Testiviikko

Tällä viikolla koulussa tehtiin testejä. Tämä on taas näitä charter-juttuja, joita tavallisessa julkisessa koulussa ei (kai?) olekaan. Meillä oppilaat tekevät koulupiirin laatimat testit jokaisen jakson päätteeksi ja tuloksena saadaan valtavasti dataa. Jossain vaiheessa dataa sitten analysoidaan yhdessä esimiehen kanssa ja pohditaan, mitä pitää muuttaa, että oppimistulokset paranevat. Käytännössä viikko meni siis niin, että maanantaina valmistauduttiin tiistain monivalintatestiä varten - eli opetin lapsia käyttämään monivalintavastauspaperia.

Tiistaina testattiin, keskiviikkona valmistauduttiin torstain kirjoitusosiota varten, perjantaina levättiin ja joka välissä paikattiin niitä, jotka olivat olleet jonain päivänä poissa. Koska osa meidän lapsistahan on poissa koulusta jonkusen päivän suunnilleen joka viikko ihan randomeista syistä. 

Monivalintatesti edellytti sitä, että lapset lukivat pitkän tekstin ja korjasivat siinä olleita kielioppivirheitä valitsemalla korjausvaihtoehdoista oikean. Testi sai kestää 45 minuuttia, ja totta kai joka luokasta löytyy aina vähintäänkin yksi oppilas, joka käyttää kaiken annetun ajan. Löytyy myös oppilas, joka on aivan oikeasti valmis kahdeksassa minuutissa. Löytyy myös lapsia, jotka eivät kykene lukemaan tekstiä. Jotta hiljaisuus säilyisi, olin etukäteen kopioinut vinon nivaskan hiljaisia harjoituksia. Niiden piti olla sellaisia, että joka ikinen pystyi niitä tekemään, joten monisteet olivat mm. jäljennä ja kirjoita -tyyppisiä käsialaharjoituksia. 

Keskiviikkona joka luokassa oli oppilaita, jotka eivät olleet olleet koulussa edellisenä päivänä. Meillä oli paljon opettajia poissa, kaikki rehtorit sijaistivat luokissa. Kysyin, olisiko naapuriluokan avustaja voinut jeesata viimeisen ryhmän kanssa, mutta ilmeisesti hänen johtava opettajansa ei suostunut tähän. Kun en näin ollen voinut sijoittaa kokeen tekijöitä valvotusti minnekään, jouduin vetämään putkeen toisen päivän, jonka aikana kaikkien oppilaiden tuli istua luokassa hipihiljaa 45 minuuttia. Aivan ymmärrettävästi hyperit ja heikot alkoivat viimeistään tässä kohtaa kilahdella.

Kaikki valmiina perjantai-päivään. (Valkoiset pisteet lisätty kuvaan.)

Toisen kerran tänä syksynä kutsuinkin sitten adminin avuksi siihen ryhmään, jonka kanssa minulla takkuaa eniten. Ryhmässä on 31 lasta. Ainakin neljä on joko diagnosoituja tai diagnosoimattomia erityislapsia. Noin kolmasosa on kielenoppijoita. Kahdella tai kolmella kielitaito ei vielä riitä esimerkiksi suullisten ohjeiden täydelliseen ymmärtämiseen. Sitten on ehkä viisi tavanomaisen vilkasta pirpanaa ja toinen mokoma niitä, jotka lähtevät ihan kaikkeen mukaan, kun vain joku höpsö vieressä yllyttää. Yksi lapsi, jolla ei muissa luokissa ole kuulemma minkään valtakunnan ongelmaa, jostain syystä minun luokassani repii papereita ja ryömii istumaan pulpetin alle. Ja lopuksi ehkä kymmenisen kunnianhimoista lasta, jotka aivan oikeasti janoavat tietoa. 

Onneksi sekä kollegat että esimies tukevat, kun hakkaan päätäni seinään tämän haasteen kanssa. Silti kotimatkat itken ja mietin, että mitä oikein teen väärin ja mitä voisin tehdä paremmin. Kollegoiden luokissa nämäkin lapset osaavat kuulemma olla hiljaa ja oppia, joten vian on pakko olla minussa. 

Kirjoituskoetta varten opetin ryhmät ensin suunnittelemaan tekstinsä antamalleni sapluunalle ja sitten siirtämään suunnitelman tekstiksi koepaperiin. Suunnitteluun annoin ryhmästä riippuen aikaa 10-20 minuuttia ja kirjoittamiseen kaikille parikymmentä. Siinä missä yksi lapsi kirjoitti tässä ajassa kahden sivun melkein virheettömän tarinan, toinen sai suunnittelupaperille aikaiseksi sotkun ja testipaperille nimensä. 

Joissakin papereissa on sivun verran satunnaisia kirjaimia peräkkäin, ilman välejä. Koska arvioinnin piti olla valmis perjantaina, torstai-iltana yhdeksään asti tihrustin tekstejä löytääkseni edes jotain, minkä saisi tulkittua sanaksi. Esimerkiksi gdo, bog, dg ja gbo kun ovat siis dog. 

Perjantaina ilmoitin lapsille, että nyt ollaan oltu tällä viikolla riittävästi hiljaa. Pienen kertauksen jälkeen teetin pari- / pienryhmätehtävää, jossa harjoiteltiin uudestaan isojen ja pienten alkukirjainten käyttöä. 

Hoksasin, että koska meidän koulun kulttuurissa lapset suurimmaksi osaksi työskentelevät yksin ja hiljaa, heillä on varsin alustavat valmiudet suoriutua ryhmätehtävästä. Muutama ei esimerkiksi ymmärtänyt miksi ryhmä sai vain yhden paperin ja miten niin heidän piti laatia yhteinen työ. 

Useiden oppilaiden kanssa keskusteltiin siitä, mitä tehdään, jos ryhmä on erimielinen, joku haluaa tehdä kaiken tai joku ei halua osallistua ollenkaan. Muutama lapsi teki lopulta homman yksin, koska yhteistyö meni siihen, että kaveria tökittiin lyijykynällä ja nujuutettiin niskatukasta. Eräälle laitoin juuri laastaria, kun yksi apulaisrehtoreista sattumalta pistäytyi meluisaan luokkaani.

Välillä olo on kuin tällä rikkinäisellä tuolilla, josta minun on pitänyt avata tiketti jo kaksi viikkoa. En vain ole ehtinyt. Sitä viisiminuuttista ei päivässä kerta kaikkiaan ole. 

Olin sanonut jo etukäteen, että palkitsen sen ryhmän / ne ryhmät, joiden näen työskentelevän hyvin yhdessä. Oli upeaa nähdä muutamia iloisia yllätyksiä. Esimerkiksi se oppilas, joka yksin ei olisi pystynyt kirjoittamaan esimerkkilausetta, työskenteli sellaisen oppilaan parina, joka todellakin kykeni kirjoittamaan lauseita. Kahdestaan nämä laativat hyvän suunnitelman siitä, kuinka saavat työnsä valmiiksi, eivätkä kahteenkymmeneen minuuttiin juuri nostaneet katsetta paperistaan. Aivan loistavaa työtä, oppimisen ja onnistumisen iloa! 

Perjantai-iltana tulin kotiin seitsemän maissa todella väsyneenä sen jälkeen, kun olin syöttänyt district-testien tulokset järjestelmään - ja nähnyt, että kovan työviikon seurauksena saadut tulokset eivät olleet kovinkaan rohkaisevia. Pyysin perheeltä, että minulle ei puhuttaisi enempää kuin kolme sanaa kerrallaan, koska en yksinkertaisesti jaksanut käsitellä kokonaisia lauseita millään kielellä. 

Silti viikonloppuna pitää vielä arvioida yksi tehtävä loppuun ja syöttää arviointikirjaan kolmet arvosanat. Todistuksia menee nimittäin koteihin taas viikon päästä, ja kohta varmaan ihan aiheellisesti keskustellaan siitä, että miksi ihmeessä lapset saavat minun aineessani niin järkyttävän huonoja arvosanoja. 

Ai niin. Maanantaina luokkahuoneen oven pitäisi kuulemma olla koristeltuna tietyn teeman mukaisesti. Saatan sanoa rumasti, jos joku kysyy, miksen tehnyt sitä.

Opettajan karderoopista

Keväällä kävin koululla tutustumassa ja huomasin ilokseni, että opettajat kulkivat käytävillä farkuissa. USAssa on tavallista, että opettajat velvoitetaan pukeutumaan koulussa business casual -tyyliin. Näin ei näyttänyt olevan tulevassa työpaikassani. Ostin siis kesällä muutamat uudet farkut ja luulin olevani valmis kouluvuoteen.

Kattia kanssa. Kun koulutukset alkoivat, kävi välittömästi ilmi, että pukukoodi oli kuin olikin business casual. Opettajan asuksi käyvät meidän koulussa mustat/tummansiniset/beiget suorat housut/hame ja siisti paita, tai parempi, siisti mekko. Edellisenä kouluvuotena tästä oli lipsuttu, koska pandemian ja etäopetuksen aiheuttamissa paineissa opettajille koetettiin tarjota edes jotain helpotuksia - siksi siis näin farkkuja keskellä viikkoa!

Tänä vuonna farkkuja saa käyttää vain perjantaisin joko koulun paidan tai muun siistin paidan kanssa. Muina päivinä sekä oppilaiden että opettajien pukeutumista ihan oikeasti valvotaan. Tarkistan joka aamu, että oma valvontaluokkani on pukeutunut koodin mukaisesti ja ellei, tarvittaessa soitan kotiin. Luokka-asteen johtava opettaja puolestaan katselee opettajien vaatteet aamupalaverissa.

Opettajille on annettu useampia koulun paitoja. Rehtori laittaa aina välillä viestiä, että nyt huomenna sitten kaikki laittavat sen harmaan paidan ja mustat suorat housut. Muutamaa rennompaa koulun paitaa on suositeltu käytettäväksi vain perjantaisin. Paitojen helmat kuuluu aina piilottaa housujen sisään.

Lasten kenkien kuuluu olla mustia, ja opettajienkin kengistä käytiin pitkä keskustelu syyslukukauden alkajaisiksi. Tarkkaan selitettiin, minkälaisia avokkaat saavat olla, mitkä ovat sallittuja materiaaleja ja kuinka paljon varpaita voi olla näkyvissä.

Tämän kaiken seurauksena olen viime viikkojen aikana ostellut vaatteita enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin elämäni aikana. Entisissä töissäni työskentelin suurimman osan ajasta kotona ja tarvitsin vain siistejä paitoja! Vaatekaapissani oli asiakastapaamisia varten tasan yhdet, todella epämukavat mustat suorat housut.

Yksi uusista perjantai-paidoistani. 

Kun yksi apulaisrehtoreista sanoi koulutuspäivässä, että hänen tavoitteensa on pukeutua housuihin, jotka näyttävät niin paljon suorilta housuilta, ettei kukaan tajua, etteivät ne ole, totesin, että tästä tulee minunkin missioni! 

Muutaman virhekokeilun jälkeen tykästyin erityisesti Betabrandiin. Heidän koko bisnesideansa on valmistaa mukavia joogahousuja, jotka näyttävät suorilta housuilta. Olen todella tyytyväinen siihen, että Betabrandilla on useita housumalleja ja niissä käytetty kangas ei ole muovista, ohutta urheiluhousukangasta. Housuissa on myös taskuja ja/tai koristetaskuja ja vyölenksut, mikä lisää vaikutelmaa suorista housuista. Ainoa hassuus on se, että Betabrand näyttää välillä teettävän housuja vasta sitten, kun niitä on tilattu. Niinpä beiget housuni ovat vielä jossakin maailmalla, mutta kaapissani on jo mustat ja siniset.

Oppilaiden aikana en luokassa istu koskaan, joten kenkiä hankkiessa mietin ensimmäisenä sitä, että niiden täytyy olla mukavat! Ostinkin kesällä todella rumat ja käsittämättömän mukavat nahkaiset kengät, joiden malli muistuttaa puukenkää. Ne ovat aivan hirveät ja aivan ihanat! 

Välillä pidän valkoisia lenkkareita ja mustia urheilulenkkareita, jotka on naamioitu näyttämään siisteiltä business-kengiltä. Muilla opettajilla olen nähnyt mm. Hoka One Onen extrapehmustettuja juoksulenkkareita, ja amerikkalaisittain näitä voidaan käyttää myös vaikkapa siistin mekon kanssa.

Aamulla työmatkalla saattaa jumittua koulubussien taakse.

Yllätyssuosikiksi vaatekaapissani on noussut syksyn ensimmäisessä koulutuksessa lahjaksi saatu koulun oma, sysiruma vyölaukku. Ensimmäisten koulupäivien aikana joku oppilas pihisti työpöydälläni olleet leikkirahat. Näitä jaellaan oppilaille palkinnoksi milloin mistäkin - esimerkiksi hyvästä käytöksestä, erinomaisesta osaamisesta tai nopeasta ohjeiden noudattamisesta. Pihistetyssä kasassa ei onneksi ollut jäljellä kuin muutama seteli, mutta ymmärsin, että haluan pitää sekä oikeat että leikkirahat hyvässä tallessa. Hirveä vyölaukku on nyt päivittäinen asusteeni.

Kevennystä sekä opettajien että oppilaiden pukeutumiseen tuovat erilaiset teemaviikot, joita amerikkalaiset tykkäävät järjestää tuon tuosta. Esimerkiksi viime viikolla meillä juhlittiin latinalaisten maiden kulttuuria. Pikkuisen hymyilin, kun vaqueria-päivänä lähdin koululle cowboy-teemaisissa vaatteissani. Tässä tämä suomalainen englannin opettaja pukeutuu texasilaisittain osoittaakseen kunnioitusta etelä-amerikkalaiselle kulttuuriperimälle(en)! 

Iltapäivällä katselin, kuinka kaikki pienet cowboyt ryntäilivät välitunnilla pitkin nurmikenttää. Näky lämmitti texasilaistunutta sydäntäni.

Kierrepalloja

Joinakin päivinä kuvittelen, että alan vähitellen saada homman haltuun. Sitten tulee joku kierrepallo, jota en ole edes tajunnut ottaa lukuun. 

Eka kierrepallo oli arviointi. En ollut jotenkin oivaltanut, että ensimmäiset progress report cardit menee koteihin siinä kohdassa, kun koulua on käyty neljä viikkoa. Luokkatason johtava opettaja ei ollut hahmottanut asiaa uuden opettajan kannalta, ja oma esimieskin oli sillä viikolla ollut sairaslomalla. Niinpä siis perjantai-aamun palaverissa yhtäkkiä kuulin, että ai niin kaikki arvosanat pitää olla sähköisessä arviointikirjassa päivän loppuun mennessä. Oma kysymykseni oli siinä kohdassa, että jaa mikä on sähköinen arviointikirja?

Jokaisella lapsella piti olla raportissa vähintään kaksi arvosanaa per viikko. Onneksi olin teettänyt oppilailla exit tickettejä ja spelling testejä ihan ekoista viikoista alkaen, ja arvioinutkin paperit. Osasta olin jo saanut arvosanat omaan Excel-taulukkooni, mutta täysin en ollut hommieni kanssa ajan tasalla. Laitoin silloin perjantaina esimiehelle viestin, että nyt tarvitsisin hiukan apua, ja suunnittelutauolla hän sitten näytti, miten se arviointikirja toimii. Naputtelin arvosanoja systeemiin perjantai-illan ja lauantai-aamun. 

Arviointiraportit menivät koteihin maanantaina ja tiistaina. Torstaihin asti vastailin vanhempien viesteihin ja pohdiskelin heidän kanssaan, minkä arvosanan olin kullekin tässä kohdassa antanut ja miksi. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta täälläkin tuntuu äkkiseltään pätevän se nyrkkisääntö, että lapset joiden vanhemmat ovat aktiivisesti yhteydessä, ovat pääsääntöisesti niitä lapsia, joilla kaikki menee koulussa aika mukavasti. 

Arviointitaulukko luokan seinällä. Minun luokassani lapset saavat taululle oman magneettinsa, kun heidän oppimistuloksensa yltävät vähintäänkin approaches-tasolle. 

Arviointi noin kaiken kaikkiaan on tässä kohdassa tiukan työn takana. Esimies kannustaa tekemään sitä luokassa oppilaiden aikana, ja tällä viikolla onnistuinkin kahdesti viisi minuuttia tähän käyttämään. Mutta pääasiassa ryhmäni ovat sellaisia, että heidän kanssaan on oltava läsnä sataprosenttisesti ihan joka sekunti. Laskin, että kun tällä viikolla arvioin ja vein arviointikirjaan sanakokeen, yhden exit ticketin ja yhden pidemmän kokeen sadallekahdellekymmenelle lapselle, käytin tähän yhteensä ehkä neljä tai viisi tuntia. Täytyy miettiä tätä vähän tarkemmin ja pohtia keinoja, joilla saan arvioinnista paljon nopeampaa ja helpompaa, koska nythän kulutin siis kaiken suunnitteluaikani pelkkään arviointiin (ja käytän osan viikonlopusta suunnitteluun).

Tämän viikon tiukin kierrepallo oli sairastunut opettajatoveri. Tämä on se opettaja, joka hoitaa kanssani homeroom-aamut ja valvoo luokassani lounasaikaan. Hän on nyt ollut poissa koko viikon ja on ilmeisesti vielä seuraavankin, joten lounaat ovat joka päivä vähän jännä juttu ja aamulla en vain suoraan sanoen ehdi kaikkea. 

Aamuisin lapsia lappaa ovesta sisään kello kahdeksaan asti ja pitkälle ylikin, sillä on ihmisiä, joille koulun alkamis- ja loppumisajat hahmottuvat vain jonkinlaisena ehdotuksena. Yritän siis katsoa, että luokassa olevat lapset saavat syötyä ja siivottua aamupalansa. Tähän kuuluu sen opettaminen, ettei omenoita heitellä tai sämpylöitä kätketä pulpettiin. Aina pyyhitään jotain kaatuneita maitoja. 

Siinä ohessa yritän opettaa sosiaalisia ja emotionaalisia taitoja käsittelevän oppisisällön, soittaa ja kommentoida rehtorin aamutiedotteen, desinfioida jokaisen sisään tulevan lapsen kädet, toimittaa läsnäololistat ajoissa olleista, pitää kirjaa perässä tulleista ja joinakin päivinä kuten perjantaina, tarkistaa koko viikon läksyt. Samalla saattaa tietysti olla juoksevia asioita hoidettavana, kuten tikettien avaamista oppilaiden tietokoneiden hajonneista latureista. Perjantaina päätin, että nyt on tärkeintä tarkistaa ne läksyt ja heivasin sen sosiaalisemotionaalisen videon.

Tänään odottelen kuumeisesti rehtorin viikkotiedotetta, jossa kerrotaan uusimmasta kierrepallosta. Eilen aamupalaverissa vihjailtiin, että isoja uutisia on luvassa ja illalla koulun Facebook-sivulla niistä jo tiedotettiinkin. Texasin lainsäätäjät saivat viime viikolla vihdoin kirjoihin ja kansiin lain, joka tietyillä rajoituksilla takaa rahoituksen virtuaaliselle opetukselle. Kaikenlaiset lisäykset ja pikkupräntit koettavat taata sen, että virtuaalisesti voisivat opiskella vain koulussa tällä hetkellä hyvin menestyvät lapset, joilla on kotona sähköä ja netti, ja että opettajat eivät samanaikaisesti joutuisi opettamaan sekä etänä että läsnä olevia lapsia. 

Tässä on valmistumassa opettajan terveellinen ja tasapainoinen lounas. Tämän kummempaa en useinkaan ehdi sen paremmin valmistaa kuin syödäkään. Eikä meillä toisaalta ole kotona tällä hetkellä keittiötäkään - siviilielämän kierrepallo.

Noin niin kuin realistisesti on tosin pohdittava, että mistäs ne opettajat tähän oikein revitään. Viime viikkojen aikana on käynyt hyvin selväksi, että lähestulkoon koko maassa painitaan jonkinmoisen opettaja- ja sijaispulan kanssa. Kun opettaja on poissa (ja nythän he ovat siis joka köhän ja nuhan takia), sijaisia ei yksinkertaisesti ole. Käytännössä kouluissa sijaistavat kaikki, jotka siihen voidaan jollain verukeella velvoittaa. Twitterissä yksi kaveri kertoi nähneensä luokkahuoneessa keskustoimistonsa hallinnollisia työntekijöitä, ja monet opettajat todistivat perään, että niitä heidänkin koulujensa käytävillä heiluu.

Minulla on jo oma kauhuvisioni siitä, kuinka virtuaaliset hommat hoidetaan analogisten ohessa, mutta odotellaanpa nyt rauhassa sitä rehtorin viestiä. Ehkä hänellä on parempi idea kuin minulla. Kierrepallohan tämäkin nyt joka tapauksessa on.

Maailman helpoin homma

Jotkut sanovat, että alakoulun opettajan työ on maailman helpoin homma. Kuka tahansa voi tehdä sitä! Näin se menee:

Luokassasi on 32 oppilasta. Kaikki ovat 8- tai 9-vuotiaita, iloisia ja suloisia lapsia. Tällä hetkellä kolme heistä on kylläkin kiukkuisia. Saattaa johtua siitä, että puolella oppilaista on jo nälkä. Yksi itkee, koska et anna hänen syödä ennen kuin on lounasaika. 

Kaksi oppilasta haluaa puhua kanssasi siitä, että he tuntevat olonsa yksinäiseksi - he riitelivät eilen välitunnilla. Kymmenen lasta on väsyneitä. Herättelet moneen kertaan kahta, jotka nukahtelevat. Yksi oppilas tökkii kavereitaan terävällä kynällä. Yksi haluaa puhua kanssasi kissastaan.

Puolet luokasta puhuu äidinkielenään jotain toista kieltä. Jotkut puhuvat opetuskieltä sujuvasti, toiset eivät. Yksi ei täysin ymmärrä, kun annat ohjeita. Kaksi oppilasta ei osaa lukea tai kirjoittaa, eikä heillä ole käsitystä siitä, että tekstiä luetaan vasemmalta oikealle.

Kaksi pirpanaa tanssahtelee ympäri luokkahuonetta ja aiheuttaa hässäkkää. He ovat vähän yliaktiivisia, mutta kummallakaan ei ole mitään diagnoosia. Yksi lapsi on äärimmäisen suloinen, mutta todella auktoriteettivastainen. Hän ei kunnioita ketään eikä mitään. Parhaillaan lapsi yrittää avoimesti haastaa riitaa kanssasi.

Yksi ryhmän kolmesta erityislapsesta ei osaa vielä kynäotetta. Toinen ei tunne aakkosia ja kolmas itkee, jos ei osaa jotain. Hän itkee paljon. Mutta tämä ei ole ongelma, koska totta kai sinä ammattilaisena osaat eriyttää opetusta ja opettaa neljää eri oppituntia eritasoisille oppilaille samanaikaisesti.

Juuri nyt viisi oppilasta pyytää lupaa päästä vessaan. Kolme heistä kiljuu, että kyseessä on todellinen hätätilanne. Koulun sääntöjen mukaan saat päästää luokasta yhden oppilaan kerrallaan.

Lisäksi neljä lasta haluaa mennä täyttämään vesipullonsa. Yksi kaatoi juuri vesipullonsa lattialle. Kymmenellä ei joko ole lyijykynää mukana tai se pitää terottaa. Yksi valittaa päänsärkyä ja kysyy, voisiko mennä käymään terveydenhoitajan luona. Muista, että sinun pitää ensin lähettää terveydenhoitajalle sähköposti, jos lähetät hänen luokseen oppilaita.

Sinun tavoitteesi on opettaa kaikki nämä lapset tämän oppitunnin aikana tunnistamaan adjektiivit lauseesta. Luokkatason tavoitteiden mukaan oppilaiden tulee sitten käyttää adjektiiveja monipuolisesti ja kieliopin mukaisesti tarinassa, jonka he itse kirjoittavat. Tiedät, että on tärkeää osallistaa kaikki oppilaat opetukseen ja antaa oppimisen ilon näkyä!

85 minuutin jälkeen tämä ryhmä lähtee liikuntatunnille. Ovestasi paukkaa sisään seuraava ryhmä, jossa on 30 kolmasluokkalaista. Aloitat saman tunnin alusta.

Tämä toistetaan vain neljään kertaan. Sitten oletkin jo hoitanut puolet 12-tuntisesta työpäivästäsi! ✅ Helppoa kuin mikä!