En ole ihan varma, oliko kumpikaan tytöistä koskaan pelannut flag footballia, ja itsenikin piti googlettaa, mitä ihmettä se oikein on. Flag football on siis kiltti versio amerikkalaisesta jalkapallosta. Ei taklata kaveria, vaan ryöstetään siltä liina tai lippu.
Etukäteen kauhistelin, että tämmöistä peliä siis varmaan pelataan ulkona! Kun leirikirje tuli, kipitin kiireen vilkkaa tarkistamaan, millainen on leirin kuumuuspolitiikka. Olihan siellä ihan suunnitelma: joka päivä ulkoillaan noin neljä tuntia, lähinnä aamulla ja alkuiltapäivästä (päivän kuumin aika on 16-17 aikaan iltapäivällä). Lapsilla piti olla mukana vesipullot ja aurinkorasvaa, ja niitä oli tarkoitus lepuuttaa sisällä ja/tai varjossa ja tarvittaessa. Ja jos lämpötila ylittäisi 104 F eli +40 C, sitten ei ulkoiltaisi.
Etukäteen kauhistelin, että tämmöistä peliä siis varmaan pelataan ulkona! Kun leirikirje tuli, kipitin kiireen vilkkaa tarkistamaan, millainen on leirin kuumuuspolitiikka. Olihan siellä ihan suunnitelma: joka päivä ulkoillaan noin neljä tuntia, lähinnä aamulla ja alkuiltapäivästä (päivän kuumin aika on 16-17 aikaan iltapäivällä). Lapsilla piti olla mukana vesipullot ja aurinkorasvaa, ja niitä oli tarkoitus lepuuttaa sisällä ja/tai varjossa ja tarvittaessa. Ja jos lämpötila ylittäisi 104 F eli +40 C, sitten ei ulkoiltaisi.
Äitiä vähän hirvitti. Täällä on ollut jatkuvasti +35 - +40, ja tiedote antoi siis ymmärtää, että lapset juoksevat silti ulkona NELJÄ tuntia.
Kaliforniassa meidän muksut viettivät YMCAn hoivissa kuukauden jos toisenkin, ja olin aina tosi tyytyväinen. Lapset saivat leikkiä ja ulkoilla, tehdä läksyjä ja syödä välipalaa (joskin ne tarjotut välipalat olivat aina ihan naurettavan pieniä - tyyliin kolme kalakeksiä ja kourallinen rusinoita pitkän koulupäivän jälkeen). Tänä kesänä ymmärsin ensimmäistä kertaa, miksi joillakin voi olla YMCAsta toisenlainen käsitys.
Ja siis hyviä paikkoja on toki, edelleen. Sporttileirien välissä tytöt olivat viikon teemaleirillä, koska sporttileirillä oli uintiviikko ja se oli buukattu jo joskus keväällä täyteen. Se teemaleiri olikin ihan hyvä, ohjaajat välittäviä, osaavia ja vastuuntuntoisia. Matka vain oli pidempi eikä leiriltä löytynyt samanikäisiä kavereita, joten viimeiseksi viikoksi palattiin vielä lähikoululle.
Pikku hiljaa kävi selväksi, että tämä sporttileiri oli ihan uskomaton dantelainen yhdeksännen ringin todellisuus. Ohjaajat tykkäsivät suosikeistaan - meidän lapset kuuluivat alusta pitäen heihin. Siitä huolimatta on mielestäni väärin, että jotkut kivat lapset saavat valita kaapista askartelutarvikkeet vapaasti ja vähemmän kivoille lapsille annetaan vain lyijykynä ja paperi. Kaikille lapsille saatettiin antaa karkkia, mutta sitten kun jotkut sokeria saatuaan riehaantuivat, jokainen istui tunnin hiljaa. Mitä ihmettä?! Meidän muksut kuulemma lukivat tyytyväisinä senkin tunnin, mutta jossain kohtaa kirjat olivat loppua kesken. Lopulta kumpikin kantoi kolmea opusta mukanaan joka päivä. Urheiluleirille.
Urheilua ei lopulta ollut nimeksikään eivätkä lapset ehkä kertaakaan ulkoilleet. Ohjaajat antoivat lasten vapaasti valita, mitä he halusivat tehdä - mikä on ihan kiva tietysti. Siitä huolimatta on mielestäni aika kummallista, että jotkut pirpanat (meidän) onnistuivat viettämään sporttileirillä kolme viikkoa koskematta kertaakaan palloon tai osallistumatta yhteenkään urheilulajiin. No uimassa kävivät. Volleyball-leirillä ei kuulemma kertaakaan ollut edes mahdollisuutta pelata volleyballia.
Toki, myönnetään että sporttileirin liikuntasalille kävi vähän huonosti siinä kohdassa, kun eräiden pellavapäiden äiti suunnilleen lasten kolmantena leiripäivänä otti yhteyttä koulupiirin kiinteistöjaoston johtajaan ja ilmoitti, että lapset sanovat, ettei liikuntasalissa voi hengittää. Vaatteet ja hiukset piti pestä ensimmäiseksi kotiin tultua joka ilta: se rakennus, tai liikuntasali ainakin, oli tosi topakasti homeessa. Samaa mieltä taisi olla kiinteistöjaosto, sillä äidin yhteydenoton jälkeen korjaustoimet alkoivat 24 tunnin kuluessa. Viimeisen viikon aikana liikuntasalin lattiaa oltiin kuulemma laittamassa takaisin paikalleen ja vaatteetkin haisivat jo vähän vähemmän. Ei silti ole onneksi meidän koulu.
Sitten se valehtelu. "Perjantaina on pizza party!" oli joku ohjaaja luvannut lapsille alkuviikosta. Ja sitten sillä pizza partylla uhkailtiin, kiristettiin ja lahjottiin monta päivää, kunnes lopulta torstaina valkeni, että a) näin tuhmat lapset eivät mitään pizzaa saa ja b) mitään pizza partya ei olisi ollut lupa tai mahdollisuus järjestää alunperinkään. Siis mitä lapset tällaisesta oppivat? Vihaamaan YMCAA, jossa aikuiset ovat epäreiluja, arvaamattomia, epäluotettavia ja ammattitaidottomia.
Ehkä kaikkein kummallisin, hyväntekeväisyysviikko. Viikon aikana kerättiin varoja, jotka sitten lahjoitettiin kyseisen YMCAn alueella asuvien vähävaraisten lasten harrastustoiminnan tukemiseen. Kaikki hyvin tähän saakka. Me olimme löytäneet muuttolaatikoista homeless money -kipon, joten kiikutimme hilut keräykseen. Tytöt sanoivat, että kovin monta lahjoitusta sinne ei tullut. Lahjoitusintoa yritettiin kohentaa palkinnolla: jos leiriläisten yhteiskeräys olisi tuottanut tietyn summan, yksi ohjaajista olisi pukeutunut armeijaunivormuunsa ja lapset olisivat saaneet heitellä häntä kermapiirailla naamaan.
Siis MITÄ? Heitellä piirakoita amerikkalaisen sotilaan naamaan? Ei... ole... todellista. Tässä patrioottisessa maassa kukaan ei siis tullut ajatelleeksi, millaisen viestin tämä toiminta lapsille välittäisi?
Saatoin ehkä laittaa vähän palautetta, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Ilmeisesti palaute meni perille, koska viimeisellä viikolla kaikki ohjaajat eivät enää tervehtineet.
Ihme toimintaa. Nyt on kesäleirit onneksi tältä kesältä lusittu, koulu alkaa torstaina ja jos joku ensi kesänä vielä jotain leiriä tarvitsee, niin katsotaan kyllä sitten jotain muuta kuin paikallisen YMCAn tarjontaa.
Kaliforniassa meidän muksut viettivät YMCAn hoivissa kuukauden jos toisenkin, ja olin aina tosi tyytyväinen. Lapset saivat leikkiä ja ulkoilla, tehdä läksyjä ja syödä välipalaa (joskin ne tarjotut välipalat olivat aina ihan naurettavan pieniä - tyyliin kolme kalakeksiä ja kourallinen rusinoita pitkän koulupäivän jälkeen). Tänä kesänä ymmärsin ensimmäistä kertaa, miksi joillakin voi olla YMCAsta toisenlainen käsitys.
Ja siis hyviä paikkoja on toki, edelleen. Sporttileirien välissä tytöt olivat viikon teemaleirillä, koska sporttileirillä oli uintiviikko ja se oli buukattu jo joskus keväällä täyteen. Se teemaleiri olikin ihan hyvä, ohjaajat välittäviä, osaavia ja vastuuntuntoisia. Matka vain oli pidempi eikä leiriltä löytynyt samanikäisiä kavereita, joten viimeiseksi viikoksi palattiin vielä lähikoululle.
Pikku hiljaa kävi selväksi, että tämä sporttileiri oli ihan uskomaton dantelainen yhdeksännen ringin todellisuus. Ohjaajat tykkäsivät suosikeistaan - meidän lapset kuuluivat alusta pitäen heihin. Siitä huolimatta on mielestäni väärin, että jotkut kivat lapset saavat valita kaapista askartelutarvikkeet vapaasti ja vähemmän kivoille lapsille annetaan vain lyijykynä ja paperi. Kaikille lapsille saatettiin antaa karkkia, mutta sitten kun jotkut sokeria saatuaan riehaantuivat, jokainen istui tunnin hiljaa. Mitä ihmettä?! Meidän muksut kuulemma lukivat tyytyväisinä senkin tunnin, mutta jossain kohtaa kirjat olivat loppua kesken. Lopulta kumpikin kantoi kolmea opusta mukanaan joka päivä. Urheiluleirille.
Urheilua ei lopulta ollut nimeksikään eivätkä lapset ehkä kertaakaan ulkoilleet. Ohjaajat antoivat lasten vapaasti valita, mitä he halusivat tehdä - mikä on ihan kiva tietysti. Siitä huolimatta on mielestäni aika kummallista, että jotkut pirpanat (meidän) onnistuivat viettämään sporttileirillä kolme viikkoa koskematta kertaakaan palloon tai osallistumatta yhteenkään urheilulajiin. No uimassa kävivät. Volleyball-leirillä ei kuulemma kertaakaan ollut edes mahdollisuutta pelata volleyballia.
Toki, myönnetään että sporttileirin liikuntasalille kävi vähän huonosti siinä kohdassa, kun eräiden pellavapäiden äiti suunnilleen lasten kolmantena leiripäivänä otti yhteyttä koulupiirin kiinteistöjaoston johtajaan ja ilmoitti, että lapset sanovat, ettei liikuntasalissa voi hengittää. Vaatteet ja hiukset piti pestä ensimmäiseksi kotiin tultua joka ilta: se rakennus, tai liikuntasali ainakin, oli tosi topakasti homeessa. Samaa mieltä taisi olla kiinteistöjaosto, sillä äidin yhteydenoton jälkeen korjaustoimet alkoivat 24 tunnin kuluessa. Viimeisen viikon aikana liikuntasalin lattiaa oltiin kuulemma laittamassa takaisin paikalleen ja vaatteetkin haisivat jo vähän vähemmän. Ei silti ole onneksi meidän koulu.
Sitten se valehtelu. "Perjantaina on pizza party!" oli joku ohjaaja luvannut lapsille alkuviikosta. Ja sitten sillä pizza partylla uhkailtiin, kiristettiin ja lahjottiin monta päivää, kunnes lopulta torstaina valkeni, että a) näin tuhmat lapset eivät mitään pizzaa saa ja b) mitään pizza partya ei olisi ollut lupa tai mahdollisuus järjestää alunperinkään. Siis mitä lapset tällaisesta oppivat? Vihaamaan YMCAA, jossa aikuiset ovat epäreiluja, arvaamattomia, epäluotettavia ja ammattitaidottomia.
Ehkä kaikkein kummallisin, hyväntekeväisyysviikko. Viikon aikana kerättiin varoja, jotka sitten lahjoitettiin kyseisen YMCAn alueella asuvien vähävaraisten lasten harrastustoiminnan tukemiseen. Kaikki hyvin tähän saakka. Me olimme löytäneet muuttolaatikoista homeless money -kipon, joten kiikutimme hilut keräykseen. Tytöt sanoivat, että kovin monta lahjoitusta sinne ei tullut. Lahjoitusintoa yritettiin kohentaa palkinnolla: jos leiriläisten yhteiskeräys olisi tuottanut tietyn summan, yksi ohjaajista olisi pukeutunut armeijaunivormuunsa ja lapset olisivat saaneet heitellä häntä kermapiirailla naamaan.
Siis MITÄ? Heitellä piirakoita amerikkalaisen sotilaan naamaan? Ei... ole... todellista. Tässä patrioottisessa maassa kukaan ei siis tullut ajatelleeksi, millaisen viestin tämä toiminta lapsille välittäisi?
Saatoin ehkä laittaa vähän palautetta, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Ilmeisesti palaute meni perille, koska viimeisellä viikolla kaikki ohjaajat eivät enää tervehtineet.
Ihme toimintaa. Nyt on kesäleirit onneksi tältä kesältä lusittu, koulu alkaa torstaina ja jos joku ensi kesänä vielä jotain leiriä tarvitsee, niin katsotaan kyllä sitten jotain muuta kuin paikallisen YMCAn tarjontaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti