sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Loppukesän valossa


Tällä viikolla on ollut muutamia aamuja, joina olen hetkeksi voinut kääntää ilmastoinnin pois päältä ja avata parvekkeen oven. Antaa pehmeän aamuvalon ja raikkaan ilman virrata sisälle. Ulkona on ollut vain noin 80 F (+26,7 C) tai jopa himpan alle.

Päivälämpötilat eivät enää näytä säännöllisesti nousevan sataan asteeseen (+38 C) tai yli, nyt jäädään jatkuvasti noin 98 F:n tuntumaan (+36,7 C). Ero on pieni, mutta aika merkittävä - nyt ulkona voi olla hetken ja vaikka kuuma onkin, kuumuudesta puuttuu se viimeinen terä.

Parvekkeen ovi avoinna
Ihastelen kaunista valoa. Yhdessä meidän asunnon makuuhuoneista on kolme ikkunaa, kaksi toisiaan vastakkain ja yksi niiden välissä huoneen päädyssä. Huone oli aluksi pienten tyttöjen makkari, mutta päädyttiin sitten antamaan niille isompi master bedroom (ja siihen liitetty pienen yksiön kokoinen master bathroom) ja siirryttiin miehen kanssa tähän pieneen. Huone on sekä keskimmäisen lapsen että minun suosikki. Lämmön uhallakin avaamme kaikkien ikkunoiden säleet, jotta huone kylpisi luonnonvalossa.

Meidän asuinalue on rakennettu entiseen metsään ja rakennettaessa luontoa on yritetty ilmeisen tarkoituksella säilyttää paljon. Kävelytiet kulkevat pienten metsien halki ja puut reunustavat taloja joka puolelta. Tämän seurauksena tämäkin asunto on hyvin hämärä: joudumme pitämään valoja päällä kesäpäivänäkin. Toisaalta asunto ei myöskään kuumene siten kuin kuumenisi, jos se seisoisi aivan paljaana auringon alla.

- "Katsokaa nyt tuota puuta!"
- "Joo mami, se on puu..."
Kolmannekseen ikkunoiden edessä on puita, joiden rungoissa ja lehvissä auringonvalo leikkii. Lapset kiusoittelevat minua jo hyväntahtoisesti siitä, kun aina välillä hihkun ja huokaisen ikkunan edessä: "Katsokaa nyt tuota puuta!" Kaliforniassa valo on erilaista, suoraa ja paljasta - ei koskaan viipyilevää ja leikittelevää. Jos olet valokuvaaja, tule Austiniin! Täällä on ihmeellinen valo.

Mutta noin kaiken kaikkiaan, odotamme jo syksyä ja jopa talvea. Kuuleman mukaan lämpötilat voivat laskea pakkastuntumaan. Lapset ovat innoissaan siitä, että heille pitää hankkia lämpimät takit, lapaset ja kunnon kengät. Minä puolestani ymmärsin jonain päivänä, että ennen kylmää tänne täytyy tulla ruska. Ruska! Ei se varmaan monta viikkoa kestä, mutta ainakin kerran päässen metsään kävelylle ja napsimaan kuvia.

Metsässä lasten kanssa.
Viime viikonloppuna kävimme kahden nuoremman tyttären ja piskin kanssa suht. läheisessä metsässä kävelyllä. Lenkki oli vain vajaat kolmisen mailia (alle 5 km), mutta tuntui ihanalta sukellukselta aivan toiseen maailmaan. Vesi oli aika vähissä; johonkin toiseen vuodenaikaan reitillä olisi saattanut nähdä pienen vesiputouksenkin, mutta nyt lähinnä seisoskelevia lampia. Mutta niissäpä oli kaloja ja sammakoita! Koirakin juoksenteli ympäriinsä innoissaan ja tytöt pyysivät, että tätä tämmöistä tehtäisiin lisää. Kunhan on viileämpää, tehdäänkin. Nyt tunnin ulkoilu vie aika lailla kaikki päivän energiat. (Vaikka oltiin siis liikkeellä aikaisin aamulla viileään aikaan.)

Eilen teimme pienen perheretken Stonehenge II:lle ja Fredericksburgin kaupunkiin. Katselimme muutaman tunnin Austinin lounaispuolella sijaitsevaa Teksasin maaseutua (viinitiloja, persikoita, antiikkia ja taidetta, jossa oli vivahdus luovaa hulluutta ja hilpeää hulluttelua - rakentaa nyt vaikkapa majakka keskelle aavaa peltomaisemaa!). Peltoja, joilla lehmät kokoontuivat puiden alle päivän viilenemistä odottamaan. Sinistä, korkeaa taivasta kumpupilvineen. "Aivan kuin Suomen maaseudulla ajelisi", sanoi mies. Täällä on kaunista.

Stonehenge II. Kaverin pihalle jäi rakennusprojektin päätteeksi ylimääräinen iso kivipaasi. "Mitäs tällä tehtäisiin?" hän kysyi kaveriltaan. "No tökkäät sen pystyyn tuohon keskelle tilaa", yllytti toinen. Ensimmäinen teki työtä käskettyä, ja siitä se ajatus sitten lähti: eiköhän me vain rakenneta Teksasiinkin Stonehenge! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti