Kirja on minulta vielä lukematta. Talouselämän toimittaja oli sen sijaan oman arvostelukappaleensa jo lukaissut ja antoi tunteidensa tulvahtaa sekavaksi arviontapaiseksi, jonka löydät täältä. Toimittajan sekava sepustus kirvoitti USAssa asuvien keskustelupalstoilla välittömästi vipinää. Toimittaja avasi tällä ja ilmaisi välittömästi puhuvansa aidanseipäistä:
Lähes kaikki haastateltavat ylistävät Yhdysvaltoja perhekeskeisyyden tyyssijaksi, vaikka maassa ei käytännössä ole palkallisia äitiyslomia, kohtuuhintaista päivähoitoa tai koulutusta, puhumattakaan universaalista terveydenhuollosta.Epäilisin, kirjaan koskemattakin, että antropologi on tutkimuksessaan määritellyt, mitä haastatellut perhekeskeisyydellä tarkoittavat. Arvelen toimittajan pikaluvussaan skipanneen tämän kohdan.
Toimittaja puhuu yhteiskunnan perhekeskeisyydestä. Haastatellut puhuvat perheen perhekeskeisyydestä. Toimittajalle perhekeskeisyys on sitä, että yhteiskunta tukee perhettä ja luo rakenteita, jotka vapauttavat perheestä - niin naiset, miehet kuin lapsetkin. Koska tätähän se perhekeskeisyys Suomessa on. Kaliforniassa eliittisiirtolaisen elämässä perhe sen sijaan itse tukee itseään, eikä mikään vapauta naisia, miehiä tai lapsia toisistaan - semminkään, kun lähellä ei ole edes sukulaisten turvaverkkoa. Perheestä tulee tiivis tiimi, joka tietää olevansa olemassa toisiaan varten.
Se on muuten aika makea juttu. Perhekeskeisyys näkyy lapsissa vaikkapa niin, että Yhdysvalloissa pitkään asunut varhaisteini tulee kysymään, voisiko meidän perhe lähteä yhdessä telttailemaan. Siis perhe. Ei minä ja mun kaverit. Teini-iästä jo pian aikuisuuteen astuva tahtoo aamulla äidiltä halauksen. Siis siltä nololta äidiltä, koska kaikki rakastavat äitejään ja se on täysin ookoo. Se on sitä, että alakoululainen kertoo vanhemmilleen huolettomasti joka päivä, että rakastan sua ja kirjoittaa koulussa sujuvasti tekstin siitä, miksi perhe on paras.
Toimittaja ei hoksaa, että perheestä tulee tiivis siksi että ei ole pitkää, palkallista tai tuettua äitiysvapaata (isyysvapaasta puhumattakaan). Koska ei ole kunnallista, kohtuuhintaista päivähoitoa. Koska ei ole neuvolaa, ilmaista eskaria, tasokasta kouluruokailua, turvallista jalkakäytävää, puoli-ilmaista päivähoitoa, koululiikuntaan kuuluvaa uimaopetusta tai toimivaa joukkoliikennettä. Koska vanhemmat ovat vastuussa ihan kaikesta ihan itse, eikä yhteiskunta kanna kasvatusvastuuta.
Ai niin, kohtuuhintainen koulutus muuten on. Sen nimi on public school.
Yhdysvallat eikä etenkään Piilaakso näytä vapauden tyyssijalta. Yhteiskuntamalli perustuu siihen, että miehet viettävät kaiken valveillaolonsa raatamalla töissä, naiset vangitaan neljän seinän sisälle hoivatyön ammattilaisiksi ja lapsilta viedään viimeisetkin itsenäisyyden rippeet...Siinä toimittaja osuu naulan kantaan, että se, joka käy töissä, todellakin käy töissä. Piilaaksossa jos missä ei mennä kahdeksasta neljään -mentaliteetilla eikä pidetä neljän viikon kesälomia. Amerikkalainen työelämä vaatii paljon. Se vaatii sitä, että jos tärkeä puhelu tulee, kun istut perheen kanssa pääsiäiskirkossa, kävelet ulos vastaamaan siihen puheluun. Se vaatii sitä, että sähköposteihin vastataan aamukuudelta ja iltakymmeneltä. Se vaatii sitä, että jos jalka murtuu mountain biking -reissulla, työntekijä hoitaa itsensä pöytänsä ääreen kahden päivän sairasloman jälkeen. Tai siis voi toki vetää tiukkaa rajaa, mutta aina löytyy joku toinen, joka ei vedä. Se siitä eliittielämästä sitten.
Jos on niin onnekas, että siihen on mahdollisuus, on yksinkertaisesti helpompaa (aivan eliittiluksusta!), jos toinen perheen aikuisista voi valita perheen. Jonkun pitää olla se, joka käy kaupassa, kuljettaa lapset kouluun, koulusta ja harrastuksiin ja harrastuksista, käyttää lääkärintarkastuksissa ja oiontahoidossa ja vie play dateille, koska ilman niitä lapset eivät siis tapaa kavereitaan. Eivät koskaan juokse itsekseen ovesta ulos ja sano moikka, tuun ehkä kuudelta.
Lasten ollessa koulussa tämä perheeseen keskittyvä katvevanhempi voi ehkä opiskella, pyörittää omaa yritystä, tehdä vapaaehtoistyötä, käydä kuntosalilla tai kynsihoidossa ja shoppailemassa jos sellaisesta tykkää, tavata kavereita, ostaa lapsille uudet liikuntavarusteet ja juuri tietyllä tavalla viivoitetut uudet keltaiset kouluvihkot. Voi siis hoitaa kaikki ne asiat, jotka tekevät arjesta toimivan koko perheelle. Eli siis - voi "vangita itsensä neljän seinän sisälle hoivatyön ammattilaiseksi". Just.
Toisin kuin Talouselämän asenteellinen kirjoittaja, Uusiteknologia-julkaisu sentään mainitsee, että teoksessa havainnollistetaan joidenkin Piilaaksosta löytyneiden naisten olevan onnellisia siitä, että ovat päässeet pois suomalaisten koulutettujen naisten oravanpyörästä. Eli siis hetkinen - kokevat päässeensä vapaiksi vai?
"Yhdysvallat ei todellakaan ole vapauden tyyssija", tykittää kuitenkin Talouselämän toimittaja toistamiseen - ja kuulostaa sekä kateelliselta että tietämättömältä.
Niin, ja eliitti... Ehkäpä antropologi etsi tarkoituksella Piilaaksosta ne puolisot, jotka todella kuuluvat tuohon kategoriaan. Tämähän on vähän niin kuin menisi Ateenaan haastattelemaan kahtakymmentä ihmistä ja kertoisi sen jälkeen kaikelle maailmalle, millaista on olla eurooppalainen Euroopassa. Bukarestissa ja Sevettijärvellä siitä kuvauksesta voisi olla vaikea tunnistaa itseään.
Mutta on siellä muitakin, tai oli vielä ainakin pari vuotta sitten. Ehkä hurjat elinkustannukset ovat jo ajaneet tavallisen väen pois, kuten meidät.
Me lähdimme Piilaaksosta muutaman vuoden jälkeen, koska oivalsimme, ettei meidän tarvitse olla siellä. Me emme olleet mukana startup-yrityksen pystyttämisessä emmekä suuren IT-yrityksen voittojen tahkoamisessa. Me olimme vain aivan tavallinen maahanmuuttajaperhe, jonka tulevaisuudennäkymät siinä ympäristössä olivat aika rajalliset ja talous tiukalla.
Kaiken kaikkiaan tämä "kirja-arvostelu" on taas vain yksi tuotos siltä raivoisalta kerholta, joka Suomen mediassa tällä hetkellä toitottaa korkealta ja kovaa kuin julkinen tiedotus Maon Kiinassa, että Suomessa on kaikki hyvin ja kaikkialla muualla vallitsee kaaos ja korruptio. Katsokaa vaikka iltapäivälehtiä: joka viikko on joku onneton erehtynyt muuttamaan Kanarialle tai Korfulle ja kaipaa nyt Suomesta "näitä kuutta asiaa" ja aikoo pikapikaa ostaa tiketin maitojunaan. Jostain syystä Talouselämän toimittaja on halunnut valjastaa myös antropologi Kinnusen tutkimuksen tähän käyttöön.
Jo uskonnon ja psykologian opettajani sanoi aikoinaan, että väistäkää kaikkia, jotka väittävät tietävänsä absoluuttisen totuuden. Eri lailla ei ole paremmin eikä huonommin. Eri lailla on vain yksinkertaisesti eri lailla. Ja sitähän se antropologikin pyrki kuvaamaan, luulisin.
Mutta toki, onnistunutta markkinointia: nyt minunkin pitää saada käsiini tuo kohuttu kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti