Häirikköjä ja sairaspoissaoloja

Toissa perjantaina tulin kotiin päänsärkyisenä ja kiukkuisena kuin ampiainen. Kumpikaan ei varsinaisesti ihmetyttänyt, olihan takana taas rankka viikko; kakkosperiodin ryhmä oli päättänyt aivan tosissaan pistää ranttaliksi kanssani. Torstaina olin jopa saanut koko koulun ryhmäpalaverissa julkisesti tunnustusta siitä, että jaksan sitkeästi vääntää niiden kanssa, vaikka kerran pari viikon aikana luokkaan on tarvittu paikalle admin - siis rehtori tai apulaisrehtori. 

Tiistaina he olivat kumpikin seisseet luokassani tarkkailemassa menoa ja kertomassa, mitä voisin tehdä toisin. Ehdotukset olivat hyviä, mutta pieniä. Voisin vähän tiivistää tehtäviä ja tarkkailla tiukasti, meneekö tehtävän tekoon kolme vai viisi minuuttia - ja katkaista, ennen kuin kaikki ovat valmiita, jotta hälinää ei pääse syntymään. Voisin laatia todella ylenpalttisen palkintosysteemin ja toivoa, että lapset innostuvat palkintoja tavoittelemaan. (Eivät muuten innostuneet.) Mutta tuntisuunnitelmassa tai opetustyylissä ei sinänsä ollut mitään vikaa. Tämän yhden ryhmän lapset vain olivat päättäneet, että minun tunneillani voi riehua.

Muistan toki omilta kouluvuosiltani, kuinka oppilaat tunnistavat sen opettajan, joka antaa liikaa liekaa. Verrattuna työtovereihini se ilmeisesti olen minä. Kolmessa muussa luokassa opettajat ovat kokeneita ja olleet koulussa pitkään. Kahdessa kolmesta on avustaja, eli huoneessa on koko ajan kaksi aikuista. Kolmannessa luokassa opettaja on paitsi taitava myös fyysiseltä olemukseltaan sellainen, etten minäkään hänen kanssaan ryhtyisi ryttyilemään. Jäljelle jää siis lyhyt ja hentoinen uusi naisopettaja, joka on luokassaan yksin ja jonka tunneilla aivan kaikki luokka-asteen erityislapsetkin ovat läsnä. Oppilaiden logiikka vaikuttaa ihan aukottomalta.

Tämmöiset tunnustukset aina piristävät päivää. Oppilaat eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka iso juttu heidän kauniit sanansa ovat opettajalle - etenkin niinä päivinä, kun aivan kaikki takkuaa.

Kun sitten lauantai-aamuna heräsin kuumeisena, muistin, että oppilaistani muutama oli viikon varrella saanut positiivisen Covid-testituloksen. Esimies ehdotteli, että kokeilisin kotitestiä, koska tuokset valmistuisivat saman tien ja negatiivisella pikatestillä pääsisin heti maanantaina takaisin kouluun. Testistäpä pamahtikin positiivinen, ja tarvittiin monen monta askelta ja muutama lisätesti, ennen kuin lopulta torstaina sain palata töihin. 

Sillä välin riehuntaryhmän oppilaista kaksi oli päätetty siirtää siihen ryhmään, jonka näen päivän viimeisen periodin aikana. Kakkosperiodin porukka on edistyneempää sakkia, kun taas viimeisessä ryhmässä monet harjoittelevat vielä lukemisen ja kirjoittamisen alkeita. Torstain kokemuksen perusteella kakkosperiodi rauhoittui nyt merkittävästi, ja nämä edistyneemmät oppilaat voivat nyt ehkä vihdoin opiskella oman taitotasonsa mukaisesti. Samalla viimeisestä ryhmästä tuli kuitenkin aivan mahdoton.

Vilkkaudestaan huolimatta ryhmä on tähän saakka ollut positiivinen ja innostuva, kun vain olen sopeuttanut didaktisen otteeni oppilaiden lähtötasoon. Nyt luokkaan tiputetut heikkotasoiset häiriköt sekoittavat pakkaa merkittävästi. Torstaina istuin lopulta tyynesti alas kesken tunnin ja sanoin lapsille, että kuulkaas minun hommassani absolute minimum on se, että minä pidän huolta siitä, että te olette turvassa, ja jos tämä on käytöksen taso, niin minä en voi pakottaa ketään oppimaan. 

Olen nyt ensi viikkoa varten suunnitellut näille lapsille uuden istumajärjestyksen ja rukannut omia tavoitteitani. Jos saan pidettyä kaikki turvassa ja opetettua edes jotain, niin päivä on hyvä.

Perjantaina meillä oli opettajien koulutuspäivä ja lapsilla vapaata. Koulutukseen olisi saanut osallistua täysin etänä, mutta menin aamupäiväksi kuitenkin koululle. Siivosin luokan, koska sijaisten jäljiltä se oli täydessä kaaoksessa. Heitin kierrätykseen valtavan kasan vanhoja monisteita, järjestelin oppilaiden käytössä olevan kirjaston ja piirsin muutaman julisteen, jotka olisi pitänyt saada seinille jo viikkoja sitten. Paikalliseen didaktiikkaan kuuluu, että käytetään paljon anchor chart -nimellä kutsuttuja julisteita. Ei vain taas ole ollut sitä viisiminuuttista, että ne olisi saanut ajallaan tehtyä.

Tämä kuva on jonkun muun tekemä ja tuli vastaan netissä. Pisti naurattamaan, kun liippaa niin läheltä. 

Lopuksi syväsiivosin lasten pulpetit samalla, kun kuuntelin puolella korvalla koulutusta. Lapsethan siis syövät luokassa kahdesti päivässä, mutta siivoojat eivät koskekaan pulpetteihin. Pyydämme lapsia pyyhkimään pöydät syömisen jälkeen ja minä siivoan ne päivän päätteeksi - mutta sijaiset olivat kävelleet luokasta ulos saman tien kellon soidessa. Pulpettien uumenista löytyi kaikenlaista jännittävää, kuten puoliksi syötyjä hedelmiä ja mysteerinesteitä.

Maanantai on Indigenous Peoples' Day, yksi näistä juhlapyhistä joita suunnilleen vain koulut ja julkiset laitokset kunnioittavat. Taivaalle kiitos siitä, pitkä viikonloppu ei juuri nyt kuulosta yhtään pahalta idealta. Ensi viikolla pitäisi aivan apinan raivolla opettaa ja opiskella kaikkea sitä, mitä lapset eivät viime viikolla sijaisten kanssa opiskelleet - kun ne districtin seuraavat kokeetkin ovat taas jo muutaman viikon kuluttua.

P.S. Kiitos runsaista kommenteista edelliseen postaukseen! Palaan hyviin kysymyksiinne tuonnempana.