Uuden äärellä, positiivisesti

Aivan ensimmäiseksi sanon, että olen allekirjoittanut sellaisen paperin, jossa lupaan, että kun puhun uudesta koulustani, kerron ainoastaan myönteisiä asioita. Oppilaiden kanssa aloitetaan ensi viikolla, ja juuri nyt muutama myönteinen asia on aivan helppo löytää. 

Meitä uusia opettajia on koulutettu nyt kolme viikkoa. Todellakin, kolme viikkoa. Kaksi viikkoa ollaan oltu omalla koululla ja yksi koulutusviikoista tapahtui läheisessä suuressa kaupungissa - eli viideksi päiväksi kaikki opettajat pistettiin hotelliin ja sieltä kuljimme viereiselle koululle seminaareihin. Kaikki, ruokailut ja iltaviihdytys mukaan lukien, oli opettajille maksutonta. 

Koulutus on ollut todella monipuolista. Olemme puhuneet koulun arjesta ja käytänteistä, mutta myös suuremmista visioista ja tavoitteista. On istuttu ulkopuolisen konsultin luennoilla oppimassa uusia didaktisia menetelmiä ja osallistuttu ensiapukoulutukseen. Koulu on tehnyt parhaansa sen eteen, että jokaisella olisi tiedot ja taidot, joita kouluarjessa tarvitaan. Eri asia sitten on, kuinka paljon kukin kolmessa viikossa pystyy omaksumaan ja onko esimerkiksi luokkahuoneen hallinta asia, jota edes pystyy oppimaan muualla kuin luokkahuoneessa kokemuksen kautta. 

Opettajilla on koululla useampikin tauko- ja työtila, mistä olen tosi iloinen. Taukotilasta löytyy välillä kahvia. Se on positiivisinta, mitä tästä kahvista voin sanoa.

Olennaisiin ilon aiheisiin kuuluu mm. se, ettei uudessa koulussa ole opettajille pukukoodia. Täältä voit lukea kirjoituksen siitä, kuinka vanhassa koulussa vahdittiin, minkäväriset vaatteet opettajilla sai milloinkin olla ja minä päivinä paidassa ei tarvinnut olla kaulusta. Uusi koulu edellyttää, että opettajat pukeutuvat asiallisesti ja siinäpä se. 

Toinen keskeinen asia on lyhyt työmatkani. Koulutuksen alussa pyöräilin koululle pari kertaa. Nyt ei voi pyöräillä, koska ulkona on Texas, kuten meillä kotona sanotaan. Esimerkiksi ensi viikolla ennuste on 35-36 C joka päivä ja siihen kosteus lisäksi. Jatkan pyöräilyä ehkä syys- tai lokakuussa, kunhan ulkona on vähemmän Texas.

Kolmannekseen olen innoissani opetuksen sisällöistä ja oppilaista. Uusi koulu tunnetaan akateemisesta vaativuudestaan. Vastapainoksi oppilaat ottavat valinnaisiksi aineiksi sellaisia juttuja kuin teatteria, musiikkia, kuvataidetta tai luovaa kirjoittamista. Tämä on minusta huikeaa, etenkin kun edellisessä koulussa kaikki taito- ja taideaineet oli arvioitu turhiksi eikä niitä tarjottu lainkaan. 

Kaikki tähän mennessä tapaamani oppilaat ovat olleet poikkeuksetta kohteliaita ja motivoituneita nuoria, jotka oikeasti haluavat oppia. Ymmärrän kyllä sen, ettei jokainen ihminen ole motivoitunut joka päivä ja nuoret ovat yksilöitä, mutta noin niin kuin yleisesti koulun ilmapiiri on sellainen, että tämä on oppiva yhteisö. 

Koulutuspäivien aikana meille järjestettiin mahdollisuuksia olla yhdessä ja tutustua uusiin työkavereihin. Tässä ollaan käymässä huvipuistossa.

Ehkä kaikista syvin ilon aihe juuri nyt on akateeminen ja didaktinen vapaus. Vanhassa koulussa opettajan päivittäinen työ oli pitkälti saneltua, kirjaimellisesti. Minulle sattui esimies, joka ei uskonut opettamani oppiaineen saneltuun sisältöön, joten sain luoda omat tuntisuunnitelmani. Mutta muuthan opettelivat vuorosanojaan sana sanalta jokaiselle päivälle. Uudessa koulussa minulle on kerrottu, mitä sisältöjä kunkin kurssin aikana tulee opettaa, mutta käytännön toteutus on täysin omissa käsissäni ja riippuu sekä oppilaiden tarpeista että omasta tyylistäni.

Opettajan perustyö on monipuolista, raskasta ja vaativaa, ja sitä oletan sen olevan myös uudessa koulussa. Mutta juuri nyt olen uuden äärellä positiivisin mielin.