torstai 11. heinäkuuta 2019

Kesäleirielämää

Teksasissa ei näytä olevan lakia tai suositusta siitä, minkä ikäisenä lapsen voi jättää kotiin ilman aikuisen valvontaa. Autoon lasta ei saa jättää - mikä onkin ainakin näissä kesäisissä lämpötiloissa varsin järkevää. Kotiin jättämisestä mainittiin nettilähteessä vain, että järkeä pitää käyttää. Tämä on ollut kaiken kaikkiaan miellyttävä yllätys: vaikuttaa siltä, että Teksasissa ihmisillä on jonkinlainen käsitys maalaisjärjestä.

Meidän keskimmäinen menee vielä kesällä leireille, vaikka aloittaa siis syksyllä middle schoolin. Pääsyy tähän on se, että keskimmäinen ja esikoinen tappelisivat kotona sen verran ankarasti, että parempi kummallekin, kun ovat erillään. Lisäksi pienin saa isosiskostaan tukea ja seuraa, kun joutuu leireilemään vieraiden ihmisten keskellä.

Pääasiassa lapset ovat YMCAn kesäleireillä, joiden ohjelma on tasoa leikitään ja lauletaan. Joitakin urheiluaiheisia leirejä taisin myös buukata, kun ne olivat ainoita, joilla oli tilaa. Kalifornian-kokemusten perusteella YMCAn touhu on yleensä varsin tervejärkistä noin niin kuin suomalaiseen makuun. Amerikkalaiset ehkä ajattelevat, että se on vain lasten säilyttämistä, eivätkä muksut opi juuri mitään. En tiedä, mitä niiden kesällä pitäisi oppiakaan.

Tämän viikon lapset ovat kuitenkin kehittävällä kesäleirillä opettelemassa Minecraft-pelin koodausta. 

Kun ipanat tulivat kotiin ensimmäisenä päivänä, molemmilla pyöri silmät päässä. Kumpikaan ei varmaan koskaan aiemmin ollut viettänyt kahdeksaa kokonaista tuntia ruudun ääressä. No ehkä lentokoneessa matkalla Suomeen/Suomesta ruutuaika meni aika lähelle. 

Lapsia on leirillä parisenkymmentä ja kaikki oleskelevat samassa pienehkössä huoneessa. Kaikille muksuille on omat tietokoneet, ja yhdellä seinustalla on pöytä, josta tarjoillaan vettä ja lounasruokaa. Lounaan sai joko ostaa tai tuoda itse: ostetun version tarjoilevat lähistön pikaruokalat, kukin omana päivänään. Lapset päättivät, että torstaina tuodaan ruoka kotoa, koska he eivät halunneet tutustua Eggroll Expressin tarjontaan. Muuten pistelevät hampurilaisia ja pitsaa…

Toisen päivän jälkeen kysyin, ovatko lapset tutustuneet leirillä kehenkään. Eivät kuulemma. Tiesivät kyllä vieressään istuvien siskosten nimet, koska nämä kuulemma koko ajan huutavat toisilleen ja tappelevat siitä, mitä yhteisessä projektissa on tarkoitus saada aikaiseksi ja kuka mitäkin tekee. Meidän tyttöjä tämä nauratti - oletan, että heidän yhteistoimintansa on siis helpompaa.

Tytöt kokivat myös, että leirin ohjaajat vaihtavat puheen lennosta hepreaksi joka kerta, kun selittävät, mitä seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä. Puoliso laittoikin leirinohjaajalle viestin, että meidän lapset saattavat tarvita tähän hommaan vähän enemmän tukea kuin jotkut muut. Tämän seurauksena lapset raportoivat, että nyt ne eivät enää anna heidän kuin istutella pusikoita jonnekin tosi kauas siitä, mitä ollaan rakentamassa. Leirin apuohjaajat alkoivat apupyynnön jälkeen koodailla sujuvasti lasten puolesta, ilmeisesti huolestuneena siitä, että lopputulos ei tyydyttäisi vanhempia. Sanoin, että nytpä tietävät, miltä heidän kavereistaan tuntuu, kun aikuiset kotona “auttavat” läksyissä ja kouluprojekteissa.

Toki ymmärrän, muksut eivät tietenkään voisi mennä puistoon leikkimään, kun ulkona on lähemmäs +40 C lämmintä. Teksasissa kesät vietetään sisällä, kuten talvien ankarimmat pakkaskaudet Suomessa. Silti, aika jännittävä kokemus tämä Minecraft-leiri, meille kaikille.

Onneksi on kiitospäivä

Meidän koulussa, ja myös lasteni kouluissa, kiitospäivän tulo tarkoittaa koko viikon mittaista syyslomaa. Tekee mieli lisätä, että halleluja...