lauantai 28. tammikuuta 2023

Palautetta, pätevöitymistä ja muita koulukuulumisia

Kun tämä uusi kouluvuosi syksyllä alkoi, kerroin esimiehelle tehneeni pari päätöstä. En enää olisi koululla aamuisin ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Jättäisin työt töihin lähtiessäni ja huolehtisin siitä, että syön kunnollisen lounaan. Esimies sanoi, että hieno homma, äläkä sitten viikonloppuisinkaan tee enää töitä. 

Aika paljolti olen näistä onnistunut pitämään kiinni, aina en. Syyslukukaudella tuntui kuitenkin, että tämä perusta antoi työhön ja arkeen enemmän jaksamista kuin vuotta aiemmin, välillä osallistuin kotonakin iltaisin perheen puuhiin. Näin helmikuun alkaessa ne kesällä hankitut voimat on toki jo moneen kertaan käytetty.

Rehtori on moneen kertaan sanonut, että ne viisi local non-year round -sairaspäivää, jotka eivät siirry mukana seuraavaan lukuvuoteen, kannattaa jokaisen käyttää - ellei sairauteen, niin terveyteen. Noudatin nyt kehotusta ja pyysin ensimmäistä kertaa päivän vapaaksi ihan vain siksi, että tuntui siltä. Huomasin nimittäin, etten ole luokkahuoneessa talviloman jälkeen paljoa nauranut enkä varsinkaan suunnitellut mitään uusia hauskoja tapoja käsitellä sisältöjä. Field supervisor havahdutti minut viikolla jälkimmäiseen ja ideoi kanssani tunnille hauskan pelin, josta lapset (yllättyneinä) tykkäsivät. 

Texasissa päätettiin tänä vuonna, että standardoidut testit tehdään jatkossa ainoastaan tietokoneella. Tämän seurauksena lapsia on nyt pitänyt opettaa kirjoittamaan esseitä ja tekstejä koneella. Vanha koirakin oppii uusia temppuja, niin kuin tuon EdCite-ohjelman käytön, vaikkakin vastahakoisesti. Tutkimuksista tiedämme, että käsialalla on yhteys lukutaitoon - mutta käsialan opetukseen tai miltei minkäänlaiseen paperille kirjoittamiseen ei ole enää aikaa.

Tänä vuonnahan suoritan päivätyön lomassa harjoittelua pätevöityäkseni oikeaksi opettajaksi Texasin osavaltiossa, suuntautumisalana 4-8 -luokkien English Language Arts ja Social Studies. Jälkimmäinen on sekoitus historiaa, yhteiskuntaoppia, maantietoa, taloustietoa, antropologiaa ja sosiologiaa. Meidän koulussa social studies -oppiainetta opetetaan kolmannella ja neljännellä luokalla vain puolikas lukukausi. Toisen puolikkaan täyttää science-oppiaine, joka tarkoittaa fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa. Minusta tämä kombo on aika vaativa, opettajanhan tulee tietää maailmasta suunnilleen kaikki, mikä nyt vain on tietämisen arvoista! Minä sentään opetan vain pilkkuja. 😉

Harjoittelun vuoksi Field Supervisor on käynyt koululla tarkkailemassa tuntien pitoani neljästi ja tulee vielä pari kertaa. Tuntia ennen sitä suunnitellaan yhdessä ja tarkkailun jälkeen käydään palautekeskustelu. Lisäksi on kaikenlaista pientä paperityötä ja kehityskokouksia. Kaikkinensa tämä on kuitenkin erittäin kevyttä verrattuna siihen koko vuoden kestäneeseen auskultointiin, joka Suomessa piti aikoinaan suorittaa. 

Field Supervisor on ollut kiva oman koulun ulkopuolinen tuulahdus ja uusien näköalojen antaja siitä, millaista opettajuus voi tässä maassa olla. Hän on odottamattoman avoimesti ilmaissut näkemyksiään koulusta, jossa opetan. Supervisor itse on varsin kokenut, hän on jäänyt opettajan päivätöistä osittaiselle eläkkeelle palveltuaan julkisissa kouluissa yli kolmekymmentä vuotta. Hän sanoo, että meidän koulussa oppitunnit ovat kohtuuttoman pitkiä ja opettajat turhan sidottuja districtin suunnitelmiin silloinkin, kun ne eivät ole sitä, mitä lapset tarvitsisivat. Hän on pariin kertaan muistuttanut, että sertifioinnin saatuani olen vapaa hakemaan muualle. 

Mutta haluanko muualle? En tiedä. Neljäs luokka tuntuu minusta paljon paremmalta kuin kolmas. Lapset ovat vähän isompia ja itsenäisempiä, ja yllättäen monet niistä, jotka viime vuonna olivat hankalia, ovat kasvaneet hankaluudestaan eroon. Iso juttu on sekin, että luokkatasotiimini on nyt todella hyvä. Heiltä saa paljon tukea ja suurelta osin myös viihdymme keskenämme, kun vuoroin palelemme, vuoroin hikoilemme välituntivalvonnassa kentän reunalla. 

Ajattelen, että ensi vuonna työ voisi olla entistäkin kevyempää, jos pysyn samassa hommassa ja samalla luokka-asteella; ehkä ihan oikeasti voisin jopa käyttää pitkälti samoja materiaaleja. Tähän vuoteen toki tuo oman sävynsä se, että nyt opetan samoja lapsia kuin viime vuonna. Ensi vuoden porukka olisi sitten oma, arvaamaton lukunsa. 

Suhtaudun penseästi siihen, että kaiken oikean kiireen ja tärkeän työn keskellä meidän tuon tuosta pitää koristella ovia, ikkunoita ja seiniä. Joulun aikaan olin kuitenkin onnellinen tästä: kulttuuritaustani huomioidakseen school counselor järjesti jokaisen luokan ikkunaan pienen kartonkitontun. Amerikkalaislapsille piti selittää, mikä tämä juttu on, mutta minulle se teki moneksi viikoksi kotoisan ja lämpimän olon.

Kuluneella viikolla sain palautetta supervisorin lisäksi myös oppilailta. Alkuviikosta yksi hiljainen tyttö kävi tunnin loputtua työntämässä käteeni kortin. Siihen hän oli kirjoittanut aika pitkästi siitä, kuinka hän on huomannut minun tekevän kovasti töitä heidän eteensä ja miten se on saanut hänet haastamaan itseään oppimaan enemmän. Olin vaikuttunut tämän kymmenvuotiaan kypsästä ajattelusta ja kiitollisena kävin pikaisesti kuiskaamassa hänelle, että "you just made my day". 

Loppuviikosta tehtiin taas kokeita. Niiden aikana poimin yhden lapsen kädestä lappusen, jota hän oli ehtinyt jo hetken lähetellä naapurinsa kanssa edestakaisin. Yleensä heitän lappuset suoraan roskiin, nyt jostain syystä luin sen. "Do you also hate the teacher?" kysyi ensimmäinen. "Yes, she is a bitch", vastasi toinen. Olin järkyttynyt, ja niin oli apulaisrehtorikin, joka järeästi puuttui asiaan. Eihän ne kaikki tietenkään minusta tykkää, etenkään nyt kun olen vihdoin oppinut vähän tiukemmaksi, mutta noin ilkeän sanan käyttäminen tuntui suurelta. Pisti kyllä arvioimaan omaa käytöstä ja miettimään, että voisinkohan vaikka olla vähän vähemmän bitch.

Edessä siintävä maanantai-vapaa tulee nyt siis varsin sopivaan saumaan tapahtumarikkaan viikon jälkeen. Mitään isoa ei ole suunnitteilla: jos päivä menee hyvin, otan pikku päikkärit ja käyn puolison kanssa kävelyllä läheisessä puistossa. Niillä eväillä mennään sitten taas uuteen viikkoon. 


Keppostelua

  Lähimpänä ovea istuvan ryhmän oppilaat nostelivat paidankauluksiaan ylös kasvojen eteen. Kysyin, mitä oikein on meneillään. ”Ope, tänne le...