torstai 3. lokakuuta 2019

Ihan tavallinen aamu

Arkiaamut ovat löytäneet uuden rytmin.

6.01 am: kello soi. Nuorin lapsi on tässä vaiheessa ollut jo hyvän aikaa hereillä. Hän nousee itsekseen, pukee, syö ekan aamupalan ja nappaa iPadin, jonka kanssa piiloutuu master bathroomin perällä olevan walk-in-closetin nurkkaukseen. Ensinnäkin, koska täällä hän voi laittaa valot päälle ilman, että se häiritsee ketään. Toisekseen, koska tällöin hän on jopa kolmen oven takana pikkukissasta.

Pikkukissa on häädetty aikuisten makuuhuoneesta joskus neljän, viiden aikoihin. Noihin aikoihin pikkukissalle tulee nälkä, mutta sen sijaan että hän menisi syömään keittiössä aina odottavaa ruokaansa, pikkukissa alkaa pureskella sormia ja varpaita. Siispä karkotus.

Nousen sängystä noin kahden torkutuksen jälkeen, paitsi tällä viikolla tiistaina. Silloin tiesin, että keittiössä odotti upouusi vohvelirauta ja lapsille oli luvattu aamupalaksi vohveleita. Paistelin niitä, keitin kahvia ja pakkasin lounasastioita. Puoliso laittoi itseään valmiiksi työpäivää varten ja nuorin lapsi söi toisen aamupalan vohveleita odotellessaan.

Ruokin kissan ja koiran. Kissaa tarvitsee pitää sylissä sillä aikaa, kun koira syö. Muuten kissavauva syö koirankin ruoat.

6.35 am: suunnilleen näillä kohdin aina havahdun siihen, että keskimmäinen pitää herättää. Esikoinen on, taivaan kiitos, oppinut tänä syksynä herättämään itse itsensä - huomasi kai, että jos odottaa äidin herätystä, ei ehdi vaihtaa vaatteita riittävän monta kertaa. Mutta keskimmäinen... usein laitan huoneeseen ensin valot ja ärsyttävää meditaatiomusiikkia. Joskus se musiikki on pelkkää veden loisketta. Max. 10 min. meditaatiohetken jälkeen kiskon kaksin käsin neidiltä painopeiton ja aamusta riippuen juttelen joko enemmän tai vähemmän lempeästi neidon sängystä. Riippuu vähän, olenko jo ehtinyt juoda kahvia.

6.50 am: Olen laittanut ruokapöydän kulmalle ainakin yhden lounasastian ja vesipullon. Vesipullot ovat yksi leikki sinänsä. Olen ostanut monta sellaista, joissa on tosi leveä suu. No nehän eivät lapsille kelpaa. Siispä seison keittiössä lorottamassa vettä ohuenohuena norona jääpalan päälle, jotta jääpala sulaisi ja molskahtaisi pulloon, ja voisin toistaa saman seuraavan jääpalan kanssa. Paitsi silloin, kun joku on kokonaan unohtanut tehdä jääpaloja. Jääkaapissa on toki jääpalatoiminto, mutta ei suodatinta - enkä lapsille siis missään nimessä laita raa'asta hanavedestä tehtyjä jäitä.

Puoliso lähtee nuorimman kanssa ovesta. Alakoululaisten koulubussi lähtee aidatun asuinalueen laitamilta viittä yli seitsemän. Pysäkillä pitää olla viimeistään seitsemältä, koska jos bussi tulee ajoissa, se myös lähtee ajoissa. Puoliso huolehtii, että pirpana nousee keltaiseen kuljetusvaunuunsa ja lähtee samalla ajelemaan työpaikalleen. Jos meidän aamuaikataulut ovat aivan poskellaan, tämä lapsi myöhästyy bussistaan ja puoliso vie mennessään tytön kouluun.

7.30 am: Loput lounaat on pakattu ja hyvässä lykyssä keittiötäkin on vähän siivottu. Isommille neidoille laitetaan kouluun eväsleivät. Keskimmäisen leipään menee tyypillisesti pepperonia ja salaattia tai kurkkua. Vanhimmalta puuttuvat pepperonit: päätti vastikään luopua lihasta ilmastosyistä. Nuorimmalle pakataan termosastiaan lämmintä ruokaa - mielellään jotain pehmeää tai keittoa. Tyttären suu on edelleen ja vielä pitkään täynnä metallia (expander ja raudat), joten hän ei katso voivansa syödä koulussa leipää.

Kyselen ipanoilta, syövätkö varmasti jogurttipötkön, jos pakkaan sen. Pakastimessa säilytettävät pötköt sulavat mainoksen mukaan juuri sopivasti viileäksi tahmaksi lounaaseen mennessä. Tiedä häntä, saattavat täällä Teksasissa sulaa vähän nopeamminkin. Jos pötköä ei päivän aikana syö, illalla se on vetelä, päivänsä paahteessa viettänyt jogurttivelli - siis roska.

Jos käy hyvä tuuri, ehdin syödä aamupalan ja saada huikan kahvia, ennen kuin lähden saattamaan keskimmäistä pysäkille. Neiti osaisi varmasti itsekin, mutta hänen koulubussinsa aikatauluja on äkkiarvaamatta rukattu jo kolme kertaa tälle syksylle. Parempi siis lähteä mukaan varmistamaan, että joku bussi sieltä tulee ja lapsi pääsee kouluun. Otan mukaan koiran, joka pääsee tässä kohden aamukävelylleen.

Menomatkalla koiran pitää yleensä kävellä rivakasti, tulomatkalla pysähdellään ja nuuskutellaan enemmän. Usein kierrän takaisin vastakkaista reittiä ja ohitan juuri ennen kotia Austinin koulupiirin puolella kyytiä odottelevat lapset. Jotkut sanovat ääneen, että koira on söpö, mutta ottavat samalla askeleen taaksepäin eikä kukaan pyri silittämään. Ihan hyvä, koska jos kaksikymmentä lasta pakkaisi yhtäkkiä päälle, rescue-koiraa saattaisi ahdistaa. Mehän asumme naapurustossa, jossa suurin osa ihmisistä pelkää kissan kokoista rottakoiraa kuollakseen (koska ovat lähtökulttuurissaan tähän oppineet).

8.00 am: Olen takaisin kotona. Heitän esikoisen lounaskassiin kylmäpakkauksen ja huolehdin, että tällä on mukana vesipullo. Joskus ehdimme hetken jutella. Joskus teiniä ei todellakaan jutteluta. Päivästä riippuen otan tässä vaiheessa esiin joogamaton tai lähden teinin mukana samalla ovenavauksella joko altaalle uimaan tai läheiselle lammelle juoksemaan. Jos jostain syystä ei ole treenipäivä missään muodossa, katselen jo hajamielisesti yön aikana eri aikavyöhykkeiltä lähetettyjä sähköposteja ja seulon niistä kiireisimpiä.

9.15 am: Olen urheillut ja käynyt suihkussa. Aamu on hoidettu, toinen työpäivä alkaa.

Onneksi on kiitospäivä

Meidän koulussa, ja myös lasteni kouluissa, kiitospäivän tulo tarkoittaa koko viikon mittaista syyslomaa. Tekee mieli lisätä, että halleluja...