perjantai 11. maaliskuuta 2022

Kevät on testien parasta aikaa

Sotauutiset hiljensivät tämänkin blogin hetkeksi. Tuntui, ettei millään muulla ole ollut oikein merkitystä tai oikeutusta. Vaikka ajatukset ja rukoukset ovat edelleen kärsivien ja pelkäävien ukrainalaisten luona, olen nyt muistanut sen, minkä sodan läpi elänyt isoäitinikin kokemuksesta tiesi: aina pitää elämässä olla muutakin, ja kaikesta huolimatta myös iloa. 

Blogin hiljaiselon aikana kylmät kelit aiheuttivat koulussa vielä yhden poikkeuspäivän, kun torstaina kaksi viikkoa sitten aloitimme koulun aamulla normaalia myöhemmin. Ihan hyvä että aloitimme, matkalla kouluun ajoin puolenkymmenen aktiivisen onnettomuuspaikan ohitse ja näin toisen mokoman aiemmin kolaroineita autonraatoja. Talviautoilu ei ole teksasilaisten vahvuus.

Lyhyen päivän ajaksi rehtori kehitteli uudet lukujärjestykset, joiden puitteissa näimme aamuryhmiämme kutakin vain 30 minuuttia. Lapset ehtivät juuri ja juuri istua alas, tehdä sanakokeet, harjoitella yhden asian ja sitten olikin aika vaihtaa luokkaa. Päivä tuntui luvattoman kevyeltä, kun oppitunnit olivat pikkuriikkisiä massiivisten 85-minuuttisten sijaan - eikä kukaan edes ehtinyt käyttäytyä huonosti. Toki paljon oppilaita oli poissakin.

Sitten tehtiin toista viikkoa TELPAS-testejä, joiden perusteella arvioidaan, kuinka englantia toisena kielenä puhuvat lapset olivat kielen hallinnassa kehittyneet. Testaus oli meillä valtava urakka, sillä noin puolet vuosiluokkani oppilaista puhuu englantia toisena kielenään. Kirjoituskierroksella lapsilla teetätettiin viisi näytettä peräkkäisinä päivinä. Minä sain hoitaa näistä peräti kaksi. Sain nähdä, kuinka oppilaat viikon aikana yhtäältä oppivat tekstilajin niksit ja toisaalta kypsyivät näytteiden kirjoittamiseen.  

Puhumista, kuuntelua ja ymmärtämistä testattiin sitten vielä yksi kokonainen päivä ihan erikseen. Liikunnanopettaja ja minä saimme hoivattavaksemme sen puolen vuosiluokasta, jonka ei tarvinnut tätä osiota tehdä. He olivat ulkoliikunnassa tuona päivänä yhteensä yli kolme tuntia, ja lopun aikaa harjoittelivat minun kanssani lukemista, kirjoittamista, matematiikkaa ja lopulta myös elokuvan katselua. Matikan tehtävien ajaksi pistin kyllä oppilaat opettamaan toisiaan, minkä he oikein mielellään ja hyvin tekivätkin.

Luokan ovessa on jälleen uusi teema, Women's History Month. Mietin, että olisin printannut oveen kansainvälisiä naisjohtajia Tarja Halosesta alkaen. Mutta löysin sitten tämän resurssin valmiina ja ilmaiseksi, ei tarvinnut kuin printata ja teipata. Tuo Jill on näköjään edelleen vinossa, vaikka sen jo kolmesti korjasin.

Oppilaille alettiin tämän kuun alusta alkaen tarjota lauantai-koulua, tämä homma ilmeisesti jatkuu ainakin koko maaliskuun ajan. Minä perheellisenä luistelin lauantai-koulun opettamisesta sillä, että oman tyttären lacrosse-peleissä täytyy olla vanhemman paikalla - tämähän on täällä myös kulttuurisesti oikein hyvin ymmärretty tosiasia. Onneksi opettajien osallistuminen on siis vapaaehtoista. Laadin sitten vain tuntisuunnitelmat toiselle englannin opettajalle, joka hoitaa sekä kirjoittamisen että lukemisen lauantaitunnit.

Tiistai-illat jumahtivat kuitenkin kiinni minullakin, kun ryhdyimme pitämään parent-teacher -keskusteluja niistä kiinnostuneille vanhemmille. Mitään ylimääräistä korvausta tästä ei käsittääkseni tipu, mutta silti koululla heilutaan liki iltakuuteen. Periaatteessa kunkin vanhemman kanssa keskustellaan vain kymmenen minuuttia, mutta jos väliin tarvitaan kääntäjä, homma helposti venähtää. Ensimmäinen keskusteluilta oli aivan tupaten täynnä väkeä, toisena istuin luokassa yksikseni arvioimassa niitä TELPAS-esseitä. Kaksi on vielä edessä näitä, kunhan lomilta palataan. 

Eilen illalla viimeiseksi ennen koulusta lähtöä päivitin luokassa tulostaulua. Jokaisella oppilaalla on siinä magneetti, jonka sijainti kertoo, onko oppilas tällä hetkellä saavuttamassa oppimistavoitteitaan. Magneetit sijoitetaan alueisiin, joissa lukee "approaches", "meets" tai "masters". Ilokseni sain kaivella pussista lisää magneetteja niille oppilaille, jotka eivät aiemmin ole taululle päässeet. Vikalla tunnilla olin myös huomannut oppilaan, jonka esseetaidot ovat kehittyneet muutamassa viikossa huimasti: kun ennen essee oli hädintuskin kappaleen mittainen, nyt siitä tipahtaa kiitettävä arvosana. Olin kotiin ajellessani lähes euforisen onnellinen siitä, kuinka lapset oppivat ja kehittyvät. Vaikka välillä koko homma on kuin tervan kirnuamista, on omalla työllä sittenkin merkitys. 

Tänä aamuna tuli sitten onnentunteiden vastapainoksi kylmää vettä niskaan, kun avasin virtuaalisen opekoulutuspäivän materiaalit. Niissä kerrottiin, millä perustein opettajia ja heidän tuloksiaan ensi syksyksi arvioidaan. Ihan heti lähtöjään tiesin, etteivät minun tulokseni yllä edes alimmalle tasolle, jolla 60 % oppilaistani olisi saavuttanut districtin tavoitteet. Tämä tarkoittaa, että omat ammatilliset tavoitteeni jäävät saavuttamatta ja olen ensi vuonnakin edelleen ihan vain noviisiopettaja. Ei palkanlisää, ei gloriaa. Oppilaiden lähtötasoa, sitä äidinkieltä tai joidenkin viettämää virtuaalista välivuotta ei ilmeisesti oteta huomioon ollenkaan.

Viimeisenä työpäivänä ennen kevätlomaa high schoolista valmistuvat järjestivät koko koululle paraatin. 100 % meidän koulun valmistuvista oppilaista on tänäkin vuonna hyväksytty collegeen, ja alakoululaiset juhlivat näitä isoja oppilaita kuin pop-tähtiä. Joka ikinen päivähän me puhutaan siitä, että heidänkin tavoitteenaan on päästä collegeen.

Lähiesimiehenikin on viime aikoina ollut jotenkin etäinen (tai ehkä kiireinen) ja peruuttanut monta tapaamista. Neuroottisesti mietin, että hän ei taida tästä kehitykseni suunnasta tai hitaudesta tykätä. Mutta olipa niin tai näin, opettajista on pulaa ja rehtorin kanssa keskustelut ensi vuodesta käytiin loppuun. Siirtymiseni seuraavalle vuosiluokalle vahvistettiin. Nelosen opettaja siis hakeutuu muihin tehtäviin ja minä singahdan tilalle, jotta saan oman sertifioitumisprosessini saatettua loppuun. 

Tänään olen koulutus- ja suunnittelupäivän tuoksinassa katsellut ja suunnitellut kevään ohjelmaa. Hurjaksi testaamiseksihan tämä tästä taas yltyy. Heti loman jälkeen paukutellaan monta päivää districtin testiä ja pian alkavat sekä STAAR-testien harjoitukset että varsinaiset testit. Kolmosella omat oppilaani eivät vielä tee kirjoittamisen STAARia, mutta kirjoittamisen Finalsit on kuitenkin edessä meilläkin. Aika uskomatonta, että jo nyt suunnittelukalenterista täytyy kääntää esiin sellaisia sivuja, joissa lukee toukokuu. 

Taivaan kiitos, että nyt on kuitenkin ensin tämä spring break. Sanoin eilen oppilaille, etten anna kevätlomaksi läksyjä, tai että annanpas sittenkin: läksynä on rentoutua ja pitää hauskaa. Opiskella ei saa! Oppilaat sanoivat, että matikasta ja tiedeluokasta tuli kyllä läksyjä, mitäs niille tehdään. Vastasin, että ne teidän tietysti pitää tehdä, mutta kun olette hoitaneet hommanne, teette myös kirjoittamisen läksyt - rentoudutte ja leikitte. Kyselen sitten viikon päästä, oliko kaikilla varmasti mukavaa. Lapsia nauratti.


Toukokuisia koulukuulumisia

Toukokuu alkoi Teacher Appreciation -viikolla. Menneinä vuosina tämä on meidän perheessä tarkoittanut sitä, että torstai-iltana töiden jälke...