sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Kadonnut arvioitsija ja muita seikkaperäisiä vaiheita

Ihan rehellisesti, en ikinä olisi selvinnyt tästä prosessista ilman puolisoa. Päätimme aika varhain, että hän juttelee välittäjän ja lainanantajan kanssa, koska minä olen usein kokouksissa ja puheluissa pitkin päivää. Puolisolle talonostoon liittyvä terminologia on myös helpompaa, koska hän on täysin kaksikielinen. 

En tiedä, kuinka monta tuntia elämästään puoliso vietti puhelimessa lainanantajan ja välittäjän kanssa. Monta.

Talonostoprosessiin liittyy tässä maassa monen monta byrokraattista kiemuraa. Allekirjoitimme lupia, lupauksia, vakaita vakuutuksia, waivereita ja taivasyksintietää mitä kaikkea. Onneksi osa tästä prosessista tapahtuu nykyään elektronisin allekirjoituksin. En voi edes kuvitella, millaista talon ostaminen on ollut silloin, kun joka asian takia on pitänyt hypätä paikan päälle johonkin toimistoon. 

Jossain vaiheessa ihan rehellisesti lakkasin edes yrittämästä ymmärtää, mitä tarkoitusta varten mikin dokumentti oli. Jos joku olisi työntänyt eteen paperin, jossa lupaudun pyydystämään yksisarvisen verta kuutamoisena yönä hopeaisena hohtavaan myrkkyhämähäkin seittiin, niin kyllä vaan olisin luvannut ja vannonut.

Yksi hauskuus oli työllisyystilanteen tarkistaminen. Jo varsin hyvissä ajoin kyselin meidän henkilöstöyksiköltä miten se hoidetaan. Sain selville, että asian hoitaa tehtävään palkattu kolmas osapuoli. Toimitin tiedot lainoittajalle. Sitten sieltä tuli viesti, että he eivät saa yhteyttä. Laitoin uudestaan viestiä HR:ään. Sain uudestaan tiedot kolmannelle osapuolelle. Sitten ei tapahtunut pitkään aikaan mitään. Kunnes, tietysti, pankki räjähti pari päivää ennen kaupantekoa. 

Yhtäkkiä oli hirmuinen kiire saada joku kiinni juuri nyt. Laitoin taas viestiä HR:ään ja jonkin aikaa kaikki lähettelivät villeinä toisilleen sähköposteja ja tekstiviestejä. Jossain vaiheessa minäkin olin puhelimessa jonkun automaatin kanssa todistamassa omaa työllisyyttäni - koska tekstiviesti oli tullut väärään puhelimeen. Lopulta kuitenkin joku sai jonkun varmistamaan, että olen töissä siellä missä olen sanonut olevani enkä ole saamassa potkuja tällä viikolla, mikä oli tietysti aika lohdullista tietää tiistaina tällaisessa maassa, jossa työsopimus on aina at will ja potkut voi saada koska tahansa mistä syystä tahansa. Tai syyttä.

Varsinainen grand finale oli kuitenkin prosessi, jota kutsutaan nimellä appraisal. Tässä lainoittajan taho arvioi talon hinnan, niin että jos lainan ottaja katoaa Galapagos-saarille maksamatta talosta penninhyrrää ja lainoittaja joutuu myymään talon saadakseen omansa pois, lainoittaja tietää, ettei ole antanut talosta enempää lainaa kuin mitä siitä myydessään saa. Siis talon hinnan arviointi sen jälkeen, kun talon arvo on jo arvioitu, lainaa pyydetty, laina vähän niin kuin myönnetty ja kaiken kaikkiaan prosessissa ollaan varsin pitkällä.

Meidän kohdalla homman niksi piileskeli siinä, että valtiontakauslainaa käyttäessään ostaja ei voi laittaa tarjouksen ja appraisalin mahdollista erotusta lainaan. Eli jos ostaja on tarjonnut talosta 15 markkaa ja appraisal sanoo, että talon hinta on 12 markkaa, on ostajan heitettävä itse peliin 3 markkaa tai myyjän on suostuttava alentamaan hintaa - tai kaupat kaatuvat. Toisenlaista lainatyyppiä käytettäessä lainoittaja voi antaa ostajalle lisää pelimerkkejä. Meillä ei rehellisesti sanoen ollut taskunpohjalla juurikaan ylimääräisiä markkoja tähän kohtaan, joten appraisal oli jännä paikka.

Normaalisti arvioitsija ilmeisesti menee taloon paikan päälle ja koputtelee nurkkia ja katselee paikkoja, vaikka varsinainen kuntotarkistus on siis tässä vaiheessa jo tehty. Sen lisäksi, että pitää varmistaa talon olemassaolo, valtion lainaan kuuluu myös tiettyjä rakenteellisia ehtoja (suunnilleen niin, että talossa pitää pystyä asumaan ja siinä täytyy olla katto ja ikkunoita). No pandemia tietysti tekee tästä hiukan hankalaa. Välittäjä kertoi meille jo varhaisessa vaiheessa, että appraisal tehdään drive-by -tyyliin. Eli katsotaan ohi ajaessa, että tuossa se talo tosiaan on ja sitten tutkitaan rekistereistä, mihin hintaan alueen muun talot ovat viime aikoina myyneet. 

Arvion DL oli viikkoa ennen kaupantekoa. Päivä tuli ja päivä meni, eikä mitään kuulunut. Välittäjä alkoi huolestua ja myyjä alkoi huolestua ja me aloimme huolestua, mutta lainoittajaa ei huolestuttanut vähääkään. Appraisalin järjestäminen kuuluu heille.

Maanantai-aamuna aloitimme sitten soittorumban. Muutaman aika turhautuneen keskustelun jälkeen joku lainoittajan puolelta lipsautti, että appraiser on kadonnut. KADONNUT. Tyyppiä on päiväkausia koetettu tavoittaa sähköpostitse, puhelimitse, viestein, kissoin ja koirin, mutta mitään vastausta ei tule. 

Varajärjestelmä? "Ei meillä ole mitään varajärjestelmää", vastasi lainoittaja. "Suunnitelma on nyt se, että lähetämme kadonneelle arvioitsijalle hyvin suorasanaisen sähköpostin." No mitä tapahtuu, ellei hän vieläkään vastaa? "No sitten me lähetämme muutaman tunnin kuluttua uuden äärimmäisen kipakan sähköpostin ja odottelemme lisää."

Puolisolla kytkeytyi tässä vaiheessa Karen-vaihde päälle, ja kun hän oli jutellut linjalle vaatimansa esimiehen kanssa, tiskin alta kaivettiin esiin hätäratkaisu. Appraisal saatiin kirjoihin ja kansiin vain muutamaa tuntia myöhemmin, kolme päivää alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Sen verran myöhässä, että kukaan ei muuten käynyt katsomassa, onko talo siellä missä pitää.

Kohtuullista olisi ollut, että kommellukset olisivat päättyneet tähän, mutta ei - sillä seuraavaksi pohdittiin, kuinka tässä ihmemaassa siirretään abstraktia rahaa pankista toiseen. Pankkihan on Kaliforniassa ja sillä on toki yhteistyöpisteitä Texasissa, mutta wire transfer Kalifornian pankista Texasin pankkiin ei ollut mitenkään mahdollista. Siis Herran vuonna 2020 sähköisen rahan siirtäminen pankista toiseen. Ei. ole. mahdollista. Ilman prinsessakuvioitua shekkipaperia, paria puhelua ja paikan päällä seisomista.

Perjantaina kaupat lopulta tehtiin. Istuimme parkkipaikalla autossa maskit päällä ja myyjä istui toisessa autossa maski päällä. Lainoittajan virkailija juoksenteli autojen välillä maski päällä jakamassa meille papereita. Jos oli jotain kysyttävää, hänelle piti soittaa. Naureskeltiin puolison kanssa, että monta juttua on tullut drive-thrusta ostettua, mutta koskaan ennen ei taloa.

Pitkällinen prosessi, viikkokausien jännitysnäytelmä ja vuosikausien haave saatiin lopulta päätökseen. Kauppa vahvistettiin ja avaimet toimitettiin. Vielä näin pari päivää myöhemminkin nipistelen itseäni, enkä meinaa millään uskoa, että meillä ihan oikeasti on nyt oma koti. Texasissa.

 

Onneksi on kiitospäivä

Meidän koulussa, ja myös lasteni kouluissa, kiitospäivän tulo tarkoittaa koko viikon mittaista syyslomaa. Tekee mieli lisätä, että halleluja...