lauantai 16. marraskuuta 2019

Sivuni ystäväkirjaan

Kata, joka kirjoittaa Edustusrouvan päiväkirjaa tällä hetkellä Sudanista käsin, lähetti minulle Ystäväkirja-haasteen. Kiitos Kata! Viime aikoina onkin tullut kirjoiteltua harvakseltaan, joten tämä osui varsin oikeaan kohtaan.

Bloginimeni tarina

Kolmannen ulkosuomalaisblogini nimeä oli vaikea keksiä. Ensimmäinen ulkosuomalaisblogini kertoo ajasta, jolloin muutimme Sunnyvaleen Pohjois-Kaliforniassa - siis aurinkoiseen laaksoon. Muutto L.A:hin poiki sanaleikin L.A. Famiglia. Enkä oikeasti sitä tehdessäni edes tiennyt, että viittasin vahingossa mafiaan... Hups!

Jonkin aikaa pyörittelin nimeä Pyöreän Kiven Austiniitit, kun aloittelin tätä kolmatta: asumme nimittäin aivan Round Rock -nimisen kaupungin laitamilla. Mutta se tuntui sitten lopulta vähän liian avaruudelliselta ja kun sitten piti vain päästä kirjoittamaan, päädyin nimeen Koti Teksasissa.

Koti-sanaa uskalsin käyttää, koska Austin tuntui kodilta sillä sekunnilla, kun lentokoneen laskeutuessa ensimmäistä kertaa näin puut kentän laitamilla. Kuin olisi Helsinki-Vantaalle laskeutunut.


Perusjuttuja

Siviilisäätyni: Olen onnellisesti naimisissa ja kolmen tyttären äiti.

Asumismuotoni: 
Muutimme Austiniin aika sokkona. Saavuin huhtikuisena tiistaina ja työt alkoivat keskiviikkona. Vuokrasimme toista kertaa elämässämme asunnon sitä näkemättä. Keskeisiä kriteereitä olivat lyhyt työmatka, hyvät koulut ja uima-allas. Tästä olikin alkuun vain puoli mailia matkaa työpaikalle, joten saatoin kävellä töihin sillä aikaa, kun autoa vielä rahdattiin Kaliforniasta Teksasiin.

Tämänhetkinen kotimme on ihan riittävän kiva, kolmen makuuhuoneen huoneisto. Taloyhtiössä parasta ovat palvelut: meillä on käytössämme yhdeksän uima-allasta, kuntosali, kaksi koirapuistoa, lentopallokenttä, koripallokenttä jne.

Ammattini: Koulutukseltani olen aineenopettaja - Suomessa opettaisin yläkoululaisille äidinkieltä ja uskontoa. Sanon usein, että tämä on ehkä huonoin mahdollinen tutkinto, jos meinaa päätyä jossakin vaiheessa ulkomaille. Olen kuitenkin työllistynyt Yhdysvalloissa käännös- ja lokalisaatioalan hommiin.

Työpaikka: Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla on työpaikka. Töihin menolla oli aivan valtava merkitys siinä, että kotiuduin ja sopeuduin asumaan USAssa. Olen työskennellyt saman projektin parissa eri tehtävissä sekä Kaliforniassa että Teksasissa. Viimeisimmän ylennyksen jälkeen aloin työskennellä kotoa käsin ja työajat katosivat: jos minua tarvitaan aamukuudelta tai iltaseitsemältä, olen töissä silloinkin. Toisaalta jonain päivänä voi olla niin hiljaista, että piipahdan kuntosalilla tai uimassa kesken päivän.

Kiinalainen horoskooppini: Hevonen.

Harrastukset: Aloitin urheiluharrastukseni vasta muutama vuosi sitten Etelä-Kaliforniassa, mutta siitä on tullut tärkeä osa arkeani ja identiteettiäni. Parhaillaan opettelen uimaan, jotta voisin joskus kisata triathlonissa. Freestyle-uinti on yksi vaikeimmista taidoista, joita olen koskaan tavoitellut. Useamman yrityksen ja erehdyksen jälkeen löysin lopulta erittäin taitavan opettajan/valmentajan, joka osaa nähdä ja korjata tekniikan pienimpiäkin puutteita. Ei sillä etteikö isoja puutteita olisi tarjolla.


Syvällistä

Periaatteet: Itselleni olennaisia ohjenuoria elämässä ovat suvaitsevaisuus ja rehellisyys. Mutta ehkä ne ovat ennemminkin perusarvoja kuin periaatteita?

Maailmankatsomukseni: Olen liberaali kristitty.

Pohdin: Maapallon tulevaisuutta. Millaisessa todellisuudessa lapseni aikuisina elävät? Luulen, että moni itsestään selvänä pitämämme asia muuttuu tai katoaa kokonaan tulevina vuosikymmeninä.

Vihaan: Viha on varsin voimakas tunne. Jos käytän vihata-verbiä kepeästi kuin amerikkalainen, vihaan huvipuistoja ja melua.

Halveksin: Itsekkyyttä, oman edun tavoittelua, keinotekoisuutta.

Pyrin: Varmaan isoin ja merkittävin pyrkimys elämässäni on se, että pyrin tekemään sellaisia elämänratkaisuja, pieniä ja isoja, jotka ovat hyväksi lapsilleni. Ja sitten tietysti tekemään parhaani niissä tilanteissa ja olosuhteissa, joihin olen hakeutunut tai päätynyt.

Rakastan: Helppo: perhettäni.

Haaveilen eniten: 
Se yllä mainittu triathlon on itselleni tärkeä henkilökohtainen haave - tai ehkä ennemmin tavoite, jota kohti työskentelen jollakin pienellä tavalla ihan joka päivä.

Kollektiivisena haaveena meidän perheellä on se, että voisimme ostaa Austinin liepeiltä oman kodin. Pienemmät tytöt suunnittelevat aina välillä hyvinkin konkreettisesti, miten sisustavat huoneensa ja millaisia (suuria) koiria hankimme sitten, kun vuokraisännän mielipiteestä ei tarvitse välittää.

Tarvitsen: Hiljaisuutta ja aikaa luonnossa. Austinin alueella on onneksi, ainakin vielä, todella paljon ulkoilualueita, haikkimaastoja ja pyöräilyreittejä. Toisaalta tänne tällä hetkellä muuttaa myös enemmän ihmisiä kuin mihinkään muuhun kaupunkiin Yhdysvalloissa. Valitettavasti kymmenen vuoden sisään tilanne voi olla toinen: vaikka austinilaiset pääasiassa rakastavat outdoorsy-elämäntapaansa, raha varmasti muuttaa monen mielen siitä, tarvitseeko lähipuistoa säilyttää vai ei.

Pelkään: Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ihmiskunnan elämään. Ja on toki näitä pienempiä henkilökohtaisia juttuja. Sain viime vuonna ensimmäisen kerran mammografiasta epäselviä uutisia, joskin kaikki päättyi siis hyvin. Tämän vuoden tulosrumba alkoi samantyyppisissä tunnelmissa.

Kaipaan: Ulkosuomalaisena sitä aina kaipaa monenmoista. Kaukana asuvia tärkeitä ihmisiä, tietysti. Joitakin ruokia ja herkkuja. Sirkusaakkosia ja kunnollista villalankaa! Metsää kaipasin Kaliforniassa aivan erityisesti ja olen ollut todella onnellinen siitä, että Austinissa metsää löytyy - joskaan sen puusto ei tietenkään ole samanlainen kuin lapsuuteni havumetsien. Mutta sitten huomaan myös kaipaavani Kalifornian vuorimaisemia ja merenrantaa. Aina jotakin.

Murehdin: Omassa elämässäni en paljoakaan. Jos jokin murehduttaa, sille pitää tehdä jotakin. Mutta sitten toki - vaikkapa sitä, etten ole läsnä omien, vanhenevien vanhempieni elämässä.

Kerään: Muistoja ja kokemuksia, missään tapauksessa en tavaraa. Vaikka täytyy myöntää, että juoksu- ja urheilukenkiä ja -tarvikkeita on alkanut kertyä. Tietysti vain tarpeellisia.


Lempi-

värini: Oranssi ja syvä keltainen

vuodenaika: Teksasissa vastaus on kevät tai syksy. Kesä on armottoman kuuma.

eläin: Koira. Toteemieläimenä tervapääsky, joita ei tosin tällä mantereella ole laisinkaan.

kirja: Hyviä kirjoja on niin paljon! Englantilainen potilas teki aikoinaan suuren vaikutuksen. Suuri osa Virpi Hämeen-Anttilan teoksista kuuluu myös lempikirjoihini. Opiskeluaikoina luin suomalaisia klassikoita ja pidin esimerkiksi Juhani Ahon teoksesta Yksin.

elokuva: Minun Afrikkani? Piano? Vastikään katsoimme lasten kanssa klassikkoja: Maija Poppasen (sen originaalin) ja Sound of Musicin. Näiden tenho ei haihdu.

musiikkilaji: Pidän monenlaisesta musiikista, mutta eniten ehkä viihdyn rauhallisten balladien parissa.

numero: En keksi sellaista.

asia minussa: Tämäpäs on hankala... Sanotaan vaikka kyky syvällisyyteen.

ruoka: Pidän miedosti mausteisesta intialaisesta ruoasta. Ruokavaliossani joudun välttelemään gluteenia ja maitoproteiinia, lisäksi suosin kasvisruokaa. Käytännössä olen siis gluteeniton satunnaisvegaani.

juoma: Ehkä kahvi... Limpparit ovat paheeni. Koetan niiden sijaan juoda kuplavettä.

lomakohde: 
Rakastan matkustelua, lähden minne tahansa! Mielellään jonnekin uuteen ennen kokemattomaan paikkaan. Luontomatkailu on enemmän oma juttuni, mutta muutaman päivän viihdyn myös suurkaupungissa uusia asioita, nähtävyyksiä, museoita ja ravintoloita ihmetellen.

Amerikan-vuosina olemme tehneet useita roadtrippejä perheen kesken, ja se on kyllä todella hauskaa, joskin raskasta myös. Viikko jossakin korpimökissä kuulostaa myös houkuttelevalta.

tuoksu: Kahvi, havumetsä, merenranta, vastaleikattu ruoho, tomaatti (varrestaan juuri irrotettu), omena-kaneli, glögi...

kasvi: Auringonkukka, kiinanruusu, mänty

säätila: Lempeä auringonpaiste, kylmänä tai sopivan lämpimänä päivänä. Mikä ettei sadekin, mutta se tapaa aiheuttaa minulle kolotuksia sinne tänne.

tapa viettää vapaailta: Perheen kesken kotona. Joskus katsomme yhdessä perheleffaa, syömme popcornia ja ahtaudumme sohvalle ja lattiatyynyille sen tietämille. Puolison kanssa kahdestaan meillä on myös hauskaa, silloin kun pääsemme lähtemään vaikka syömään tai leffaan. Itsekseni menen mieluiten urheilemaan.


Kysymyksiä

Pidätkö tytöistä vai pojista? Ihmisen sukupuoli ei ole minulle kovinkaan olennainen asia. Jos saa vähän paasata, niin siksi minua ärsyttääkin tämä nykyinen ajattelu, jossa naisia ovat naiselliset naiset, miehiä miehiset miehet ja kaikki muut ovat jotakin muuta, sukupuoletonta. Itse olin jonkin verran poikamainen tyttö ja olen jossain määrin epänaisellinen nainen, mutta silti saan ja haluan olla nainen. Spektriin pitää mahtua kirjoa! Ymmärrän kyllä, että tämän voi ajatella toisinkin - teinin kanssa ollaan asiasta monet kerrat keskusteltu ja hänen sukupolvensa näkee aiheen aivan eri vinkkelistä.

Onko sinulla salaisuuksia? Ei varmaan sellaisia, joita kukaan ei tietäisi. Puoliso ainakin tietää minusta aivan kaiken.

Onko sinulla valkolakkia? On. Lapsuudenperheessäni koulutusta pidettiin erittäin tärkeänä. Muutoin leppoisa äitini kimmastui aivan valtavasti, kun yläasteikäisenä ilmoitin, että voisin mennä lukion sijaan ammattikouluun.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys? Tykkäsin nuorena lävistyksistä, ja minulla oli jossain vaiheessa kolme korvissa ja yksi nenässä. Valitettavasti kaikkien oli pakko antaa kasvaa umpeen. Onnekseni en saanut kasvoihin keloidi-arpia: myöhemmin selvisi, että minulla on taipumusta niihin.

Mitä tilaat baarissa? Jos jostakin syystä olen päätynyt baariin, tilaan cokiksen. Tilanteen miellyttävyys painii kuitenkin samassa sarjassa huvipuiston kanssa.

Poltatko tupakkaa? En.

Omistatko eläimiä? Meidän perheeseen kuuluu löytökoira Grover, chihuahuan ja Jack Russell -terrierin sekoitus. Vastikään meille muutti myös pieni kissanpentu, Kevin. Hän on hyvin kaunis, erittäin hurja ja hänellä on pieni töpöhäntä. Kevinin nimi on nopeasti vääntynyt lasten suussa muotoon Kevinator. Oikein villinä päivänä hän on Kevin the Devil.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Kyllä. Paras naispuoleinen ystäväni asuu Suomessa ja pidämme yhteyttä harvakseltaan. Silti hän on yhtä tärkeä kuin aina ennenkin ja nähdessämme juttu jatkuu siitä, mihin se jäi. Jokapäiväisessä elämässäni puolisoni on paras ystäväni.

Mitä muuttaisit itsessäsi? Unohdan asioita. Haluaisin, että minulla olisi parempi muisti.


Kerro jotakin siitä kun...

Olit 10 vuotta nykyistä nuorempi: Kymmenen vuotta sitten parisuhteeni puolison kanssa oli vielä suhteellisen nuori, ja olin tukevasti raskaana kuopukseni kanssa. Asuimme rivitaloasunnossa Pohjois-Espoossa ja opettelimme uusperheen elämää: meillä asui neljä lasta, kaksi hänen ja kaksi minun edellisistä suhteista. Olin töissä opettajana Helsingissä. Aamuisin puoliso ajoi nuoremmat tyttäret päiväkotiin ja isommat kouluun, kun minä lähdin monesti töihin jo seitsemän aikaan. Iltapäivällä tein puolestani saman kierroksen toiseen suuntaan. Puoliso osti minulle hyvän espresso-keittimen ja kotiin päästyäni usein ensimmäiseksi kiehautin cappuccino-kupillisen, jotta jaksoin valveilla iltaan. Vauvan synnyttyä jäin reiluksi vuodeksi kotiin hoitamaan lapsia.

Viimeksi koit romanttisen hetken: Viime viikolla. Puoliso lähetti puhelimeeni rakkauslaulun.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Tyttöjen kanssa meillä on jatkuvasti hauskoja nauruhepulihetkiä. Joko he naurattavat minua tai minä heitä. Oivalsin tämän oikeastaan ensimmäistä kertaa Suomen-lomalla reilu vuosi sitten, kun matkustin tyttöjen kanssa yksin ja vietimme kaiken aikamme yhdessä: nämä nuoret naiset ovat hersyvän hauskaa ja nokkelaa seuraa.

Joku kehuu sinua taitavaksi: Jotain tällaista palautetta on varmaan viimeksi tullut esimieheltä töissä. Kiitän ja sanon tekeväni parhaani.

Teet itsellesi lounasta: Laitan itselleni lounasta joka arkipäivä. Joko se on edellisen päivän ruoantähteitä tai aika usein vain tietokoneen ääressä hotkaistu salaatti-feikkijuusto voileipä. Parhaita lounashetket olivat Pohjois-Kaliforniassa: puolison työpaikka oli vain muutaman mailin päässä minun työpaikastani. Hän kävi usein hakemassa meille lounaan, haki minut töistä ja menimme yhdessä puistoon salaattiemme tai lounasleipiemme kanssa. Meillä oli yhteistä aikaa ainakin puoli tuntia monta kertaa viikossa.

Sinulla viimeksi oli kotoisa olo: Kalifornian-vuosien aikana en muista, että tätä olisi oikeastaan tapahtunut, mutta Austinissa minulla on kotoisa olo. On aika jännä tunne huomata, että minä saatan kuulua tänne.

Lausuit kehuja: Kehun lapsia ja puolisoa ohimennen varmaan päivittäin. Muistan eilen viimeksi kertoneeni puolisolle, että hän on hyvä mies. En edes muista miksi. Oli varmaan siivonnut keittiön tai jotain muuta arkista. Töissä pidän itselleni sääntönä sitä, että joka viikko kehun ja kiitän ihmisiä, joiden esimies olen.

Viimeksi luit jotakin syvällistä: Puhelimeen kilahtaa joka aamu kello kuudelta muutama raamatunlause.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: No varmaan se, minkä puoliso lähetti - Savage Garden: I Knew I Loved You.

Jos sinua ei vielä ole heitetty ystäväkirja-haasteella, mutta haluaisit ehdottomasti oman sivusi täyttää, nappaa tästä haaste mukaasi!

maanantai 11. marraskuuta 2019

Uusi normaali - koulu-uhkaukset


Kun koulua on käyty Teksasissa muutama kuukausi, kaikkien tyttöjen koulut ovat jo kertaalleen tai pariinkin otteeseen olleet lockdownissa tai lockoutissa.

Koulut tosin tuntuvat reagoivan voimakkaasti kaikkeen, mitä ympärillä tapahtuu. Kertaalleen Middle School oli lockdown-tilassa "alueella ilmenneen uhan vuoksi". Myöhemmin ilmeni, että uhka oli kahden ihmisen välinen vastentahtoinen kanssakäyminen läheisellä puistoalueella. Ei ehkä uhka, joka vakavasti ottaen kosketti tuhansia keskikoulun oppilaita? Koululta tuli sittemmin tiedote, jossa todettiin, että paikallista poliisia on nyt koulutettu siitä, mikä on lockdown ja mikä on lockout, ja mikä on missäkin tilanteessa tarpeen.

Tässä kohden olisi siis riittänyt lockout: kaikki ovat sisällä, ovet lukossa, eikä ketään päästetä sisään eikä ulos, mutta toiminta jatkuu sisällä normaalisti. Lockdownissa myös luokkien ovet lukitaan, valot sammutetaan, oppilaat ovat hiljaa ja hakeutuvat luokan siihen kohtaan, johon ammukset ovista ja ikkunoista epätodennäköisimmin osuvat.

Eilen, sunnuntaina, teinin koulun rehtorilta tuli nauhoitettu viesti pariinkin otteeseen. Ensimmäisessä ilmoitettiin, että joku tyyppi on julkaissut sosiaalisessa mediassa viestin, jossa uhataan teinin koulua. Asiaa tutkitaan. Kiitos kaikille ja poliisille ja aktiivisille vanhemmille ja turvallisuus on meille kaikista tärkeintä.

Pari tuntia myöhemmin päivitys: tyyppi on nyt poliisin hallussa, kiitos poliisille ja aktiivisille oppilaille ja vanhemmille ja koko yhteisölle ja turvallisuus on meille kaikista tärkeintä. Tiedotin teiniä ja todettiin, että hyvä juttu, aamulla kouluun normaalisti - vaikka kaikki kaverit eivät kuulemma olleet menossa.

Yön aikana teinityttöjen tietotoimisto oli kuitenkin saanut tietoonsa, että tyyppi ei toiminut yksin ja että kouluun edelleen kohdistui aktiivinen uhka.

Keskustelin asiasta itkusilmäisen teinin kanssa ja kerroin, että jos koskaan, tänään kouluun on turvallista mennä. Suurin osa näistä tyypeistä toimii yksin ja suurin osa ei koskaan julkaise minkäänlaista uhkausta etukäteen. Poliisi on tänään vahvistetusti paikalla ja jos joku jotain aikoisi, niin juuri tänään se olisi taivahan tyhmää toteuttaa.

Hetkeä myöhemmin rehtorin nauhoite soitti uudelleen, piti jälleen Emmy-gaalan kiitospuheen, vakuutti turvallisuuden olevan kaikkein tärkeintä ja ilmoitti, että poliisi oli tutkinut väitettä koko yön. Poliisi oli todennut, ettei mitään toista tyyppiä ole ja jotta kaikilla olisi turvallinen olo, kampus vilisee tänään kissalan poikia.

Mutta sillä välin teinien tietotoimisto oli jo tiennyt kertoa, ettei rehtorin kriisiviestintään ole ennenkään ollut luottamista. Niinpä oli sitten oltava teinin kanssa aivan samaa mieltä siitä, ettei ranskan verbien taivutusta tarvitse oman henkensä uhalla opetella. Teini jää tänään kotiin, sillä häntä pelottaa, ja on aika vaikeaa vakuuttaa samaan aikaan, että turvallisuus on meille kaikista tärkeintä ja silti pakottaa lapsi paikkaan, jossa hän kokee olevansa vaarassa.

Mutta huomenna tai ylihuomenna on kuitenkin taas aika palata kouluun. Koska tämä on uusi normaali, ja sen kanssa on vain pakko elää.


Onneksi on kiitospäivä

Meidän koulussa, ja myös lasteni kouluissa, kiitospäivän tulo tarkoittaa koko viikon mittaista syyslomaa. Tekee mieli lisätä, että halleluja...