tiistai 11. elokuuta 2020

Talojahdissa

Siinä osuin kyllä kerralla oikeaan, että rakentamaan meistä ei ole - eikä fixer upper -kuvioihinkaan. Vaikka tosi mielellään katselemme, kuinka Chip & Joanna laittelevat telkkarissa toisten kämppiä kuntoon. Sillä jos jo pelkästään tarjousrahashekin hakeminen pankista saa avioliiton koetukselle, niin kuinka sitten rännittömän katon korjaaminen... Tiedän muuten nykyään, että Austinin tietämillä on tavattoman tavallista rakentaa rännittömiä kattoja.

Kiinteistövälittäjä mainosti, että ota yhteyttä niin etsitään yhdessä unelmakotiasi, mutta kyllä me tiedettiin, että siitä tässä ei ole kyse. Sillä ajatuksella lähdettiin, että sijainti, sijainti, ja tosi tarkkaan rajattu sijainti. Ei toki ymmärretty ollenkaan, millaiseen kilpajuoksuun oltiin päätämme tunkemassa.

Korona-aika toi talojahtiin oman jännityksensä. Olemme työskennelleet välittäjän kanssa nyt tiiviisti muutaman viikon, mutta emme ole kertaakaan edes kätelleet. Olemme hyppineet toistemme tieltä, kun olemme pyrkineet katsomaan samoja kylpyhuonetiloja, joissa ei ole mahdollisuutta kahden metrin turvaväliin. Joissakin taloissa piti laittaa hanskat käteen. Moneen piti kirjoittaa vakuutus siitä, ettei meillä ole oireita. Kaikissa täytyi pitää maskeja, missään asukkaat tai toiset katsojat eivät saaneet olla sisällä samaan aikaan. Monta kertaa ollaan seisty pihalla odottamassa, että joku toinen tulee ulos.

Location, location...

Eka asunto, jota käytiin katsomassa, ruksasi saman tien monta boxia. Ensinnäkin kohde oli oikeiden koulujen alueella ja piha postimerkin kokoinen. Sitten siinä oli kohtuullisen avoin keittiö eikä liikaa korjauskohteita. Unelmissa oli siintänyt townhome, jonka takana olisi nurmikkoa sen verran, että koiran voisi aamulla päästää ovesta ulos, mutta ei niin paljon, että puolison pitäisi ajaa nurmikkoa, koska hän ei aja. Entiset naapurit omakotitaloajoilta menevät valalle tästä. Makuuhuoneita kuitenkin oli vain kaksi, ja siinä sitten mittailtiin, että saako tuohon ruokailuhuoneeseen makuukammarin. 

Sain jo kuningasideoita siitä, kuinka ruokailutilaan aukeaviin ikkunoihin asennetaan ladonoviluukkuja. Mutta ei tarvinnut asentaa, koska taloyhtiö ilmoitti suoriltaan, että valtion takaamalla lainalla eivät kaupat heidän kanssaan onnistu. Jep, oppitunti numero yksi - talon ostaminen USAssa on villiä puuhaa. 

Puolen mailin päässä nykyisestä asunnosta oli hyvin huolehdittu pieni talo, josta jätettiin tarjous ja jonne kirjoitettiin ensimmäinen rakkauskirje. Siis sellainen pliis sallikaa meidän antaa kaikki rahamme teille -tarina. Tykkäsivät kirjeestä ja olisivat mielellään myyneet meille, mutta pyysivät heittämään lisää rahaa tiskiin. Sillä aikaa, kun yritimme itkeä pankilta lisää lainaa, kärsimätön myyjä lupasi jo talon jollekulle grynderille, joka joko flippaa sen tai repii maan tasalle. Talonsa perikunnalle jättänyt vanha rouva oli viimeisenä toiveenaan pyytänyt, että koti myytäisiin perheelle. Money, money, oh money.

Oikealta koulualueelta käytiin katsomassa myös kahta ilmiselvää katastrofia. Ensimmäisessä niistä home lehahti sankkana vastaan, kurkku kuivui ja silmät alkoivat kutista. Siellä ei tarvinnut pitkään ihmetellä. Toisessa näimme ensimmäistä kertaa valtavan vilinän. Ihmekös tuo, olimmehan katsomassa taloa, joka pysyi hädintuskin pystyssä. "Jaa, täällä on näitä kavereita", totesi välittäjäkin. "Nuo kilkuttavat kaikki paikat ja mittaavat paljonko puuta menisi lattian paikkaamiseen, jotta tietävät, kannattaako se." Talon aikoinaan valkoiset sisäkatot olivat kellastuneet. Kaikkialla haisi kolmikymmenvuotiselta laiminlyönniltä ja sisätilatupakoinnilta. Kokolattiamatoille oli joku nisäkäs kakkinut. Puulahoa ja muuta pientä projektiaihetta löytyi sieltä täältä. Talo oli oikeassa paikassa ja meni muutamassa päivässä, luultavasti yli pyyntihinnan. 

Lähialueilta jätimme tarjouksen vielä siihenkin kohteeseen, jossa ainoastaan high schoolin koulualue mätsäsi. Talossa oli jokin jännä vesisysteemi. Voisin vannoa, että välittäjä sanoi "mud water", mutta olen varmaan väärässä. Kuulosti kuitenkin siltä, että asunto ei kuulunut kunnalliseen vesijohtoverkkoon. 

Talo myytiin saman tien meidän tarjousta korkeammalla hinnalla, mutta sitten se palasi muutamassa päivässä markkinoille. Niin saattaa käydä, jos kuntotarkistuksessa tulee vastaan jotakin erikoista tai selviää, että myyjä oli listannut talonsa kalliimmalla hinnalla kuin lainantanaja katsoo hyväksi. Silloin joko myyjä tulee hinnassa vastaan, ostaja heittää väliin käteistä tai kauppa purkautuu. Meidän tarjouksemme perään eivät myyjät kuitenkaan enää kyselleet.

Detour

Sitten me heittäydyttiin villeiksi ja otettiin detouria Pflugervilleen, pieneen nurmijärvimäiseen kaupunkiin Austinin koillispuolella. "WHAAT!" huusivat lapset, kun ajettiin moottoritien sillan alta. "Täällä sillan alla ei ole ainuttakaan koditonta! Missä me oikein ollaan?!" Seuraavaksi näkyi lehmiä, se varmaan vastasi kysymykseen.

Pflugervillessä meille valkeni, että sama raha, jolla Oikealla Koulualueella saa kaksi makuuhuonetta ja lahokaton, saa kauempaa täydellisessä kunnossa olevan talon, jossa on neljä makuuhuonetta, toimisto, takapiha, taloyhtiön uima-allas ja hyvillä arvosanoilla arvioidut uudet koulut. Jätimme pikapikaa talosta tarjouksen, mutta niinpä jättivät monet muutkin. 

Kun kuulimme, että tämäkin tarjous ohitettiin, kävimme katsomassa myös viereistä kolmen makuuhuoneen taloa. Se olikin todella siisti ja kiva - mutta näillä paikkeilla aloimme pohtia, miksi muuttaisimme ahtaasta ahtaaseen.

Kesälomailevat lapset osallistuivat talon etsintöihin tavattomalla tarmolla ja olivat kovasti avuksi. Keskimmäinen ja nuorimmainen kehittyivät aika mestareiksi. Kumpikin teki meille päivälistoja, joiden mukaan lähetimme välittäjälle toiveita, ja hän puolestaan teki meille varauksia. Tosi nopeasti lapset oppivat speksit: hintatason, makuuhuoneiden koon ja määrän, koulujen arvioinnit. Kun etsintöjä oli jatkettu jo alun toista viikkoa, nimenomaan lapsen listalle laittama kohde sai meidät muuttamaan jahdin suuntaa radikaalisti. 

Uusi suunta

Siihen ratkaisevaan taloon me emme lopulta halunneet muuttaa, vaikka kadun inkkarinimi olisi ollut vinkeä. Asuinalueen uima-altaat olivat huikeita, golf-kenttä ei sinänsä meitä kiinnostanut. Kaksi täysikokoista olohuonetta, normiolohuoneiden kokoiset kylppärit, neljä makuuhuonetta ja suuri takapiha olisivat tehneet merkittävästi paremman vaikutuksen, ellei talossa olisi haissut kuolemalta. Ajattelin ensin, että jossain komerossa on vauvan vaippa, mutta haju seurasi huoneesta toiseen. Todennäköisesti jonnekin ilmastointihormeihin oli oikeasti kuollut orava tai rotta. 

Sehän olisi sinänsä ollut pieni ja hoidettavissa oleva ongelma, samoin maalaustarpeet ja kolhiintuneet lattiat. Talossa oli selvästi eletty, eikä elämisen jälkiä peitelty. Mikäs siinä, mutta muutaman minuutin katselmuksen jälkeen teini alkoi raapia ihoaan. Ja hän raapi, ja raapi, ja raapi kunnes oli punaisilla juomuilla kauttaaltaan. Kun teini pääsi autoon, kutina lakkasi kuin taikaiskusta. Sen kohteen kuntotarkistus oli sitten siinä. 

Mutta tätä taloa kiertäessä meille oli valjennut kaksi asiaa. Ensinnäkin se, mihin meidän budjettimme voisi riittää tällä alueella (varsinkin jos kohde olisi aavistuksen nuhjuinen). Vielä ratkaisevampaa oli ehkä se, että välittäjä oli lukenut yhden rakkauskirjeistämme ja oivalsi mainita, että tämän talon lähilukiossa olisi IB-linja.

Seuraavaksi rakastuimme punaoviseen moderniin taloon, jossa oli aivan oikea täyskokoinen kodinhoitohuone ja kaksinkertaiset (nykyään) läpeensä laittomat sähköviritykset. Tarjouksen saatteeksi kirjoitin kirjeen, jossa haaveilin aamukahvihetkistä talon iloisenkeltaisessa keittiössä. Se kohde muuten riivittiin käsistä kuin rock-konsertin tiketit, ja taas me jäimme rannalle ruikuttamaan.

Samana päivänä käytiin katsomassa flippitaloa, joka oli myyty hinnan perusteella tosi huonossa kunnossa vain muutamaa kuukautta aiemmin ja "kunnostettu" halvalla. Siis maalattu päälle ja toivottu, että ostajat eivät huomaa. Kylpyamme oli vähän erikoisesti sijoitettu avoimeen monitoimitilaan. Sen vieressä oli suuri ikkuna ja ylimääräisen tuntuiset ranskalaiset ovet suoraan takapihalle. Romanttista!

Ullakkotilaan lisättyyn makuuhuoneeseen kuljettiin pitkin portaita, joissa katto tuli niin alas, että lastenkin oli kumarruttava. Ullakolla teki pahaa hengittää ja sen nurkassa surisi ampiaisia. Kaunista olohuonetta ihailemaan jäänyt välittäjä vähän hämmästyi, kun yhtäkkiä melkoisen rivakasti rymistelimme alas ullakolta ja paimensimme lapset epäröimättä kohti etuovea.

Vähän liian nuhjuinen suuri talo aivan alakoulun vieressä olisi puolestaan voinut olla hyvä perheasunto muutama vuosi sitten. Nyt alakoulun viereen ei enää kannata asettua. Kunhan lapset joskus palaavat opetukseen paikan päälle, vienti- ja tuontiliikenne estää kotiinpääsyn ja kotoa lähdön tunneiksi joka päivä. Niin ja sitten ne takapihan puoleiset laudoitukset olivat siinä talossa joko mätiä tai homeessa. Senköhän takia koko talo oli täytetty voimakkaanhajuisilla ilmanraikastimilla?

Se talo jää hiukan surullisena mieleen, jossa vanha isäntä oli paikalla vaikka koronasääntöjen mukaan ei olisi saanut olla. Hän halusi lisämarkkinoida taloaan ja vaivihkaa antaa ymmärtää, että hän oli tiukassa tilanteessa. Tämä talo lähtisi ensimmäiselle tarjoajalle, vaikka sitten alle listahinnan. 

Eksoottisten sähkötöiden lisäksi isäntä oli ilokseen nikkaroinut talossa vuosien varrella kaikenlaista muutakin jännää. Eteisen vaatekomeroa oli kekseliäästi laajennettu autotallin puolelle. Siinä ikkunattomassa komerossa, joka oli kuulemma kauan palvellut isännän toimistona, olisi periaatteessa ollut neljäs makuuhuone. Komerossa oli tosin edelleen komeron alkuperäinen kapea ovi ja koko hässäkkä huusi laittomuuttaan.

Myös autotalli oli kaikesta päättäen otettu kaikessa hiljaisuudessa asuinkäyttöön. Julkisivupuolelta talon suurin ikkuna avautuikin autotallin tavarakaaokseen. Puoliso puoleksi innostui tästä kohteesta, mutta rauhoittui kun totesin, että kyllä siitä ilman muuta talo saadaan, kunhan vain kaadetaan ensin kaikki sisäseinät ja järjestetään alusta alkaen uudestaan.

Kuinkas sitten kävikään

Ehdimme siis kiertää puolet seutukunnasta ja varsin topakan otoksen tarjolla olleista kohteista. Joinakin iltoina mietin, että ainakaan yrittämisen puutteesta meitä ei voisi syyttää. Katselimme taloja, teimme päätöksiä ripeästi, jätimme tarjouksia ja käynnistimme saman kierroksen heti uudestaan, kun saimme vastaukseksi hylkyjä toisensa perään. 

Ennen kuin sitten tärppäsi. Ehkä. 

Kohteen listaus on nyt netissä päivitetty ja siinä lukee "pending". Sehän ei vielä takaa mitään, suunnilleen ziljoona asiaa voi vielä mennä pieleen ja ikuisena optimistina en jaksa uskoa, etteikö menisi pieleen. Äsken arviolta kaksitoistavuotias polkupyörälähetti kävi hakemassa meiltä suoraan kotoa suuren shekin (sen saman josta aiemmin tänään melkein syntyi varsinainen pankki- ja aviokriisi), ja vaikkei hänellä ollut henkkareita mukanaan, lohdutteli meitä sillä, että hän arveli tietävänsä, minne se pitää viedä. 

Taivas varjele! Jatkoa seuraa, sillä jos talon etsiminen oli stressaavaa, se mitä seuraavan kuukauden aikana tapahtuu vaatii varmasti enemmän melatoniinin ja kahvin tasapainoista kiertokulkua kuin mikään aiemmin koettu. 


Onneksi on kiitospäivä

Meidän koulussa, ja myös lasteni kouluissa, kiitospäivän tulo tarkoittaa koko viikon mittaista syyslomaa. Tekee mieli lisätä, että halleluja...