Maaliskuu meni maatessa

Kevätloman jälkeisenä maanantai-aamuna heräsin nuhaisena. Koska kaapissa oli hallituksen lähettämiä kotitestipaketteja, tein aamuvalmistelujen lomassa COVID-testin ihan vain siksi, että saattaisin koulussa sanoa tunnollisesti jopa testanneeni ettei se ole koronaa. Keitin kahvin, pakkasin lounaan ja palasin yläkertaan tarkistamaan tulokset juuri ennen kouluun lähtemistä. Puoliso heräsi siihen, että kiroilin hartaasti positiivisen tuloksen äärellä. Olimme pitäneet maskeja todella huolellisesti Louisianan matkan aikana, enkä vieläkään ymmärrä, miten tartunta silti tuli.

Tyttärien kertoman mukaan asuinalueemme koulupiirissä sairastuminen olisi tarkoittanut minulle joko omien sairaslomapäivien käyttämistä tai palkatonta vapaata. Omasta kiintiöstäni on käyttämättä nelisen päivää, joten palkalliset lomat olisivat loppuneet äkkiä kesken. Keskimmäinen tytär kertoi, että kun hänen science-opettajansa (!) sairasti COVIDin, tämä tuli viiden päivän jälkeen takaisin kouluun, maskitta. "Olen varmaan edelleen sairas", oli opettaja arvellut ääneen, mutta todennut sitten, että hänen sallittiin palata, ei ollut varaa olla poissa kauemmin eikä häneltä enää vaadittu maskiakaan.

Jackson Square New Orleansin ranskalaiskortteleissa.

Saan siis olla varsin tyytyväinen oman koulupiirini päätöksiin. Meillä palkallista, omasta kiintiöstä erillistä COVID-karanteenia pätkähti saman tien viisi päivää, minkä lopuksi sai - mutta ei ollut pakko - testata uudestaan, mikäli oireet jatkuivat. Minulla oireet jatkuivat ja testi heilahti aivan epäröimättä edelleen plussalle, joten palkallista vapaata jatkettiin kymmenenteen sairaspäivään saakka. Olin siis eilen koulussa ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon. "Kuinka voit nyt? Olimme huolissamme sinusta!" sanoivat adminit, ja kun huolehdin tekemättä jääneistä hommista, toppuuteltiin ottamaan rauhallisesti.

Kaikki opettajat kautta maailman tietävät, että usein me kirjoittelemme sijaisillemme tuntisuunnitelmia silloinkin, kun itsellä on pää kainalossa. Kyselin sairasloman aikana pariin kertaan esimieheltä, kuinka voisin auttaa luokassa sijaistavia. Esimiehelle kaikki pisteet siitä, että moinen ei tullut hänen mielestään kuuloonkaan: "Sinä lepäät ja me hoidamme nämä kouluhommat." Niinpä minä sitten lepäsin ja katselin paljon telkkaria.

Kasinolaivana toiminut höyrylaiva kuljettaa nykyisin turisteja Mississippi-joella.

Spring Break New Orleansissa oli monin tavoin avartava kokemus. Turisteina kävimme seilaamassa vanhalla kasinoksi rakennetulla höyrylaivalla pitkin Mississippi-jokea ja tutustuimme Ranskan ja Espanjan vallan aikaiseen arkkitehtuuriin. Vietimme puoli päivää toisen maailmansodan museossa ja aamupäivän etelävaltioiden taiteen museossa. Päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin tieto ja havainto siitä, että Louisiana kuuluu Yhdysvaltojen köyhimpiin osavaltioihin. Toistuvat luonnonkatastrofit - tunnetuimpana hurrikaani Katrina - ovat pitäneet huolta siitä, ettei eteenpäin ponnistelu ole paikallisille helppoa. 

Matkan päällä meidän piti hankkia mukaan otetulle koirallemme uusi kuljetuslaukku. Puoliso löysi lemmikkieläinliikkeen reilun mailin päästä majoituksesta ja päätimme, että kyllähän me kahdestaan sinne kävelemme. Jonkun aikaa käveltyämme ympäristö alkoi tuntua vähän oudolta. Pihoilla lojui poltettujen autojen raatoja ja useimmat talot olisivat jo kauan sitten kaivanneet sekä rakkautta että huolenpitoa. 

Osa NOLAsta näyttää tältä. Se toinen osa näyttää hyvin toisenlaiselta.

Jälkikäteen mietin, että oli onni, että me näytimme juuri siltä mitä olimmekin: vähän hönöiltä turisteilta, jotka eivät yhtään tienneet, missä olivat. Silmiinpistävän valkoisina tepsutimme koirinemme teillä, joille meillä ei olisi pitänyt olla mitään asiaa ja hymyilimme hömelösti kummastuneille vastaantulijoille. Kun sitten tutkin asiaa, opin että sen asuinalueen rikosprosentit verrattuna valtakunnan tasoon ovat +400 %:n kieppeillä, että keskellä autotietä leikkineet lapset kasvavat köyhyyden, jengien ja huumeiden maailmassa ja että edellisellä viikolla siellä oli ammuttu teini-ikäinen poika. Eräs blogisti kuvasi, että turistien kansoittamien ranskalaiskortteleiden jälkeen näkemiemme kaltaisia asuinalueita kasvaa New Orleansin liepeillä yksi toisensa perään. 

Oman kouluni district oli luonnollisesti vastikään päätynyt perustamaan New Orleansiin koulun, koska juuri tällaiset alueethan ovat heidän leipäpuunsa. Varsin lyhyen aikaa toiminut koulu on kuitenkin päätetty jo lakkauttaa. Katrinan jälkeen oletettiin, että New Orleansiin ryntäisi runsaasti ihmisiä sekä halpojen maa- ja kiinteistökauppojen että jälleenrakennuksen tarjoamien mahdollisuuksien toivossa. Alueen julkinen koulutus kävi läpi valtavan reformin ja mitoitukset suunniteltiin vastaamaan tarpeeseen, joka ei koskaan toteutunut. 

New Orleansin peruskouluissa voisi siis kuvitella tällä hetkellä olevan mainio tilanne, luokkakokojenhan täytyy olla pieniä. Todellisuudessa kouluissa on valtava budjettivaje johtuen noin kolmesta tuhannesta tyhjästä oppilaspaikasta, paljon kokemattomia opettajia, suuri henkilökunnan vaihtuvuus ja paljon oppilaita, jotka tarvitsevat niin paljon muutakin kuin vain opetusta kertotaulussa.