Paluumuutto: uudet koulut Suomessa

"Se, ettei tarvitse odotella autokyytiä, vaan pääsee liikkumaan itsenäisesti", vastasi lapsi (muistaakseni kuitenkin englanniksi), kun kysyin, mikä olisi suurin yksittäinen Suomeen siirtymisestä seurannut muutos.

Nuorimmainen ja keskimmäinen menivät Suomessa kumpikin IB-lukioihin. Keskimmäiselle vaihto oli mahdollinen, koska hän oli - onneksi - käynyt IB-lukiota jo Texasissa. Pääkaupunkiseudun kuudesta vaihtoehdosta kuitenkin vain yksi koulu tarjosi edes suunnilleen samoja oppiaineita ja pystyi ottamaan nuoren vastaan siirto-oppilaana. 

Viime viikolla seisoin bussipysäkillä, kun ukkospilvet alkoivat vyöryä taivaalle. 

Nuorin puolestaan haki yhteishaussa lukion ensimmäiselle luokalle, vaikka oli periaatteessa sen Texasissa jo käynyt. Hän ei kuitenkaan ollut IB-lukiossa ja kun hän ikänsäkin puolesta olisi suomalaisessa systeemissä lukion ekalla, ajattelimme tämän olevan helpointa. Järkeilimme, että on iisimpää löytää kavereitakin, kun kaikki juuri aloittavat. Lapsi pääsi ykkösvaihtoehtoonsa, joka ei ollut se sama koulu kuin siskollaan.

Minä hain keväällä myös, uutta työtä. Prosessista saisi oman blogitekstinsä, niin erikoinen se oli kaikkine käänteineen ja yöllisine työhaastatteluineen. Sain työn, viran vallan. Opetan nyt suomea toisena kielenä koulussa, joka ei ole kumpikaan niistä, joissa lapseni ovat.

Puolisolle varmistui muuttokevään mittaan, että hän saa jatkaa etätöitä siinä työpaikassa, jossa jo Texasissa oli. Uuden kodin sijaintia ja arjen logistiikkaa lähdettiin siis suunnittelemaan koulujen muodostaman kolmion sisällä. Ajattelimme, että kaikkiin kolmeen on päästävä kohtuullisessa ajassa julkisin liikennevälinein.

Lopputulos on onnistunut. Lapset pääsevät kumpikin kouluihinsa yhdellä liikennevälineellä ja suomalaisittain joko lyhyellä tai kohtuullisella askelmäärällä. Minä joudun käytännössä vaihtamaan bussia kerran, mutta odottelen uutta bussia samalla pysäkillä, jolle ensimmäisestä jään. Varsin näppärä ja helppo on siis sekin reitti.

Lähiympäristössä riittää kaupunkiluontoa ja kauniita maisemia. Nuorin sanoo kävelevänsä kouluun "metsän läpi". Olen koettanut hänelle kertoa, että suomalaisittain kyse on ihan vain puistosta. 

Koulut alkoivat jo ja uusi arki pyörähti käyntiin. Yksi suurimmista hämmästyksen aiheista meille kaikille on ollut se, ettei meidän tarvitse olla koululla, ellei meillä ole oppituntia. USAn kouluissamme oli aina niin, että koulu alkoi ja loppui kaikilla tiettyyn samaan aikaan, ehkä 5-vuotiaita kinderiläisiä lukuunottamatta. Viime viikolla lukiolaiset pääsivät siis ensimmäistä kertaa kokemaan kympin aamuja ja sen, että koulusta saattoi päästä aikaisin. "Siis kävelin vain ulos!" he hehkuttivat vielä kotonakin.

Minun lukkarissani on parikin päivää, joina teen amerikkalaisen käsityksen mukaan korkeintaan puolipäivätyötä. Olen kuitenkin mennyt koululle ajoissa ja lähtenyt myöhemmin - joskaan en myöhään - ja käyttänyt aikaa suunnitteluun ja perehtymiseen. Koen, että mulla on vihdoin oikeasti aikaa olla se opettaja, joka haluan olla - on aikaa ja voimia keksiä, suunnitella ja toteuttaa.

Uusi kouluni toimii toistaiseksi väistötiloissa. Kuva tyhjän, vielä oppilaita odotelleen parakin käytävältä. Tilat ovat siistit ja toimivat, ja sekin on oikeastaan kiva, että luokat ovat erillisissä rakennuksissa.

Paluumuuton myötä tämän Texasiin keskittyneen alustan on aika hiljentyä. Kiitos yhteisestä matkasta!