keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Pintaremonttievakossa

Meillä tehdään tänään kevyttä pintaremonttia kylpyhuoneeseen. Paikalliseen tapaan huoneistot kunnostetaan aina, kun asukas vaihtuu. Silloin esimerkiksi arvioidaan kokolattiamaton kunto: pitääkö vaihtaa vai riittääkö tällä kerralla pesu? Maalataan seinistä tahmatassujen jäljet ja kevyemmät pintahomeet piiloon. Päällystetään suihku tai amme uudestaan. Tähän hommaan yleensä tuhrataan edellisen asukkaan vuokravakuus, tai ainakin osa siitä.

Paikalliseen tapaan tämä päällemaalaukseen perustuva pintaremontti ei ole niin justiinsa. Monissa taloyhtiöissä, ehkä ei kaikissa, ajatellaan sen riittävän, jos kaikki näyttää hyvältä siihen saakka, että uusi asukas on ehtinyt sitoutua sopimukseen ja maksaa ensimmäiset maksut. Jos nyt kaksikymmentä vuotta vanha kylppäri näyttää siltä, että se oikeasti tarvitsisi enemmän napalmia kuin maalia, niin mitäpä tuosta. 

Muutaman kuukauden asumisen jälkeen paikka jos toinenkin saattaa ja saa jo vähän repsottaa. Meillä se tällä hetkellä tarkoittaa esimerkiksi sitä, etteivät kaikki sähköpistokkeet toimi - osa niistä löystyy vanhetessaan. Olemme jo oppineet tietämään, mistä pistokkeista se  imurin amerikkalaismallinen suora töpseli tipahtaa itsestään irti. 

Kylpyhuoneessa lavuaaripöydän kivipintajäljitelmä on oikeasti vain ohutta paperia, joka on joko kiinnitetty huonosti tai ei alun alkaenkaan kestä kosteutta. Osa hanan lähellä olevasta pinnasta on siis alkanut ikävännäköisesti kuoriutua irti. 

Jo varsin varhaisessa vaiheessa myös kylpyammeen pinnoite alkoi repsottaa. Joku huoltomies kävi sitä vilkaisemassa ja meille kerrottiin, että kosmeettinen haitta, ei tarvitse korjata. Jos kuitenkin haluamme että korjataan, se tehdään kerran - mutta jos taas sen jälkeen hilseilee, seuraava korjaus menee meidän laskuumme. Ilmoitimme, että saa sitten hilseillä. Huoltomies oli ilmeisesti sanonut toimistolle, ettei haitta tässä tapauksessa ole yksinomaan kosmeettinen, koska korjauksiin kuitenkin ryhdyttiin.

Tänään kylpyammetta siis laitetaan uudestaan eikä huoneistossa saa haitallisten kemikaalien vuoksi oleskella. Kissa onkin onneksi juuri sopivasti eläinlääkärin hoteissa koko päivän, lapset palasivat takaisin kouluun, mies meni töihin - vain koiran ja minun piti lähteä evakkoon. 

Olemme maleksineet siellä täällä: kävimme metsässä kävelyllä. Koira odotti kiltisti autossa, kun kävin kampaajalla. Onneksi tänään ei ole kuuma eikä kylmä, niin autoon uskalsi siksi aikaa jättää. Teimme jonkin aikaa töitä kylätoimiston yhteydessä olevassa Business Centerissä, kunnes tuli lounasaika. Hain sushipaketin kaupasta ja aterioin autossa, jotta koiran ei tarvitsisi olla yksin. Odotin koko ajan, että joku arvelee meitä kodittomiksi ja soittaa paikalle virkavallan. 

Tätä kirjoittaessani istumme Starbucksin ulkoterassilla aurinkoisessa paikassa iltapäiväkahvilla, eikä ketään tunnu haittaavan se, että koira loikoilee vieressäni sohvalla. Silti on jotenkin kummallista olla tällä tavalla vailla suojapaikkaa. Koiravanhusparkakin on ollut tänä päivänä niin paljon hereillä ja valppaana, että nukkuu varmaan seuraavat kaksi päivää. 

Kampaajalle ajaessani nappasin kuvan sillan alta. Me olemme koiran kanssa kodittomia vain yhden päivän, mutta alle mailin päässä kotoa näkyy suuren tien alla aina näitä telttoja. Austinin kaupunki vastikään sääti tällaisen urbaanin telttailun laittomaksi. Pelkkä sääntö ei tietenkään muuta sitä todellisuutta, että jossakin näidenkin ihmisten on oltava, kun ei ole sitä kotia - edes huolimattomasti ylläpidettyä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arviointisysteemeistä

Maanantaina me täytettiin luokkatiimin kokouksessa kyselyä siitä, mitä kukin työpaikasta tällä hetkellä ajattelee. Jälkeenpäin pohdin, että ...