perjantai 10. tammikuuta 2020

Suomen ihmeet hämmästyttivät

Miksiköhän minä aina uudelleen eksyn lukemaan näitä Ilta-Sanomien kohuhakuisia juttuja, joissa joko ihmetellään sitä, mitä ulkomaalaiset ajattelevat Suomesta tai ulkosuomalaiset ajattelevat Suomesta tai ulkosuomalaiset ajattelevat Suomesta ja uudesta asuinmaastaan.

No, luinpa taas yhden. Löydät sen täältä. Tässä jutussa "lukijat kertovat", mitkä Suomen ihmeet heidän kansainvälisiä vieraitaan ovat hämmästyttäneet. Siis että hahaha, tätäkään päivänselvää juttua eivät tienneet.

"Tuli vieraita Amerikasta. - - Heistä pelottavaa olivat metsät tien ympärillä."

Tarina ei kerro, mistä päin Amerikkaa vieraat saapuivat. Koska siis maahan on aika iso... Tultiinko Helsingistä vai Teheranista, siinä on aika iso ero. Kuulostaa kuitenkin siltä, että vieraat ehkä asuivat paikassa, jossa metsää ei ole paljon tai ympäristö on kaiken kaikkiaan aika urbaani. Ehkä he eivät olleet luontoihmisiä. Ehkä heidän kosketuksensa luontoon oli lähipuisto, ja ehkä lähipuistossakin oli vastikään kojootti hyökännyt pikkulapsen kimppuun. Tai he olivat lukeneet patikoitsijoista, jotka puuma koetti saalistaa lounaakseen. Metsä ei kaikkialla ole turvallinen ja rauhallinen paikka.

"Sitten aviopari ei yhdessä voinut mennä saunomaan..."

No ei mikään ihme. Alkajaisiksi, saunominen ei ole mitenkään keskeinen osa amerikkalaista kulttuuria. Paljasta pintaa ei ole tapana näyttää edes perheenjäsenille ja häveliäisyyskäsitys kaiken kaikkiaan on hyvin erilainen kuin Suomessa. Esimerkiksi kaikissa perheissä ei pidetä soveliaana sitä, että isä menisi auttamaan tyttölasta hiusten pesussa. Siis lasta, ei teiniä. Eivätkä kaikkien amerikkalaisten avioparienkaan välit ole aivan niin yltiöläheiset kuin suomalaisessa kulttuurissa on totuttu ajattelemaan. Jotkut ovat toki toistensa parhaita ystäviä, toiset taas ehkä ennemminkin toistensa luotettuja yhtiökumppaneita.

"He ihmettelivät yhden otteen vesihanoja..."

Minä en ole vielä nähnyt yhtään suomalaista, joka ei olisi meillä käydessään ihmetellyt paikallisia hanoja. Suihkujen yhden otteen viritelmät, joista saa samasta hanasta sekä lämmön että paineen - paitsi että mitä lämpimämpi, sitä enemmän painetta ja päinvastoin - ovat olleet suosikkiaihe. Ja se, että vedenpaine yleensäkin on alhaisempi. Ja kun sen sopivan lämmön löytää, se saattaa sekunnin päästä heilahtaa eri kohtaan, etenkin jos joku vetää vessan tai avaa hanan. Ja että ei tosiaan tee mieli sammuttaa hanaa siksi aikaa, kun laittaa shampoon päähän, koska sitten alkaa uudestaan se kylmä - kuuma -rumba ja millintarkka veivaaminen.

"Entä voiko järvissä käydä uimassa turvallisesti - onko vesi varmasti tutkittu?"

Aivan absurdi kysymys suomalaisen mielestä, mutta erittäin järkevästi ajateltu amerikkalaisesta näkökulmasta. Täällähän on esimerkiksi keinotekoisia järviä, joissa uiminen on normaalisti kielletty. Niissä voi olla kaikenlaisia jänniä bakteereja riippuen siitä, mihin tarkoitukseen vesiallas on alunperin luotu. Esimerkiksi meidän kodin läheinen lampi on oikeasti jätevedenpuhdistamo, jonne ei missään tapauksessa pidä kastaa jalkaansakaan. Levää esiintyy jos jonkinmoista. Vesikirppuja. Lääkejäämiä. Elohopeaa. Ameeboja, jotka saattavat joutua nenäonteloon, matkustaa aivoihin ja tappaa. Ei kaikissa maailman järvissä oikeasti ole turvallista uida.

Tavallaan sen toki ymmärrän, että on hauska naureskella ulkomaalaiselle, joka ei ymmärrä. Mutta siinä samalla sitä toki tulee paljastaneeksi, ettei ehkä itse ole nähnyt maailmaa niin monelta kantilta - ja saattaa lopulta olla se, joka ymmärtää vielä vähemmän. Saattaisipa maailmalle eksyessään aiheuttaa pahennusta, väärinkäsityksiä ja ongelmia itselleen ja muille sukellellessaan kaikkiin maailman järviin ja kulkiessaan huolettomasti monenlaisissa metsissä monenlaisten eläinten ja vaarojen keskellä.

No niistä kokemuksista saataisiin sitten toki se seuraava juttu Ilta-Sanomiin, se jossa Pekka-parka lähti maailmalle, kokemukset "yllättivät" ja nyt hän "kaipaa näitä kolmea asiaa Suomesta". Uugh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikromanageroinnista ja luovuudesta

Muistan, kuinka Suomessa eräs rehtori puhui usein opettajan työn luovasta puolesta. Hän toisteli, että luovuudelle pitää jäädä aikaa ja tila...