torstai 18. helmikuuta 2021

Foster-koira ja talvimyrsky

Tällä viikolla Texasissa on ollut jännää. Talvikelithän eivät sinänsä ole meille uusi juttu, ja ulkona olikin parina päivänä aivan ihanaa. Aurinko paistoi, lumi narskui ja pikkupakkanen kipristeli kivasti poskia. Kylmimmillään taisi olla noin -16 C. Lapset kävivät ulkona leikkimässä ja koira kävelemässä, ja kaikilla oli mukavaa - kunnes tultiin sisälle.

Sähkökatkot alkoivat sunnuntaina. Lähtötilanteessa talossa oli lämmintä 71 F / +21,6 C. Alimmillaan alakerrassa oleva mittari näytti viikon mittaan 53 F / +11,6 C - ja yläkerrassa oli aistinvaraisesti havainnoiden kylmempää. Olimme pisimmillään 11,5 tuntia ilman sähköä ja senkin jälkeen ne palasivat vain pätkiksi kerrallaan. Sähkön varassa on talossa kaikki: lämmitys, valot, lämmin vesi, hella.

Ikkunalaudoilla on pyyhkeitä ja lakanoita tilkkimässä vetoa, takaovi on peitetty huovalla. Lapset ja eläimet ovat nukkuneet kaikkien peittojen alla aikuisten makuuhuoneessa. Ulkopuolelta taputtelin takaovea tiiviimmäksi lumivallin avulla.

Tältä meidän kotikadulla ei yleensä näytä.

Tänään energiayhtiö ilmoitti pakotettujen sähkökatkojen loppuneen tältä erää. Niitä siis tehtiin, jotta osavaltion verkko ei olisi kaatunut kokonaan. Koko koettelemuksen aikana "rolling blackouts" eivät olleet "rolling", vaan yleisen kokemuksen mukaan samat talot sammutettiin uudestaan ja uudestaan, kun taas toisiin ei osunut kertaakaan. Alkuun mitään aikataulua katkoille ei ilmoitettu, vaan sähköt tulivat ja menivät sattumanvaraisesti. Kun jonkinlainen suunnitelma lopulta julkistettiin, sitä ei noudatettu - sähköt edelleen tulivat ja menivät sattumanvaraisesti. 

Nopeasti lakkasimme edes olettamasta, että talo lämpenisi. Kun sähköt palasivat, ryntäsimme kuhinalla keittiöön syömään lämpimän aterian. Lock and load, varustaudu uuteen pimeyteen.


Ulkona kasvit ovat kirjaimellisesti jäässä. Saa nähdä, kuinka ne siitä toipuvat.

Lisästressiä meidän talouteen toi se, että olimme perjantaina hakeneet hoitoon foster-koiran. Koira tuli Austinin alueelle eteläisestä kaupungista läheltä Meksikon rajaa. Se oli ollut high kill -shelterissä joulukuusta alkaen. Päivämäärän perusteella joku päätti juuri ennen joulua, että nyt koira lähtee pois perhejuhlaa pilaamasta.

Kutsumme koiraa nimellä Doug - sillä ajatuksella, että jos koira ehtii meillä ollessaan tottua nimeen, se on varsin lähellä sanaa dog. Sekarotuisessa koirassa on aimo annos pit bullia, minkä vuoksi se käytännössä sai kuolemantuomion sillä hetkellä, kun käveli shelterin ovista sisään. Näin sielläkin arveltiin, eikä koiraa siis steriloitu eikä sen rokotusohjelmasta huolehdittu - mikä tietysti puolestaan taas vähensi koiran ennestäänkin pieniä mahdollisuuksia tulla adoptoiduksi.

Rescue-järjestö sai Dougin ulos siinä vaiheessa, kun sen nimi jo oli nukutuslistalla ja elinaikaa muutamia tunteja. 

Viikon kokemuksella olen shelterin kanssa samaa mieltä siitä, ettei tämä koira ole adoptoitavassa kunnossa. Jos sen joku ottaisi tänään kotiinsa, se tulisi parin viikon sisällä takaisin. Doug oli shelterissä lähes kaksi kuukautta. Siinä ajassa ehtii hyväkin koira mennä pilalle, ja Dougilla oli varmaan syynsä joutua shelteriin alunperinkin. Oma arvaukseni on, että söpönä pentuna taloon tullut eläin jäi ensimmäiseltä perheeltä pitkälti kouluttamatta, ja niinpä se isoksi kasvettuaan muuttui aivan mahdottomaksi hallita. 

Se, missä vaiheessa merkkailu tuli ongelmaksi, on arvoitus. Shelterin yliviriketilanne saattaa selittää sen, miksi Dougin on äärimmäisen vaikeaa rauhoittua ja rentoutua - olla tekemättä mitään. Ehkä Doug haki huomiota hyppimällä ihmisten päälle jo aiemmin - ehkä ei. Veden- ja ruoanpuutteesta kärsineen koiran käytös on melko varmasti opittu shelterissä. Kaulapannasta irti venkoilu ja hihnan pureskelu - vaikea sanoa. Eroahdistus? Tässä tilanteessa se viimeistään on täysin odotettavaa. Ihmisten paimentaminen... ehkä rotuominaisuus, jota liikunnan ja järkevän tekemisen puute on pahentanut? 

"Mitä sinä teet? Voinko osallistua?"

Dougilla on tässä kohdassa jo paljon ongelmia, mutta lähtökohtaisesti se on kuitenkin hyväsydäminen koira. Se haluaa miellyttää. Se ei ole aggressiivinen eikä pelokas ja tulee toimeen ainakin isompien lasten kanssa. Ihmisiä kohtaan Doug on, tyttäreni osuvan kuvauksen mukaan aggressively affectionate. Kun näin koiran ensimmäistä kertaa, se kiipesi syliini ja nuoli naamaani. Toisia koiria kohtaan Doug on ystävällisen utelias, joskin jälleen aivan hyperyliaktiivisella tavalla. Kevin-kissaa Doug haukkuu, mutta ei yritä lähestyä. Doug on myös älykäs, utelias ja oppiva. Sinänsä siis kaikki elementit toimivaan perhekoiraan ovat olemassa - tai ainakin olivat olemassa ennen shelter-jaksoa.

Tällä hetkellä harjoittelemme perhekoirana olemista. Sitä, että pitkälti ollaan vain, köllötellään ja katsellaan. Nukutaan. Purraan luuta. Käydään ulkona pissalla. Saadaan säännöllisesti ruokaa ja vettä. Opetellaan käskyä "down" (eli älä hypi päälleni). Näissä sinänsä simppeleissä tavoitteissa riittää tekemistä niin paljon, että tuntuu kuin talossa olisi 22-kiloinen, vahva ja juokseva vauva. Joudumme puolison kanssa vuorottelemaan, jotta pääsemme suihkuun ja vessaan. Ei sillä, että tällä viikolla olisi kylmään suihkuun kauheasti muutenkaan ollut asiaa. 

Doug leikkii lumessa mielellään - mutta ei kovin kauan kerrallaan.
Tässä kaivetaan takapihalle kuoppaa.

Dougin pitää nyt seuraavaksi saada yksi rokote ja sen rokotteen buusteri. Sään vuoksi rokotusaikaa ei ole vielä järjestynyt. Näiden kahden pistoksen aikataulu määrittää aika paljon: ensimmäisen ja toisen piikin välillä on oltava kolme viikkoa, ja adoptoitavaksi koira voidaan ilmoittaa kaksi viikkoa toisen rokotteen jälkeen. Tuona aikana Doug käy myös steriloitavana.  Se on siis meillä vähintään viisi viikkoa ensimmäisen rokotteen jälkeen, jota ei ole vielä annettu. Rescue-järjestön mukaan useimmat koirat adoptoidaan 4-6 viikossa, joskin pit bullit muita hitaammin. Vaikkemme siis sortuisi itse koiraa adoptoimaan, Doug on näillä näkymin meillä ainakin 10 viikkoa, todennäköisesti pidempään. 

Tuona aikana koirasta pitäisi tulla taas sellainen, että joku uskaltaa viedä sen kotiinsa ja tahtoo pitää sen siellä. Jotta tähän päästään, istun tätäkin kirjoittaessani viltillä koiran vieressä ja opetan sille, kuinka ollaan tekemättä mitään. Kun liikahdan, oppitunti alkaa alusta. 

2 kommenttia:

  1. Koiralla on kivaa, kun on lunta :)
    Teillä on aika työmaa Dougin koulutuksessa. Onko tuo jokin ohjelma, että "shelteristä" otetaan koiria ja tehdään niistä taas lemmikkejä? Hienoa, kun saavat vielä mahdollisuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta, jotenkin tämä kommentti oli lipsahtanut minulta ohi. Dougin koulutuksessa on tosiaan työtä, ja se jatkuu edelleen. Koira on vieläkin meillä, eikä tilanteeseen ole näkyvissä muutosta. Onneksi kuukausien aikana koira on rauhoittunut ja vähitellen oppinut olemaan vähän enemmän normaali koira.

      Ainakin USAssa on paljon rescue-järjestöjä, jotka tekevät vapaaehtoisvoimin juuri tätä, että otetaan sheltereistä koiria, jotka muuten lopetettaisiin. Jotkut järjestöt ottavat vain helppoja tapauksia, sellaisia jotka voisi kuka tahansa adoptoida milloin vain. Toiset tarkoituksella keskittyvät hankaliin eläimiin, koska hekin ansaitsevat mahdollisuuden. Me kuviteltiin saavamme helppo tapaus... :)

      Poista

Arviointisysteemeistä

Maanantaina me täytettiin luokkatiimin kokouksessa kyselyä siitä, mitä kukin työpaikasta tällä hetkellä ajattelee. Jälkeenpäin pohdin, että ...