lauantai 25. syyskuuta 2021

Testiviikko

Tällä viikolla koulussa tehtiin testejä. Tämä on taas näitä charter-juttuja, joita tavallisessa julkisessa koulussa ei (kai?) olekaan. Meillä oppilaat tekevät koulupiirin laatimat testit jokaisen jakson päätteeksi ja tuloksena saadaan valtavasti dataa. Jossain vaiheessa dataa sitten analysoidaan yhdessä esimiehen kanssa ja pohditaan, mitä pitää muuttaa, että oppimistulokset paranevat. Käytännössä viikko meni siis niin, että maanantaina valmistauduttiin tiistain monivalintatestiä varten - eli opetin lapsia käyttämään monivalintavastauspaperia.

Tiistaina testattiin, keskiviikkona valmistauduttiin torstain kirjoitusosiota varten, perjantaina levättiin ja joka välissä paikattiin niitä, jotka olivat olleet jonain päivänä poissa. Koska osa meidän lapsistahan on poissa koulusta jonkusen päivän suunnilleen joka viikko ihan randomeista syistä. 

Monivalintatesti edellytti sitä, että lapset lukivat pitkän tekstin ja korjasivat siinä olleita kielioppivirheitä valitsemalla korjausvaihtoehdoista oikean. Testi sai kestää 45 minuuttia, ja totta kai joka luokasta löytyy aina vähintäänkin yksi oppilas, joka käyttää kaiken annetun ajan. Löytyy myös oppilas, joka on aivan oikeasti valmis kahdeksassa minuutissa. Löytyy myös lapsia, jotka eivät kykene lukemaan tekstiä. Jotta hiljaisuus säilyisi, olin etukäteen kopioinut vinon nivaskan hiljaisia harjoituksia. Niiden piti olla sellaisia, että joka ikinen pystyi niitä tekemään, joten monisteet olivat mm. jäljennä ja kirjoita -tyyppisiä käsialaharjoituksia. 

Keskiviikkona joka luokassa oli oppilaita, jotka eivät olleet olleet koulussa edellisenä päivänä. Meillä oli paljon opettajia poissa, kaikki rehtorit sijaistivat luokissa. Kysyin, olisiko naapuriluokan avustaja voinut jeesata viimeisen ryhmän kanssa, mutta ilmeisesti hänen johtava opettajansa ei suostunut tähän. Kun en näin ollen voinut sijoittaa kokeen tekijöitä valvotusti minnekään, jouduin vetämään putkeen toisen päivän, jonka aikana kaikkien oppilaiden tuli istua luokassa hipihiljaa 45 minuuttia. Aivan ymmärrettävästi hyperit ja heikot alkoivat viimeistään tässä kohtaa kilahdella.

Kaikki valmiina perjantai-päivään. (Valkoiset pisteet lisätty kuvaan.)

Toisen kerran tänä syksynä kutsuinkin sitten adminin avuksi siihen ryhmään, jonka kanssa minulla takkuaa eniten. Ryhmässä on 31 lasta. Ainakin neljä on joko diagnosoituja tai diagnosoimattomia erityislapsia. Noin kolmasosa on kielenoppijoita. Kahdella tai kolmella kielitaito ei vielä riitä esimerkiksi suullisten ohjeiden täydelliseen ymmärtämiseen. Sitten on ehkä viisi tavanomaisen vilkasta pirpanaa ja toinen mokoma niitä, jotka lähtevät ihan kaikkeen mukaan, kun vain joku höpsö vieressä yllyttää. Yksi lapsi, jolla ei muissa luokissa ole kuulemma minkään valtakunnan ongelmaa, jostain syystä minun luokassani repii papereita ja ryömii istumaan pulpetin alle. Ja lopuksi ehkä kymmenisen kunnianhimoista lasta, jotka aivan oikeasti janoavat tietoa. 

Onneksi sekä kollegat että esimies tukevat, kun hakkaan päätäni seinään tämän haasteen kanssa. Silti kotimatkat itken ja mietin, että mitä oikein teen väärin ja mitä voisin tehdä paremmin. Kollegoiden luokissa nämäkin lapset osaavat kuulemma olla hiljaa ja oppia, joten vian on pakko olla minussa. 

Kirjoituskoetta varten opetin ryhmät ensin suunnittelemaan tekstinsä antamalleni sapluunalle ja sitten siirtämään suunnitelman tekstiksi koepaperiin. Suunnitteluun annoin ryhmästä riippuen aikaa 10-20 minuuttia ja kirjoittamiseen kaikille parikymmentä. Siinä missä yksi lapsi kirjoitti tässä ajassa kahden sivun melkein virheettömän tarinan, toinen sai suunnittelupaperille aikaiseksi sotkun ja testipaperille nimensä. 

Joissakin papereissa on sivun verran satunnaisia kirjaimia peräkkäin, ilman välejä. Koska arvioinnin piti olla valmis perjantaina, torstai-iltana yhdeksään asti tihrustin tekstejä löytääkseni edes jotain, minkä saisi tulkittua sanaksi. Esimerkiksi gdo, bog, dg ja gbo kun ovat siis dog

Perjantaina ilmoitin lapsille, että nyt ollaan oltu tällä viikolla riittävästi hiljaa. Pienen kertauksen jälkeen teetin pari- / pienryhmätehtävää, jossa harjoiteltiin uudestaan isojen ja pienten alkukirjainten käyttöä. 

Hoksasin, että koska meidän koulun kulttuurissa lapset suurimmaksi osaksi työskentelevät yksin ja hiljaa, heillä on varsin alustavat valmiudet suoriutua ryhmätehtävästä. Muutama ei esimerkiksi ymmärtänyt miksi ryhmä sai vain yhden paperin ja miten niin heidän piti laatia yhteinen työ. 

Useiden oppilaiden kanssa keskusteltiin siitä, mitä tehdään, jos ryhmä on erimielinen, joku haluaa tehdä kaiken tai joku ei halua osallistua ollenkaan. Muutama lapsi teki lopulta homman yksin, koska yhteistyö meni siihen, että kaveria tökittiin lyijykynällä ja nujuutettiin niskatukasta. Eräälle laitoin juuri laastaria, kun yksi apulaisrehtoreista sattumalta pistäytyi meluisaan luokkaani.

Välillä olo on kuin tällä rikkinäisellä tuolilla, josta minun on pitänyt avata tiketti jo kaksi viikkoa. En vain ole ehtinyt. Sitä viisiminuuttista ei päivässä kerta kaikkiaan ole. 

Olin sanonut jo etukäteen, että palkitsen sen ryhmän / ne ryhmät, joiden näen työskentelevän hyvin yhdessä. Oli upeaa nähdä muutamia iloisia yllätyksiä. Esimerkiksi se oppilas, joka yksin ei olisi pystynyt kirjoittamaan esimerkkilausetta, työskenteli sellaisen oppilaan parina, joka todellakin kykeni kirjoittamaan lauseita. Kahdestaan nämä laativat hyvän suunnitelman siitä, kuinka saavat työnsä valmiiksi, eivätkä kahteenkymmeneen minuuttiin juuri nostaneet katsetta paperistaan. Aivan loistavaa työtä, oppimisen ja onnistumisen iloa! 

Perjantai-iltana tulin kotiin seitsemän maissa todella väsyneenä sen jälkeen, kun olin syöttänyt district-testien tulokset järjestelmään - ja nähnyt, että kovan työviikon seurauksena saadut tulokset eivät olleet kovinkaan rohkaisevia. Pyysin perheeltä, että minulle ei puhuttaisi enempää kuin kolme sanaa kerrallaan, koska en yksinkertaisesti jaksanut käsitellä kokonaisia lauseita millään kielellä. 

Silti viikonloppuna pitää vielä arvioida yksi tehtävä loppuun ja syöttää arviointikirjaan kolmet arvosanat. Todistuksia menee nimittäin koteihin taas viikon päästä, ja kohta varmaan ihan aiheellisesti keskustellaan siitä, että miksi ihmeessä lapset saavat minun aineessani niin järkyttävän huonoja arvosanoja. 

Ai niin. Maanantaina luokkahuoneen oven pitäisi kuulemma olla koristeltuna tietyn teeman mukaisesti. Saatan sanoa rumasti, jos joku kysyy, miksen tehnyt sitä.

6 kommenttia:

  1. Ihan suoraan kysyn kuinka sä selviät tuosta kaikesta ja miten kukaan selviää? Mä kyllä itkisin sekä meno että paluumatkan että työpäivät.

    Mikä on charter koulu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin puolet uusista opettajista USAssa vaihtaa alaa viiden vuoden sisällä. Nyt pandemian aikana myös kokeneita opettajia tippuu riveistä joka päivä. Juuri luin jonkun kertomusta kahdesta työkaveristaan, jotka olivat vaihtaneet poliisin ammatista opettajiksi. He kestivät opettajina kolme viikkoa.

      Lapset tulevat halaamaan joka päivä, kehuvat hiuksiani, muutama aina sanoo rakastavansa. On se yksi lapsi, joka on kuudessa viikossa oppinut kirjoittamaan puolikkaita sanoja, kun ei aluksi osannut edes nimeään. On niitä haastavia tapauksia, joihin edes hetkittäin saa yhteyden. On toivo siitä, että edes yhden elämän voi oikeasti muuttaa aivan perinpohjaisesti, kun vain jaksaa puskea töitä ja välittää. Ja sitten on viikonloput, jolloin voi nukkua, syödä, urheilla ja itkeä. Näillä mä meen.

      Charter-koulut ovat julkisia maksuttomia kouluja, jotka ovat hakeneet luvan opettaa oman opetussuunnitelmansa mukaisesti ja ottaa oppilaita koulupiirin maantieteellisten rajojen ulkopuolelta. Osittain noudatetaan osavaltion määräyksiä, osittain ei. Eli jos on vaikka Montessori- tai kielikoulu, se on todennäköisesti charter. Meidän koulu on charter, koska painotuksena on nostaa heikoimmassa asemassa olevia lapsia sukupolvien yli ulottuvan köyhyyden, osattomuuden ja alhaisen koulutustason kierteestä.

      Poista
    2. Eli onko niin, että kaikki jotka USAssa jatkavat opettajina vuodesta toiseen, tekevät sitä kutsumuksesta? Eikö se ole kellekään ihan pelkkä ns. leipätyö, kuten nykyään varmasti suurimmalle osalle Suomessa? Odotetaanko opettajien tekevän sitä työtä juurikin harrastuksena? Eikö siellä puhuta lainkaan työn rajaamisesta tai siitä että kaiken työn pitää olla palkanmaksun piirissä? Eikö opettajat pistä hanttiin, vaan tekevät vaan kiltisti? Omassa koulussani ei mitään lisätyötä niellä purematta, jos senkään jälkeen. Eihän kukaan siedä noita teidän olosuhteita, jos ei tunne työtään kohtaan jonkinlaista palavaa kutsumusta. Olen itse Suomessa mukana opettajien edunvalvonnassa, ja siksi nämä asiat kiinnostavat minua.

      Poista
  2. Aivan sairasta tuo meno. T. Suomessa työskentelevä kollega

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä! Odotan joka viikko näitä postauksiasi, sillä on kiva saada vähän erilaista näkökulmaa opettajan työhön. Onko teidän koulussa (tai yleisesti USAssa) kaikilla ikäluokilla aineopettaja-systeemi eli oppilailla ei ole omaa luokanopettajaa vaan kiertävät eri aineiden opettajien opetettavana? Olisi kiva kuulla tästä puolesta enemmän:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan länsirannikolta vaikken opettaja olekaan, vaan vanhempainyhdistyksen aluehallituksen jäsen. Yhdysvalloissa opetustavoissa ja koulusysteemeissä saattaa olla isojakin eroja osavaltioiden ja jopa yksittäisten koulupiirien välillä.

      Täällä Länsirannikon pohjoisosissa alakoulussa on luokanopettaja ja lisäksi, musiikinopettaja, liikunnanopettaja ja tarvittaessa sitten esimerkiksi englanninkielenryhmä kiletä osaamattomille. Yläkoulussa siirrytään luokattomaan koulujärjestelmään ja aineopettajiin. Tässä minun kirjoittama teksti lasteni yläkoulusta http://tahdonasiat.blogspot.com/2021/09/tilastoja-koulumaailmasta.html

      Poista

Onneksi on kiitospäivä

Meidän koulussa, ja myös lasteni kouluissa, kiitospäivän tulo tarkoittaa koko viikon mittaista syyslomaa. Tekee mieli lisätä, että halleluja...