Kopiottomuuden kauhu

Kyllähän me näimme sen varoitusviestin kopiokoneen näytöllä, mutta uskottelimme itsellemme ja toisillemme, että tilanne ratkeaisi parhain päin ennen kuin eskaloituisi. Koulusihteeri laittoi aina välillä viestiä, että oikeasti kopioikaa vain ne paperit, jotka tosiaan tarvitsette: pandemian aiheuttaman pulan takia mustekasetteja ei ole koko maassa. Esimies sanoi minulle, että älä huoli niistä viesteistä, sinä tarvitset monisteesi. Ja niinpä me siis jatkoimme monistamista, kunnes ensin kopiokoneista hyytyi ensin yksi ja heti perään toinen.

Hopeareunus on se, että nyt minulla ei mene joka päivä puolta tuntia monistamiseen koulun jälkeen. Mustaa pilveä onkin kaikki muu. Minulla ei ole oppikirjaa - eivätkä lapset sellaista osaisi käyttääkään. Vuoden alussa olin jakanut lapsille vihkot, ja säilönyt ne laatikoihin muutaman viikon jälkeen oivallettuani, etteivät lapset osanneet käyttää vihkoja. "Get creative", ehdotteli esimies.

Tällä viikolla kaivoimme siis vihkot uudelleen esiin ja aloin opettaa, kuinka niitä käytetään. Sehän on toki taito, jota he myöhemminkin oletettavasti tarvitsevat. Omat tuntisuunnitelmat vain sain heittää saman tien jorpakkoon, kun kaikilla oppilaistani ei ole vielä edes täyttä käsitystä siitä, mihin suuntaan teksti kulkee. Oppituntien aluksi on tällä viikolla katseltu, mikä on vihkon etuosa ja mikä on takaosa. Sitten olen kiertänyt katsomassa, että vihkosta on löydetty seuraava tyhjä kohta ja jätetty väliä kaksi riviä - eikä kahta sivua. Kun sitten kirjoitutan minimimäärän muistiinpanoja, ohjaan jokaista merkintää erikseen. Silti osa vihkoista näyttää täysin kaoottisilta ja muistanpa tällä viikolla opastaneeni myös, ettei vihkoa ole tarkoitus nuolla tai purra.

Luokasta löytyi iso pakka pieniä kortteja (index cards), jotka alkoivat tehdä exit ticketin virkaa kopiokoneiden hyydyttyä. Aiemmin lapset siirtyivät kaunokirjoitusharjoitukseen, jos odottelivat toisia lapsia. Nyt he piirtelevät minulle kuvia ja kirjoittelevat viestejä kortin toiselle puolelle. 

Viime viikkoina oppitunteja ja akateemista edistystä on hidastanut sekin, että monilla oppilailla on ollut elämässä jotakin vähän ylimääräistä. On tuskallista ja jotenkin silmiä avaavaa nähdä, kuinka syvästi perheiden asiat lapsiin vaikuttavat. Tällä viikolla yksi oppilas heitteli luokassani pöytäänsä ja repi vaatteitaan. Hänellä oli suuri huoli ja tämä oli se, miten hän osasi tai halusi sitä purkaa, ennen kuin pääsi sosiaalityöntekijän juttusille. Olen välillä miettinyt, kuinkahan meidän lapset ovat koulussa oirehtineet esimerkiksi kansainvälistä muuttoa ja muita perhemullistuksia.

Toinen, välitunnilla kohdatessa äärimmäisen suloinen lapsi, alkoi viikon alussa luokkahuonetilanteissa yhtäkkiä heittäytyä uhmakkaaksi ja epäkunnioittavaksi. Pohdin ääneen, pitäisikö minun jutella hänen huoltajiensa kanssa asiasta, jolloin lapsi teki erittäin selväksi, millaisia seurauksia mahdollisella puhelullani hänelle olisi. Onneksi kollega ehti luokkaan hetkeksi auttamaan ja pääsin juttelemaan oppilaan kanssa kahden kesken. Sovimme, että koetamme hoitaa koulukäytökseen liittyvät asiat keskenämme koulussa ja että jos on jotakin huolta, minulle saa aina tulla juttelemaan. Huojentunut lapsi on tämän jälkeen yrittänyt luokassani näyttää parasta puoltaan.

Maahanmuuttajaopettajana meidän kouluyhteisön monimuotoisuus on minulle aivan äärimmäisen tärkeä juttu. 

Halloweenia juhlitaan tänä viikonloppuna ja opettajien Twitter-keskusteluissa tätä on odotettu sopivasti kauhunsekaisin tuntein. Meidän koulussa on paljon lapsia, joiden kulttuuritausta on Latinalaisessa Amerikassa. Niinpä luetunymmärtämistekstissämme tällä viikolla käsiteltiin Dia de los Muertos -juhlaa eikä Halloweenia. Kun kirjoitimme pieniä syystekstejä (viime viikolla onneksi valmiiksi monistamiini!) kurpitsapohjiin, monet oppilaat kertoivat, ettei Halloween ole heille juttu eivätkä heidän vanhempansa sen juhlimista edes hyväksy. Kauhukuvaston sijaan perjantaina pukeuduimme kirjan hahmoiksi, eikä koulussa järjestetty mitään kauhuriehuntaa. Illalla oppilaat saivat vanhempineen tulla drive through -tyyliin järjestettyyn trunk or treat -tapahtumaan hankkimaan karkkia, jos halusivat.

Kollegat varoittelivat, että maanantai saattaa silti olla jännittävä päivä, jos lapset sunnuntaina valvovat myöhään ja vetävät mahdottomat sokeriöverit. Odotan innolla. Maanantait kun ovat lähtökohtaisesti aika jännittäviä. Ensi viikko tarjoaa muutenkin mahdollisia ammatilliseen kasvuun ja kehitykseen: tarkoitus on lähteä syväsukeltamaan tietotekstien ja esseekirjoituksen maailmaan - myös niiden luku- ja kirjoitustaidottomien kanssa ja ilman minkäänlaista kopioitua pohjaa, jolla hommaa strukturoida.