Irtisanouduin maaliskuussa. Olin loppuvuodesta 2023 satuttanut selkäni melko pahasti ja jäänyt niin pitkälle sairaslomalle kuin mahdollista - 12 viikkoa. Fysioterapiasta ja levosta huolimatta paluu luokkahuoneeseen tuli kuitenkin eteen liian varhain.
Sain lääkäriltä lapun, joka velvoitti työnantajan järjestämään lepo- ja venyttelytaukoja. Mutta kuinkas niitä kiireisten koulupäivien keskellä järjestellään? Jonkun piti tulla luokkaani siksi aikaa, kun minä heitin koulun käytävän lattialle jumppamaton ja venyttelin. Melkein joka päivä sain laittaa viestiä, että olikos joku siis tulossa. Lopulta totesin, että ei tästä mitään tule, pitäkää tunkkinne.
Aloin etsiä pääasiassa etänä tehtävää työtä ja nojasin siinä vahvasti projektinjohtamiskokemukseeni. Työnhaun edetessä opin itsestäni paljon; muun muassa sen, etten jaksa pelata lapselliselta tuntuvia pelejä. ”Present an engaging story of your work history and expertise” -tyyppiset neuvot saivat minut näkemään punaista. Jo on kumma, jos ei rekry ole sen vertaa ammattilainen, että ymmärtäisi ihmisen osaamisen ilman rautalankaa ja vahaliitupiirroksia.
Kevääseen on tietysti työnhaun lisäksi mahtunut myös mukavia asioita. Kuva Pedernales Falls -luonnonpuistosta, jossa olemme Texasissa asuessamme käyneet perheretkellä joka kevät. |
Ymmärsin kuitenkin pian, että työmarkkinat ovat USAssa tällä hetkellä tiukat. Etähommia on pandemian jälkeen shipattu muihin maihin ja suuret yritykset ovat irtisanoneet valtavasti väkeä. Töitä etsii iso joukko kovia osaajia, ja hekin saattavat olla työttöminä kuukausikaupalla. LinkedIn on täynnä entisiä johtajia, jotka kertovat nyt painavansa pitkää päivää marketin hyllyntäyttäjinä, jotta saavat perheelle elantoa.
Myönnyin siis. Muokkasin CV:stä kolme eri versiota, kirjoittelin kohdennettuja saatekirjeita ja kun haastattelukutsu tuli, taivuin harjoittelemaan. Googletin mahdollisia kysymyksiä ja kirjoitin vastauksia. Uima-altaassa ja kuntosalilla kertasin mielessäni sana sanalta ja lause lauseelta vastauksiani varmoihin kysymyksiin, kuten ”kerro jotakin itsestäsi”. Opettajahaastattelussa vastaukseni alkaa näin: ”Well, I always knew I wanted to be a teacher. Tauko. Hymy. I became one already in my first home country, Finland. I have over 10 years of classroom experience.”
Potentiaaliset työnantajat jostain syystä edelleen luottavat kaikenlaisiin kummallisiin jippoihin hyvää työntekijää etsiessään. Yhteen paikkaan piti tehdä matemaattinen älykkyystesti - tehtävässä ei tarvittu matikkaa. Moneen paikkaan vaadittiin yksisuuntainen videoesittely, niissä en koskaan päässyt jatkoon (koska aksentti). Erääseen hakemusprosessiin kuului esseitä ja persoonallisuustestejä. Niistä olin tavallaan iloinen, koska testit liittyivät löyhästi työhön ja tulokset kertoivat minulle, etten koskaan olisi onnellinen, jos työllä ei olisi sen syvempää merkitystä kuin raha. Minkä siis toki tiesin, mutta olin ehkä jotenkin unohtamaisillani. Ymmärsin, että minä ihan oikeasti edelleen haluan opettaa.
Yhtä videota tein todella tosissani. Paikka oli valtavan kiinnostava ja olisi yhdistänyt osaamisalueitani aivan täydellisellä tavalla. Kirjoitin puheen, muokkasin sitä, harjoittelin, esitin perheelle, tein harjoitusvideoita ja lopulta lopullisen, johon laittauduin siistiksi kuten henkilöhaastatteluun ikään. Käytin prosessiin kokonaisen viikonlopun. Rekrystä ei kuulunut mitään, ennen kuin seuraavan viikon lopulla laitoin perään kohteliaan sähköpostin ja kertasin olevani hyvin kiinnostunut tehtävästä. Sitten vastaus tuli välittömästi ja oli jotenkin hämmästyneen oloinen - rivien välit kysyivät, että et kai oikeasti olettanut, että me täällä harkitsemme tätä sinun hakemustasi.
Kaiken tämän jälkeen oli mahtavaa mennä haastatteluun tuohon lähikouluun. Rehtori soitti ja esitti olevansa kertakaikkisen innoissaan hakemuksestani ja kokemuksestani. Minun piti antaa pieni opetusnäyte ja sen jälkeen peräti kaksi ihmistä esitti olevansa suorastaan häkeltyneitä opetustaidostani. Suomalaisuuteni nostettiin esille positiivisena seikkana ja eurooppalaisen koulutuksen laadusta puhuttiin paljon. Työtarjous tehtiin saman tien ja ilmoituksessa ollutta palkkaa korotettiin roimasti ihan siltä istumalta.
Kuten yllä sanon, ymmärrän kyllä aivan hyvin, että osa tästä oli silkkaa teatteria. Koulu kärsii opettajapulasta ja ottaisi varmaan kenet tahansa, jolla näyttää olevan maalaisjärkeä ja vakaa pulssi. Koulu on - taas - charter, jonka maine kertoo, että siellä opettajat tekevät lujasti töitä ja pitkää päivää (mutta tämähän ei ole minulle mitään uutta). Mutta tavallaan sama hätätilanne oli sillä julkisella koululla, jonka haastattelussa myös kävin, eikä heillä ollut ollenkaan niin suuri tarve palkata juuri minua. Olin ennemminkin varavaihtoehdon varavaihtoehto - samoin kuin ne opettajat, joita tämä koulupiiri tuottaa Filippiineiltä. Koin arvostavani sitä, että minut haluttiin saada tuntemaan, että olen osaava kansainvälinen opetusalan ammattilainen - enkä jotain epämääräistä, joka on epätoivon hetkellä raavittu irti tynnyrin pohjasta.
Vanhaan verraten uudessa koulussa on merkittäviä hyviä puolia. Yksi on se, että se sijaitsee meiltä kivenheiton päässä. Voin vaikka halutessani pyöräillä kouluun. Enää ei tarvitse viettää tuntikausia liikenteessä joka päivä! Toinen hyvä puoli ovat oppilaat, joita tapasin haastattelun aikana. He olivat poikkeuksetta kohteliaita, motivoituneita ja hyväkäytöksisiä. Näytetuntia pitäessäni en kertaakaan joutunut puuttumaan oppilaan käytökseen. Koulurakennus oli siisti ja oppilaat selvästi kunnioittivat ympäristöään. Tässä oli jo niin monta juttua, jotka viime vuosina ovat olleet aivan toisin. Niin, ja opetan edelleen kirjoittamista, mikä on juuri se mitä haluan opettaa.
Allekirjoitin siis sopimuksen vuorokauden harkittuani. Sitä, miten selkä taas kestää luokkahuoneessa, en tietenkään tiedä. Mutta etätyötä en nyt tähän hätään saa, ja tämä vaihtoehto on aivan kelpo. On vain muistettava mennä salille ja pitää kehosta huolta myös sitten, kun tulee kiire. Kaiken kaikkiaan päällimmäisenä tunteena on helpotus - mikä sinänsä on vähän hassua, sillä emmehän me olleet puutetta kärsimässä, vaikken työssä ollutkaan. Minulle oma, merkityksellinen työ ja omat (joskin vaatimattomat) tulot on kuitenkin todella tärkeä asia. Nyt kun työpaikka on odottamassa, voin lopultakin antautua nauttimaan kesästä - aivan kuin olisin lomalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti