Lumipäiviä ja talvikaaos

Tämä viikko oli töissä repaleinen. Ensin olin maanantaina puolet päivästä poissa lääkärikäynnin vuoksi. Naapuriluokassa avustava pitkäaikaissijainen piti tuntini. Hyppäsin puikkoihin keskellä kolmatta blokkia, mikä oli aika jännää. Ihan siis lennossa vaihdettiin harjoitusten välillä. Lapset olivat luonnollisesti poissaolostani villiintyneet, vaikka heillä oli ollut edessään tuttu opettaja. Koko lopputunnin väänsin käytöksestä ryhmän kanssa, joka yleensä ei tästä ongelmasta kärsi. 

Myöhemmin päivällä näin aamuryhmien oppilaita, jotka karkailivat jonoistaan päästäkseen halaamaan ja kertomaan, että heillä oli ollut minua ikävä! Välillä näitten pienten kanssa tuntee itsensä ihan julkkikseksi. :)

Koko viikon oli sateista ja/tai kylmää, joten lapset viettivät kaikki välituntinsa sisällä. Meillä sisävälitunnit tarkoittavat, että lapset siirretään jonossa seuraavaan luokkaan, jossa opettaja keksii heille ohjelmaa. Katsotaan leffaa, pelataan pelejä, väritellään... Yksin ei lapsia saa jättää hetkeksikään eikä ilman ohjattua toimintaa. Keskiviikkoon mennessä kaikki lapset kaikissa ryhmissä alkoivat olla jo aivan hajalla, kun eivät koko viikkona olleet päässeet leikkimään vapaasti.

Keskiviikko-aamuna juttelin luokkatiimin johtajan kanssa siitä, millä kriteereillä määritellään Bad Weather Day. Olin seuraillut sääennustetta ja arvellut, että tällä viikolla sellainen saattaisi tulla vastaan. "Olikos teillä näitä Suomessa?" kyseli luokkatiimin johtaja, ja minä koetin pitää naaman peruslukemilla vastatessani, että ei, ei kyllä ollut. Suomalaislapsethan eivät koulua koskaan kävisikään, jos puljut aina pakkaspäivinä suljettaisiin. 

Keskiviikko oli minulle sikäli tärkeä päivä, että kävin suunnittelublokkini aikana seurailemassa kakkosluokan opettajan tuntia. Hänellä oli luokassa hieno systeemi, jossa lapset toimivat kolmessa tasoryhmässä ja tekivät kukin omalle tasolleen sopivia itsenäisiä tehtäviä kahdenkymmenen minuutin jaksoissa. Opettaja opetti yhtä ryhmää kerrallaan. Ja kakkoset muuten osaavat! Jos nämä lapset tulevat ensi vuonna minun opetettavikseni, ei tarvitse lähteä ihan niin alkeista kuin näitten nykyisten pandemiakolmosten kanssa. Osataan isot alkukirjaimet ja pisteet, kirjoitellaan kokonaisia lauseita! Olin aivan haltioissani.

Siellä observoinnin keskellä näin rehtorin viestin, että torstaina ei ole koulua. Torstaina ilmoitettiin, että eipä muuten ole perjantainakaan. Opettajakunta otti tiedon vastaan siten kuin voi odottaa läpeensä stressaantuneiden ihmisten reagoivan pakkolepoon. Lumipäivinä ei nimittäin edes voi mennä minnekään. Poliisi, palokunta, pelastuslaitos ja pormestarin toimisto toitottavat kaikkialla, että pysykää nyt taivaan tähden kotona! 

Keskiviikko-iltana oli satanut vettä ja lämpötilat laskeneet yöllä pakkasen puolelle. Kun kaikki matkustavat kesärenkailla ja ovat talviseen säähän täysin tottumattomia, torstai-aamuun mennessä liikenteestä oli tullut hengenvaarallista. Kaupat sulkeutuivat, julkiset palvelut menivät kiinni. En tiedä, mitä lääkärit tekevät, nukkuvat ehkä sairaalassa? 

Talojahan ei täälläpäin sanottavasti eristetä. Me tilkittiin ikkunoita ja takaovea huovilla ja pyyhkeillä. Lämmityslaitteiden teho ei riitä, eristämättömät vesiputket paukkuvat... Tämä on vähän kuin koko osavaltio asuisi kesäasuttavilla mökeillä helmikuun koittaessa - paitsi että täällä lämpötila oli kylmimmillään -7 C. 

Lunta, jäätä ja pakkasta aivan kaaokseen saakka.

Torstaina rehtoritiimi lähetteli viestejä varmistaakseen, että kaikki olivat turvassa. "Asun sairaalan vieressä ja minulla on ylimääräinen makuuhuone, jos joku tarvitsee lämpimän paikan, jossa olla", sanoi yksi. Sairaalat eivät nimittäin osallistu kiertäviin sähkökatkoihin, jos sähköä ryhdytään säännöstelemään, joten niiden vieressä asuminen on merkittävä etu. "Minun autossani on kitkarenkaat (!), jos jonkun on päästävä kauppaan tai apteekkiin", ilmoitti toinen. Kaupat oli tosin ryöstetty aika tyhjiin jo joskus tiistain tietämillä, eikä ainakaan vettä, leipää tai papuja saanut enää mistään.

Oli siis aika oleilla oman perheen kesken: istuskella vilttien alla lämpimissä pyjamissa, lueskella kirjoja, pelata pelejä, paistaa vohveleita ja pelätä sähköjen katkeamista. Sähköjen mennessä kun menisi myös lämmitys. Viime vuoden talvimyrskyn jälkeen mekin oltiin hankittu lisälämmittimiä, lämpimät makuupussit ja retkikeitin. Keskiviikkoiltana puoliso käväisi vielä rautakaupassa ja toi takapihalle tulisijan, jonka olisimme viritelleet käyttöön äärimmäisessä hädässä. Öisin heräilin katsomaan, että vielä tuolta jonkun latauspiuhan valo häämöttää ja pohdin, että siinä tulisijassa voitaisiin tarvittaessa polttaa vaikka takapihan kuisti, kun se on muutenkin uusinnan tarpeessa.

Tämä kuisti meinasi päätyä nuotiopuiksi.

Tein minä vähän töitäkin. Tyttären kanssa lajiteltiin koepinot suoriksi, niin että voin ne ensi viikolla jakaa lapsille takaisin. Numerot muuten nytkähtivät ylöspäin - aavistuksen vain, mutta kuitenkin. Tein tuntisuunnitelmia ja TELPAS-koulutuksen etämoduuleita, ja ehdin kyllä rentoutuakin. Ensi viikolla palataan töihin sitten uudella puhdilla, yllättävästä pitkästä viikonlopusta virkistyneinä. Ulkolämpötilatkin ovat jo nousussa: taas on yhdestä talvesta selvitty! :)