sunnuntai 8. elokuuta 2021

Wild Ride - eli toka koulutusviikko

Toinen koulutusviikko oli villi, sen sanoi apulaisrehtorikin (esimieheni). Teimme kaikki 9 - 11 -tuntisia työpäiviä valmistaaksemme koulun fyysiset tilat ja omat henkiset / akateemiset tilat oppilaiden saapumiseen. 

Torstai-aamu jäi erityisesti mieleen. Aamun kokoustukset ja opettajien koulutukset alkoivat myöhään - eli vasta 8.30 -, koska illalla oli vanhempainilta. Vanhemmat ja lapset saivat tulla koululle tuomaan koulutarvikkeita ja tapaamaan tulevia opettajiaan. Tämä olikin todella hauska ja lämminhenkinen tapahtuma! Laitoin silti kellon soimaan kuudeksi ja lähdin aamulla juoksulenkille. Lenkkareita pukiessani tajusin, että apulaisrehtori halusi minun toimittavan puoliltapäivin tuntisuunnitelmat ensi viikoksi.

Kynät on teroitettu! 

Edellispäivänä olikin ollut tunti aikaa suunnitella. Olin ollut puhelussa aineryhmän ohjaajan ja niiden kollegojen kanssa, jotka myös opettavat kirjoittamista kolmannelle luokalle. Meille annettiin aikaa katsella districtin (koulupiiri) ohjelmaa. Juttu vain on niin, että esimieheni ei halua käyttää districtin ohjelmaa. Muutenhan minulla olisi siis valmiiksi skriptatut suunnitelmat koko vuodeksi. Olin todennut homman turhaksi ja käyttänyt sen tunnin niiden kolmen muun asian tekemiseen, jotka myös piti saada tehtyä samanaikaisesti: soitellut vanhemmille, järjestänyt luokkaa ja syönyt lounasta. 

Palautin tuntisuunnitelmat kymmentä vaille kaksitoista. PowerPointit eivät kylläkään näytä värikkäiltä tai kiinnostavilta, ja kunhan saan aamukahvini juotua, käytänkin tästä sunnuntaista siivun niiden koristelemiseen. Tämä koristeleminen on ehkä se juttu, joka itseäni tällä hetkellä eniten oudoksuttaa. Luokkahuoneessa piti - siis todellakin piti - olla seinillä tietyt julisteet ja naapuriluokissahan opettajat päästivät luovuuden valloilleen. Minun luokassani mentiin vaadituilla minimeillä, sillä en välttämättä täysin usko siihen, että luokkahuoneen ja opetusmateriaalien täytyisi olla täynnä aistiärsykettä. Ei kai ole tarkoitus, että kieltä osaamattomat katselevat kuvia, kuin katolisen kirkon latinankielisessä messussa konsanaan?

Erilaiset materiaalit välillä hämmentävät immigranttiopettajaa. Etsin tällä viikolla mm. nastoja korkkitaululle. Apulaisrehtori ei ollenkaan ymmärtänyt, mitä oikein kyselin. Selvisi, että täällä paperit niitataan tauluun. Kuvassa olevaa vekotinta käytetään paperiliittimien sijaan. Muita uusia juttuja ovat mm. naksutinlaskuri ja kädessä kannettava kirjoitusalusta. Nastojen lisäksi ehdin viikon aikana kaivata mm. sitä pitkää viivotinta, joka Suomessa löytyi jokaisesta luokasta. 

Viikon aikana minulle valkeni myös, että koulun kulttuuri - jota opiskeltiin koulutuksen ekalla viikolla - tarkoittaa käytännössä sitä, että joka luokkahuoneessa pitäisi toimia jatkuvasti samoin, pikkuseikkoja myöten. Ymmärrän idean, mutta uudelle opettajalle tämä on iso juttu. Pikkuseikat kun tarkoittaa esimerkiksi sitä, missä asennossa oppilaiden oletetaan istuvan. Perjantaina kokoustimme kolmosluokan opettajien kanssa siitä, minne ja miten lapset laitetaan jonoon, kun heidän on aika siirtyä luokkahuoneesta toiseen. Minulla on vieläkin laittamatta lattiaan se teippi, jonka vieressä ensimmäisen ipanan varpaiden tulee olla. Jännittää siis, osaanko opettaa kaikkia proseduureja oikein, kun tuskin osaan/muistan niitä vielä itsekään. 

Covid sitten tietysti heitti vielä kapuloita rattaisiin. Viikko aloitettiin kepeissä tunnelmissa ja ehkä kourallinen opettajista käytti maskia. Tunnelma muuttui viikon edetessä ja perjantaina maski oli jo jokaisella. Siihen mennessä opettajien kokoontumiset oli siirretty pihamaalle ja virtuaalisiksi. Yksi opettaja tiedusteli, miksi opettajien ei ole turvallista kokoontua yhteen (heillä on ainakin ollut mahdollisuus rokottautua), mutta lasten on. Todettiin yhdessä, että onpa hyvä kysymys. Etäkoulu ei kuitenkaan (vielä) ole vaihtoehto, jota edes harkittaisiin: koulun virallinen kanta on se, että lapsille on sekä sosiaalisesti että akateemisesti parempi olla lähiopetuksessa, mistä olenkin kyllä aivan samaa mieltä.


Numeroin perjantaina pulpetit poispyyhittävällä tussilla, että voin maanantaina luokan ovella ohjeistaa kunkin oppilaan omalle paikalleen. Kontaktijäljitysten vuoksi istumajärjestyksestä täytyy olla alusta saakka erityisen tarkkana. Luokissani on 30 - 33 oppilasta.

Tällä hetkellä eniten jännittää kaksi asiaa: 1) osaanko toimittaa läsnäolotiedot oikein järjestelmässä, jota en ole vielä koskaan käyttänyt (mutta josta olen kyllä katsonut PowerPoint-esityksen) ja jossa täytyy olla merkinnät oikein tietyllä kellonlyömällä kahdesti päivässä ja 2) kuinka toimii dokumenttikamera, jota en päässyt vielä testaamaan? Perjantaina sain sen luokkaan, mutta projektorin kaukosäätimestä puuttui patterit.

Tiedän kyllä, että osaan opettaa, pitää luokan ojennuksessa ja ratkoa ongelmia lennossa. Voin vaivatta siirtyä teknologiaopetuksesta tauluopetukseen tarvittaessa, mutta kuinkas se istuu koulun prosesseihin? Jokuhan on siis luokassani tuon tuosta arvioimassa, mitä teen ja miten. Jännää on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arviointisysteemeistä

Maanantaina me täytettiin luokkatiimin kokouksessa kyselyä siitä, mitä kukin työpaikasta tällä hetkellä ajattelee. Jälkeenpäin pohdin, että ...