Ensimmäinen viikko Omicron-koulua

Uusi kouluvuosi alkoi maanantaina. Meillä oli ensin opettajien koulutuspäivä, jonka aikana ehdin mm. suunnitella tunteja ja syväsiivota pulpetit. Niihinhän koulun siivoojat eivät olleet loman aikana koskeneetkaan, ihan ne viimeisen perjantain karkkitahrat rauhassa odottelivat opettajaa. Samalla kuuntelin kaksi tuntia virtuaalikoulutusta, jossa puhuttiin siitä, kuinka opetuksestaan voi pedagogisesti järkevin keinoin tehdä akateemisesti haastavampaa.

Pari ensimmäistä päivää oppilaat olivat erilaisia kuin ennen lomaa. Oli jännä huomata, että jotkut pirpanat olivat lomalla selvästi latautuneet: he olivat nyt rauhallisempia ja tekivät enemmän töitä. Toiset lapset olivat puolestaan aivan hajalla: nukkuivat luokassa eivätkä pystyneet hallitsemaan itseään yhtään. 

Integroidut oppilaat kuuluivat jälkimmäiseen ryhmään. Autististen lasten rutiinit olivat olleet aivan levällään, ja yksi ryhmä kärsi koko viikon siitä, että eräs oppilas kirjaimellisesti hyppeli pitkin luokkaa, nauroi tekonaurua kovaan ääneen ja huuteli: "Minä en työskentele! Minä en istu alas!" Kyselin, että mitäs tälle tehdään. Kuulemma toivotaan, että aika ja rutiinit korjaavat.

Itse huomasin keränneeni loman aikana voimia, kun keskellä viikkoa jaksoin töiden jälkeen kotona laittaa ruokaa ja pestä pyykkiä. Puolisokin ihan ihmetteli ääneen moista: "Yleensä makaat töiden jälkeen sohvalla sikiöasennossa..." Eiköhän tässä muutamassa viikossa päästä siihen tilanteeseen takaisin.

Loman aikana vietettiin aikaa perheen kesken. Minäkin intouduin mukaan pelaamaan lautapelejä.

Läsnäoloprosentit pysyivät koko viikon aika alhaisina, poissa oli sekä lapsia että opettajia. Osa odotteli Covid-testituloksia, osa oli sairaana. Yhden lapsen sisarus oli sairaalassa. Osa lapsista oli loppuviikolla poissa siksi, ettei heillä ole talvivaatteita. Pohjoistuuli, pari pakkasastetta ja paikallinen hatara rakentaminen tarkoittivat sitä, että kaikilla oli kaikkialla todella kylmä. 

Meilläpäin käsitys siitä, kuka on poissa Covidin takia, on jatkuvasti vähän hämärä. Vanhemmilla ei ole mitään velvoitetta testauttaa lapsiaan tai itseään, minkäänlaista jäljitystä ei tehdä, kotitestejä on vaikea löytää, testipisteet ovat ruuhkautuneet ja niitten tuloksissakin kestää ainakin kaksi päivää. Koulupiirin puolesta järjestettiin tälle viikolle kaksi ilmaista testipistettä, mutta ne olivat toisaalla kaupungissa. On ihan selvää, että osa meidän perheistä ei pysty kuljettamaan lapsiaan viidentoista mailin päähän testattavaksi, vaikka kotona joku terve aikuinen olisikin.

Somessa pidän silmällä sitä, mitä itärannikon opettajat todellisuudestaan kertovat, sillä heidän tautitilanteensa on ehkä viikon tai kaksi Texasia edellä. Päivittelin jo omaa sijaiskansiotani sillä ajatuksella, että muutaman viikon sisällä sitä saatetaan tarvita. Suomen mediasta luin, että USAssa siirryttiin etäopetukseen, ja vähän naurahdin, sillä tämä on kuulkaa iso maa. Meidän koulupiirissä etäopetuksen mahdollisuudesta ei tällä hetkellä edes keskustella - ja hyvä niin. Minulla on monta oppilasta, joilla ei ole kotona nettiä.

Loman aikana käytiin farmilla ihmettelemässä lehmiä.

Oman esimiehen kanssa kävimme normaalin viikkokeskustelun puitteissa läpi vähän myös ajatuksia tulevasta. Tulosprosenttini ovat siis edelleen aivan pohjamudissa, ja jonain toisenlaisena maailmanaikana tämä tarkoittaisi, etten ole kyllin tehokas opettajaksi. Mutta nytpä esimies jo vähän jutteli "ensi vuoden" suunnitelmista ja kyseli, tykkäänkö nimenomaan nykyisestä pestistäni vai kiinnostaisiko joku muu sisältö enemmän. Minun onneni on nyt se, että uusia opettajia on tosi vaikea löytää.

Se pohdinta tuli oikein mainioon saumaan, sillä sitten sain sähköpostiini täysin puskista haastattelukutsun toiseen kouluun. Huvittavaa sinänsä, kun vielä viime vuonna hakemalla hain paikkoja enkä kelvannut edes haastatteluun. Tämä koulu, joka nyt etsi opettajia, olisi aika lailla nykyisen koulun vieressä eikä siten lyhentäisi pitkää työmatkaani mitenkään. Jos kuitenkin haluaisi elämäänsä vähän haasteita, niin netin mukaan siinä koulussa lähes 80% oppilaista kuuluu erilaisiin riskiryhmiin ja saattaa hyvinkin lopettaa koulun käymisen jo ennen high schoolia. 

On tämä kyllä jännää aikaa olla opettaja. Saa ihan kaksin käsin pidellä hatustaan kiinni!