Suomen ihmeet hämmästyttivät

Miksiköhän minä aina uudelleen eksyn lukemaan näitä Ilta-Sanomien kohuhakuisia juttuja, joissa joko ihmetellään sitä, mitä ulkomaalaiset ajattelevat Suomesta tai ulkosuomalaiset ajattelevat Suomesta tai ulkosuomalaiset ajattelevat Suomesta ja uudesta asuinmaastaan.

No, luinpa taas yhden. Löydät sen täältä. Tässä jutussa "lukijat kertovat", mitkä Suomen ihmeet heidän kansainvälisiä vieraitaan ovat hämmästyttäneet. Siis että hahaha, tätäkään päivänselvää juttua eivät tienneet.

"Tuli vieraita Amerikasta. - - Heistä pelottavaa olivat metsät tien ympärillä."

Tarina ei kerro, mistä päin Amerikkaa vieraat saapuivat. Koska siis maahan on aika iso... Tultiinko Helsingistä vai Teheranista, siinä on aika iso ero. Kuulostaa kuitenkin siltä, että vieraat ehkä asuivat paikassa, jossa metsää ei ole paljon tai ympäristö on kaiken kaikkiaan aika urbaani. Ehkä he eivät olleet luontoihmisiä. Ehkä heidän kosketuksensa luontoon oli lähipuisto, ja ehkä lähipuistossakin oli vastikään kojootti hyökännyt pikkulapsen kimppuun. Tai he olivat lukeneet patikoitsijoista, jotka puuma koetti saalistaa lounaakseen. Metsä ei kaikkialla ole turvallinen ja rauhallinen paikka.

"Sitten aviopari ei yhdessä voinut mennä saunomaan..."

No ei mikään ihme. Alkajaisiksi, saunominen ei ole mitenkään keskeinen osa amerikkalaista kulttuuria. Paljasta pintaa ei ole tapana näyttää edes perheenjäsenille ja häveliäisyyskäsitys kaiken kaikkiaan on hyvin erilainen kuin Suomessa. Esimerkiksi kaikissa perheissä ei pidetä soveliaana sitä, että isä menisi auttamaan tyttölasta hiusten pesussa. Siis lasta, ei teiniä. Eivätkä kaikkien amerikkalaisten avioparienkaan välit ole aivan niin yltiöläheiset kuin suomalaisessa kulttuurissa on totuttu ajattelemaan. Jotkut ovat toki toistensa parhaita ystäviä, toiset taas ehkä ennemminkin toistensa luotettuja yhtiökumppaneita.

"He ihmettelivät yhden otteen vesihanoja..."

Minä en ole vielä nähnyt yhtään suomalaista, joka ei olisi meillä käydessään ihmetellyt paikallisia hanoja. Suihkujen yhden otteen viritelmät, joista saa samasta hanasta sekä lämmön että paineen - paitsi että mitä lämpimämpi, sitä enemmän painetta ja päinvastoin - ovat olleet suosikkiaihe. Ja se, että vedenpaine yleensäkin on alhaisempi. Ja kun sen sopivan lämmön löytää, se saattaa sekunnin päästä heilahtaa eri kohtaan, etenkin jos joku vetää vessan tai avaa hanan. Ja että ei tosiaan tee mieli sammuttaa hanaa siksi aikaa, kun laittaa shampoon päähän, koska sitten alkaa uudestaan se kylmä - kuuma -rumba ja millintarkka veivaaminen.

"Entä voiko järvissä käydä uimassa turvallisesti - onko vesi varmasti tutkittu?"

Aivan absurdi kysymys suomalaisen mielestä, mutta erittäin järkevästi ajateltu amerikkalaisesta näkökulmasta. Täällähän on esimerkiksi keinotekoisia järviä, joissa uiminen on normaalisti kielletty. Niissä voi olla kaikenlaisia jänniä bakteereja riippuen siitä, mihin tarkoitukseen vesiallas on alunperin luotu. Esimerkiksi meidän kodin läheinen lampi on oikeasti jätevedenpuhdistamo, jonne ei missään tapauksessa pidä kastaa jalkaansakaan. Levää esiintyy jos jonkinmoista. Vesikirppuja. Lääkejäämiä. Elohopeaa. Ameeboja, jotka saattavat joutua nenäonteloon, matkustaa aivoihin ja tappaa. Ei kaikissa maailman järvissä oikeasti ole turvallista uida.

Tavallaan sen toki ymmärrän, että on hauska naureskella ulkomaalaiselle, joka ei ymmärrä. Mutta siinä samalla sitä toki tulee paljastaneeksi, ettei ehkä itse ole nähnyt maailmaa niin monelta kantilta - ja saattaa lopulta olla se, joka ymmärtää vielä vähemmän. Saattaisipa maailmalle eksyessään aiheuttaa pahennusta, väärinkäsityksiä ja ongelmia itselleen ja muille sukellellessaan kaikkiin maailman järviin ja kulkiessaan huolettomasti monenlaisissa metsissä monenlaisten eläinten ja vaarojen keskellä.

No niistä kokemuksista saataisiin sitten toki se seuraava juttu Ilta-Sanomiin, se jossa Pekka-parka lähti maailmalle, kokemukset "yllättivät" ja nyt hän "kaipaa näitä kolmea asiaa Suomesta". Uugh.

Pintaremonttievakossa

Meillä tehdään tänään kevyttä pintaremonttia kylpyhuoneeseen. Paikalliseen tapaan huoneistot kunnostetaan aina, kun asukas vaihtuu. Silloin esimerkiksi arvioidaan kokolattiamaton kunto: pitääkö vaihtaa vai riittääkö tällä kerralla pesu? Maalataan seinistä tahmatassujen jäljet ja kevyemmät pintahomeet piiloon. Päällystetään suihku tai amme uudestaan. Tähän hommaan yleensä tuhrataan edellisen asukkaan vuokravakuus, tai ainakin osa siitä.

Paikalliseen tapaan tämä päällemaalaukseen perustuva pintaremontti ei ole niin justiinsa. Monissa taloyhtiöissä, ehkä ei kaikissa, ajatellaan sen riittävän, jos kaikki näyttää hyvältä siihen saakka, että uusi asukas on ehtinyt sitoutua sopimukseen ja maksaa ensimmäiset maksut. Jos nyt kaksikymmentä vuotta vanha kylppäri näyttää siltä, että se oikeasti tarvitsisi enemmän napalmia kuin maalia, niin mitäpä tuosta. 

Muutaman kuukauden asumisen jälkeen paikka jos toinenkin saattaa ja saa jo vähän repsottaa. Meillä se tällä hetkellä tarkoittaa esimerkiksi sitä, etteivät kaikki sähköpistokkeet toimi - osa niistä löystyy vanhetessaan. Olemme jo oppineet tietämään, mistä pistokkeista se  imurin amerikkalaismallinen suora töpseli tipahtaa itsestään irti. 

Kylpyhuoneessa lavuaaripöydän kivipintajäljitelmä on oikeasti vain ohutta paperia, joka on joko kiinnitetty huonosti tai ei alun alkaenkaan kestä kosteutta. Osa hanan lähellä olevasta pinnasta on siis alkanut ikävännäköisesti kuoriutua irti. 

Jo varsin varhaisessa vaiheessa myös kylpyammeen pinnoite alkoi repsottaa. Joku huoltomies kävi sitä vilkaisemassa ja meille kerrottiin, että kosmeettinen haitta, ei tarvitse korjata. Jos kuitenkin haluamme että korjataan, se tehdään kerran - mutta jos taas sen jälkeen hilseilee, seuraava korjaus menee meidän laskuumme. Ilmoitimme, että saa sitten hilseillä. Huoltomies oli ilmeisesti sanonut toimistolle, ettei haitta tässä tapauksessa ole yksinomaan kosmeettinen, koska korjauksiin kuitenkin ryhdyttiin.

Tänään kylpyammetta siis laitetaan uudestaan eikä huoneistossa saa haitallisten kemikaalien vuoksi oleskella. Kissa onkin onneksi juuri sopivasti eläinlääkärin hoteissa koko päivän, lapset palasivat takaisin kouluun, mies meni töihin - vain koiran ja minun piti lähteä evakkoon. 

Olemme maleksineet siellä täällä: kävimme metsässä kävelyllä. Koira odotti kiltisti autossa, kun kävin kampaajalla. Onneksi tänään ei ole kuuma eikä kylmä, niin autoon uskalsi siksi aikaa jättää. Teimme jonkin aikaa töitä kylätoimiston yhteydessä olevassa Business Centerissä, kunnes tuli lounasaika. Hain sushipaketin kaupasta ja aterioin autossa, jotta koiran ei tarvitsisi olla yksin. Odotin koko ajan, että joku arvelee meitä kodittomiksi ja soittaa paikalle virkavallan. 

Tätä kirjoittaessani istumme Starbucksin ulkoterassilla aurinkoisessa paikassa iltapäiväkahvilla, eikä ketään tunnu haittaavan se, että koira loikoilee vieressäni sohvalla. Silti on jotenkin kummallista olla tällä tavalla vailla suojapaikkaa. Koiravanhusparkakin on ollut tänä päivänä niin paljon hereillä ja valppaana, että nukkuu varmaan seuraavat kaksi päivää. 

Kampaajalle ajaessani nappasin kuvan sillan alta. Me olemme koiran kanssa kodittomia vain yhden päivän, mutta alle mailin päässä kotoa näkyy suuren tien alla aina näitä telttoja. Austinin kaupunki vastikään sääti tällaisen urbaanin telttailun laittomaksi. Pelkkä sääntö ei tietenkään muuta sitä todellisuutta, että jossakin näidenkin ihmisten on oltava, kun ei ole sitä kotia - edes huolimattomasti ylläpidettyä.

Sivuni ystäväkirjaan

Kata, joka kirjoittaa Edustusrouvan päiväkirjaa tällä hetkellä Sudanista käsin, lähetti minulle Ystäväkirja-haasteen. Kiitos Kata! Viime aikoina onkin tullut kirjoiteltua harvakseltaan, joten tämä osui varsin oikeaan kohtaan.

Bloginimeni tarina

Kolmannen ulkosuomalaisblogini nimeä oli vaikea keksiä. Ensimmäinen ulkosuomalaisblogini kertoo ajasta, jolloin muutimme Sunnyvaleen Pohjois-Kaliforniassa - siis aurinkoiseen laaksoon. Muutto L.A:hin poiki sanaleikin L.A. Famiglia. Enkä oikeasti sitä tehdessäni edes tiennyt, että viittasin vahingossa mafiaan... Hups!

Jonkin aikaa pyörittelin nimeä Pyöreän Kiven Austiniitit, kun aloittelin tätä kolmatta: asumme nimittäin aivan Round Rock -nimisen kaupungin laitamilla. Mutta se tuntui sitten lopulta vähän liian avaruudelliselta ja kun sitten piti vain päästä kirjoittamaan, päädyin nimeen Koti Teksasissa.

Koti-sanaa uskalsin käyttää, koska Austin tuntui kodilta sillä sekunnilla, kun lentokoneen laskeutuessa ensimmäistä kertaa näin puut kentän laitamilla. Kuin olisi Helsinki-Vantaalle laskeutunut.

Perusjuttuja

Siviilisäätyni: Olen onnellisesti naimisissa ja kolmen tyttären äiti.

Asumismuotoni: 
Muutimme Austiniin aika sokkona. Saavuin huhtikuisena tiistaina ja työt alkoivat keskiviikkona. Vuokrasimme toista kertaa elämässämme asunnon sitä näkemättä. Keskeisiä kriteereitä olivat lyhyt työmatka, hyvät koulut ja uima-allas. Tästä olikin alkuun vain puoli mailia matkaa työpaikalle, joten saatoin kävellä töihin sillä aikaa, kun autoa vielä rahdattiin Kaliforniasta Teksasiin.

Tämänhetkinen kotimme on ihan riittävän kiva, kolmen makuuhuoneen huoneisto. Taloyhtiössä parasta ovat palvelut: meillä on käytössämme yhdeksän uima-allasta, kuntosali, kaksi koirapuistoa, lentopallokenttä, koripallokenttä jne.

Ammattini: Koulutukseltani olen aineenopettaja - Suomessa opettaisin yläkoululaisille äidinkieltä ja uskontoa. Sanon usein, että tämä on ehkä huonoin mahdollinen tutkinto, jos meinaa päätyä jossakin vaiheessa ulkomaille. Olen kuitenkin työllistynyt Yhdysvalloissa käännös- ja lokalisaatioalan hommiin.

Työpaikka: Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla on työpaikka. Töihin menolla oli aivan valtava merkitys siinä, että kotiuduin ja sopeuduin asumaan USAssa. Olen työskennellyt saman projektin parissa eri tehtävissä sekä Kaliforniassa että Teksasissa. Viimeisimmän ylennyksen jälkeen aloin työskennellä kotoa käsin ja työajat katosivat: jos minua tarvitaan aamukuudelta tai iltaseitsemältä, olen töissä silloinkin. Toisaalta jonain päivänä voi olla niin hiljaista, että piipahdan kuntosalilla tai uimassa kesken päivän.

Kiinalainen horoskooppini: Hevonen.

Harrastukset: Aloitin urheiluharrastukseni vasta muutama vuosi sitten Etelä-Kaliforniassa, mutta siitä on tullut tärkeä osa arkeani ja identiteettiäni. Parhaillaan opettelen uimaan, jotta voisin joskus kisata triathlonissa. Freestyle-uinti on yksi vaikeimmista taidoista, joita olen koskaan tavoitellut. Useamman yrityksen ja erehdyksen jälkeen löysin lopulta erittäin taitavan opettajan/valmentajan, joka osaa nähdä ja korjata tekniikan pienimpiäkin puutteita. Ei sillä etteikö isoja puutteita olisi tarjolla.

Syvällistä

Periaatteet: Itselleni olennaisia ohjenuoria elämässä ovat suvaitsevaisuus ja rehellisyys. Mutta ehkä ne ovat ennemminkin perusarvoja kuin periaatteita?

Maailmankatsomukseni: Olen liberaali kristitty.

Pohdin: Maapallon tulevaisuutta. Millaisessa todellisuudessa lapseni aikuisina elävät? Luulen, että moni itsestään selvänä pitämämme asia muuttuu tai katoaa kokonaan tulevina vuosikymmeninä.

Vihaan: Viha on varsin voimakas tunne. Jos käytän vihata-verbiä kepeästi kuin amerikkalainen, vihaan huvipuistoja ja melua.

Halveksin: Itsekkyyttä, oman edun tavoittelua, keinotekoisuutta.

Pyrin: Varmaan isoin ja merkittävin pyrkimys elämässäni on se, että pyrin tekemään sellaisia elämänratkaisuja, pieniä ja isoja, jotka ovat hyväksi lapsilleni. Ja sitten tietysti tekemään parhaani niissä tilanteissa ja olosuhteissa, joihin olen hakeutunut tai päätynyt.

Rakastan: Helppo: perhettäni.

Haaveilen eniten: 
Se yllä mainittu triathlon on itselleni tärkeä henkilökohtainen haave - tai ehkä ennemmin tavoite, jota kohti työskentelen jollakin pienellä tavalla ihan joka päivä.

Kollektiivisena haaveena meidän perheellä on se, että voisimme ostaa Austinin liepeiltä oman kodin. Pienemmät tytöt suunnittelevat aina välillä hyvinkin konkreettisesti, miten sisustavat huoneensa ja millaisia (suuria) koiria hankimme sitten, kun vuokraisännän mielipiteestä ei tarvitse välittää.

Tarvitsen: Hiljaisuutta ja aikaa luonnossa. Austinin alueella on onneksi, ainakin vielä, todella paljon ulkoilualueita, haikkimaastoja ja pyöräilyreittejä. Toisaalta tänne tällä hetkellä muuttaa myös enemmän ihmisiä kuin mihinkään muuhun kaupunkiin Yhdysvalloissa. Valitettavasti kymmenen vuoden sisään tilanne voi olla toinen: vaikka austinilaiset pääasiassa rakastavat outdoorsy-elämäntapaansa, raha varmasti muuttaa monen mielen siitä, tarvitseeko lähipuistoa säilyttää vai ei.

Pelkään: Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ihmiskunnan elämään. Ja on toki näitä pienempiä henkilökohtaisia juttuja. Sain viime vuonna ensimmäisen kerran mammografiasta epäselviä uutisia, joskin kaikki päättyi siis hyvin. Tämän vuoden tulosrumba alkoi samantyyppisissä tunnelmissa.

Kaipaan: Ulkosuomalaisena sitä aina kaipaa monenmoista. Kaukana asuvia tärkeitä ihmisiä, tietysti. Joitakin ruokia ja herkkuja. Sirkusaakkosia ja kunnollista villalankaa! Metsää kaipasin Kaliforniassa aivan erityisesti ja olen ollut todella onnellinen siitä, että Austinissa metsää löytyy - joskaan sen puusto ei tietenkään ole samanlainen kuin lapsuuteni havumetsien. Mutta sitten huomaan myös kaipaavani Kalifornian vuorimaisemia ja merenrantaa. Aina jotakin.

Murehdin: Omassa elämässäni en paljoakaan. Jos jokin murehduttaa, sille pitää tehdä jotakin. Mutta sitten toki - vaikkapa sitä, etten ole läsnä omien, vanhenevien vanhempieni elämässä.

Kerään: Muistoja ja kokemuksia, missään tapauksessa en tavaraa. Vaikka täytyy myöntää, että juoksu- ja urheilukenkiä ja -tarvikkeita on alkanut kertyä. Tietysti vain tarpeellisia.

Lempi-

värini: Oranssi ja syvä keltainen

vuodenaika: Teksasissa vastaus on kevät tai syksy. Kesä on armottoman kuuma.

eläin: Koira. Toteemieläimenä tervapääsky, joita ei tosin tällä mantereella ole laisinkaan.

kirja: Hyviä kirjoja on niin paljon! Englantilainen potilas teki aikoinaan suuren vaikutuksen. Suuri osa Virpi Hämeen-Anttilan teoksista kuuluu myös lempikirjoihini. Opiskeluaikoina luin suomalaisia klassikoita ja pidin esimerkiksi Juhani Ahon teoksesta Yksin.

elokuva: Minun Afrikkani? Piano? Vastikään katsoimme lasten kanssa klassikkoja: Maija Poppasen (sen originaalin) ja Sound of Musicin. Näiden tenho ei haihdu.

musiikkilaji: Pidän monenlaisesta musiikista, mutta eniten ehkä viihdyn rauhallisten balladien parissa.

numero: En keksi sellaista.

asia minussa: Tämäpäs on hankala... Sanotaan vaikka kyky syvällisyyteen.

ruoka: Pidän miedosti mausteisesta intialaisesta ruoasta. Ruokavaliossani joudun välttelemään gluteenia ja maitoproteiinia, lisäksi suosin kasvisruokaa. Käytännössä olen siis gluteeniton satunnaisvegaani.

juoma: Ehkä kahvi... Limpparit ovat paheeni. Koetan niiden sijaan juoda kuplavettä.

lomakohde: 
Rakastan matkustelua, lähden minne tahansa! Mielellään jonnekin uuteen ennen kokemattomaan paikkaan. Luontomatkailu on enemmän oma juttuni, mutta muutaman päivän viihdyn myös suurkaupungissa uusia asioita, nähtävyyksiä, museoita ja ravintoloita ihmetellen.

Amerikan-vuosina olemme tehneet useita roadtrippejä perheen kesken, ja se on kyllä todella hauskaa, joskin raskasta myös. Viikko jossakin korpimökissä kuulostaa myös houkuttelevalta.

tuoksu: Kahvi, havumetsä, merenranta, vastaleikattu ruoho, tomaatti (varrestaan juuri irrotettu), omena-kaneli, glögi...

kasvi: Auringonkukka, kiinanruusu, mänty

säätila: Lempeä auringonpaiste, kylmänä tai sopivan lämpimänä päivänä. Mikä ettei sadekin, mutta se tapaa aiheuttaa minulle kolotuksia sinne tänne.

tapa viettää vapaailta: Perheen kesken kotona. Joskus katsomme yhdessä perheleffaa, syömme popcornia ja ahtaudumme sohvalle ja lattiatyynyille sen tietämille. Puolison kanssa kahdestaan meillä on myös hauskaa, silloin kun pääsemme lähtemään vaikka syömään tai leffaan. Itsekseni menen mieluiten urheilemaan.

Kysymyksiä

Pidätkö tytöistä vai pojista? Ihmisen sukupuoli ei ole minulle kovinkaan olennainen asia. Jos saa vähän paasata, niin siksi minua ärsyttääkin tämä nykyinen ajattelu, jossa naisia ovat naiselliset naiset, miehiä miehiset miehet ja kaikki muut ovat jotakin muuta, sukupuoletonta. Itse olin jonkin verran poikamainen tyttö ja olen jossain määrin epänaisellinen nainen, mutta silti saan ja haluan olla nainen. Spektriin pitää mahtua kirjoa! Ymmärrän kyllä, että tämän voi ajatella toisinkin - teinin kanssa ollaan asiasta monet kerrat keskusteltu ja hänen sukupolvensa näkee aiheen aivan eri vinkkelistä.

Onko sinulla salaisuuksia? Ei varmaan sellaisia, joita kukaan ei tietäisi. Puoliso ainakin tietää minusta aivan kaiken.

Onko sinulla valkolakkia? On. Lapsuudenperheessäni koulutusta pidettiin erittäin tärkeänä. Muutoin leppoisa äitini kimmastui aivan valtavasti, kun yläasteikäisenä ilmoitin, että voisin mennä lukion sijaan ammattikouluun.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys? Tykkäsin nuorena lävistyksistä, ja minulla oli jossain vaiheessa kolme korvissa ja yksi nenässä. Valitettavasti kaikkien oli pakko antaa kasvaa umpeen. Onnekseni en saanut kasvoihin keloidi-arpia: myöhemmin selvisi, että minulla on taipumusta niihin.

Mitä tilaat baarissa? Jos jostakin syystä olen päätynyt baariin, tilaan cokiksen. Tilanteen miellyttävyys painii kuitenkin samassa sarjassa huvipuiston kanssa.

Poltatko tupakkaa? En.

Omistatko eläimiä? Meidän perheeseen kuuluu löytökoira Grover, chihuahuan ja Jack Russell -terrierin sekoitus. Vastikään meille muutti myös pieni kissanpentu, Kevin. Hän on hyvin kaunis, erittäin hurja ja hänellä on pieni töpöhäntä. Kevinin nimi on nopeasti vääntynyt lasten suussa muotoon Kevinator. Oikein villinä päivänä hän on Kevin the Devil.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Kyllä. Paras naispuoleinen ystäväni asuu Suomessa ja pidämme yhteyttä harvakseltaan. Silti hän on yhtä tärkeä kuin aina ennenkin ja nähdessämme juttu jatkuu siitä, mihin se jäi. Jokapäiväisessä elämässäni puolisoni on paras ystäväni.

Mitä muuttaisit itsessäsi? Unohdan asioita. Haluaisin, että minulla olisi parempi muisti.

Kerro jotakin siitä kun...

Olit 10 vuotta nykyistä nuorempi: Kymmenen vuotta sitten parisuhteeni puolison kanssa oli vielä suhteellisen nuori, ja olin tukevasti raskaana kuopukseni kanssa. Asuimme rivitaloasunnossa Pohjois-Espoossa ja opettelimme uusperheen elämää: meillä asui neljä lasta, kaksi hänen ja kaksi minun edellisistä suhteista. Olin töissä opettajana Helsingissä. Aamuisin puoliso ajoi nuoremmat tyttäret päiväkotiin ja isommat kouluun, kun minä lähdin monesti töihin jo seitsemän aikaan. Iltapäivällä tein puolestani saman kierroksen toiseen suuntaan. Puoliso osti minulle hyvän espresso-keittimen ja kotiin päästyäni usein ensimmäiseksi kiehautin cappuccino-kupillisen, jotta jaksoin valveilla iltaan. Vauvan synnyttyä jäin reiluksi vuodeksi kotiin hoitamaan lapsia.

Viimeksi koit romanttisen hetken: Viime viikolla. Puoliso lähetti puhelimeeni rakkauslaulun.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Tyttöjen kanssa meillä on jatkuvasti hauskoja nauruhepulihetkiä. Joko he naurattavat minua tai minä heitä. Oivalsin tämän oikeastaan ensimmäistä kertaa Suomen-lomalla reilu vuosi sitten, kun matkustin tyttöjen kanssa yksin ja vietimme kaiken aikamme yhdessä: nämä nuoret naiset ovat hersyvän hauskaa ja nokkelaa seuraa.

Joku kehuu sinua taitavaksi: Jotain tällaista palautetta on varmaan viimeksi tullut esimieheltä töissä. Kiitän ja sanon tekeväni parhaani.

Teet itsellesi lounasta: Laitan itselleni lounasta joka arkipäivä. Joko se on edellisen päivän ruoantähteitä tai aika usein vain tietokoneen ääressä hotkaistu salaatti-feikkijuusto voileipä. Parhaita lounashetket olivat Pohjois-Kaliforniassa: puolison työpaikka oli vain muutaman mailin päässä minun työpaikastani. Hän kävi usein hakemassa meille lounaan, haki minut töistä ja menimme yhdessä puistoon salaattiemme tai lounasleipiemme kanssa. Meillä oli yhteistä aikaa ainakin puoli tuntia monta kertaa viikossa.

Sinulla viimeksi oli kotoisa olo: Kalifornian-vuosien aikana en muista, että tätä olisi oikeastaan tapahtunut, mutta Austinissa minulla on kotoisa olo. On aika jännä tunne huomata, että minä saatan kuulua tänne.

Lausuit kehuja: Kehun lapsia ja puolisoa ohimennen varmaan päivittäin. Muistan eilen viimeksi kertoneeni puolisolle, että hän on hyvä mies. En edes muista miksi. Oli varmaan siivonnut keittiön tai jotain muuta arkista. Töissä pidän itselleni sääntönä sitä, että joka viikko kehun ja kiitän ihmisiä, joiden esimies olen.

Viimeksi luit jotakin syvällistä: Puhelimeen kilahtaa joka aamu kello kuudelta muutama raamatunlause.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: No varmaan se, minkä puoliso lähetti - Savage Garden: I Knew I Loved You.

Jos sinua ei vielä ole heitetty ystäväkirja-haasteella, mutta haluaisit ehdottomasti oman sivusi täyttää, nappaa tästä haaste mukaasi!

Uusi normaali - koulu-uhkaukset

Kun koulua on käyty Teksasissa muutama kuukausi, kaikkien tyttöjen koulut ovat jo kertaalleen tai pariinkin otteeseen olleet lockdownissa tai lockoutissa.

Koulut tosin tuntuvat reagoivan voimakkaasti kaikkeen, mitä ympärillä tapahtuu. Kertaalleen Middle School oli lockdown-tilassa "alueella ilmenneen uhan vuoksi". Myöhemmin ilmeni, että uhka oli kahden ihmisen välinen vastentahtoinen kanssakäyminen läheisellä puistoalueella. Ei ehkä uhka, joka vakavasti ottaen kosketti tuhansia keskikoulun oppilaita? Koululta tuli sittemmin tiedote, jossa todettiin, että paikallista poliisia on nyt koulutettu siitä, mikä on lockdown ja mikä on lockout, ja mikä on missäkin tilanteessa tarpeen.

Tässä kohden olisi siis riittänyt lockout: kaikki ovat sisällä, ovet lukossa, eikä ketään päästetä sisään eikä ulos, mutta toiminta jatkuu sisällä normaalisti. Lockdownissa myös luokkien ovet lukitaan, valot sammutetaan, oppilaat ovat hiljaa ja hakeutuvat luokan siihen kohtaan, johon ammukset ovista ja ikkunoista epätodennäköisimmin osuvat.

Eilen, sunnuntaina, teinin koulun rehtorilta tuli nauhoitettu viesti pariinkin otteeseen. Ensimmäisessä ilmoitettiin, että joku tyyppi on julkaissut sosiaalisessa mediassa viestin, jossa uhataan teinin koulua. Asiaa tutkitaan. Kiitos kaikille ja poliisille ja aktiivisille vanhemmille ja turvallisuus on meille kaikista tärkeintä.

Pari tuntia myöhemmin päivitys: tyyppi on nyt poliisin hallussa, kiitos poliisille ja aktiivisille oppilaille ja vanhemmille ja koko yhteisölle ja turvallisuus on meille kaikista tärkeintä. Tiedotin teiniä ja todettiin, että hyvä juttu, aamulla kouluun normaalisti - vaikka kaikki kaverit eivät kuulemma olleet menossa.

Yön aikana teinityttöjen tietotoimisto oli kuitenkin saanut tietoonsa, että tyyppi ei toiminut yksin ja että kouluun edelleen kohdistui aktiivinen uhka.

Keskustelin asiasta itkusilmäisen teinin kanssa ja kerroin, että jos koskaan, tänään kouluun on turvallista mennä. Suurin osa näistä tyypeistä toimii yksin ja suurin osa ei koskaan julkaise minkäänlaista uhkausta etukäteen. Poliisi on tänään vahvistetusti paikalla ja jos joku jotain aikoisi, niin juuri tänään se olisi taivahan tyhmää toteuttaa.

Hetkeä myöhemmin rehtorin nauhoite soitti uudelleen, piti jälleen Emmy-gaalan kiitospuheen, vakuutti turvallisuuden olevan kaikkein tärkeintä ja ilmoitti, että poliisi oli tutkinut väitettä koko yön. Poliisi oli todennut, ettei mitään toista tyyppiä ole ja jotta kaikilla olisi turvallinen olo, kampus vilisee tänään kissalan poikia.

Mutta sillä välin teinien tietotoimisto oli jo tiennyt kertoa, ettei rehtorin kriisiviestintään ole ennenkään ollut luottamista. Niinpä oli sitten oltava teinin kanssa aivan samaa mieltä siitä, ettei ranskan verbien taivutusta tarvitse oman henkensä uhalla opetella. Teini jää tänään kotiin, sillä häntä pelottaa, ja on aika vaikeaa vakuuttaa samaan aikaan, että turvallisuus on meille kaikista tärkeintä ja silti pakottaa lapsi paikkaan, jossa hän kokee olevansa vaarassa.

Mutta huomenna tai ylihuomenna on kuitenkin taas aika palata kouluun. Koska tämä on uusi normaali, ja sen kanssa on vain pakko elää.

Ihan tavallinen aamu

Arkiaamut ovat löytäneet uuden rytmin.

6.01 am: kello soi. Nuorin lapsi on tässä vaiheessa ollut jo hyvän aikaa hereillä. Hän nousee itsekseen, pukee, syö ekan aamupalan ja nappaa iPadin, jonka kanssa piiloutuu master bathroomin perällä olevan walk-in-closetin nurkkaukseen. Ensinnäkin, koska täällä hän voi laittaa valot päälle ilman, että se häiritsee ketään. Toisekseen, koska tällöin hän on jopa kolmen oven takana pikkukissasta.

Pikkukissa on häädetty aikuisten makuuhuoneesta joskus neljän, viiden aikoihin. Noihin aikoihin pikkukissalle tulee nälkä, mutta sen sijaan että hän menisi syömään keittiössä aina odottavaa ruokaansa, pikkukissa alkaa pureskella sormia ja varpaita. Siispä karkotus.

Nousen sängystä noin kahden torkutuksen jälkeen, paitsi tällä viikolla tiistaina. Silloin tiesin, että keittiössä odotti upouusi vohvelirauta ja lapsille oli luvattu aamupalaksi vohveleita. Paistelin niitä, keitin kahvia ja pakkasin lounasastioita. Puoliso laittoi itseään valmiiksi työpäivää varten ja nuorin lapsi söi toisen aamupalan vohveleita odotellessaan.

Ruokin kissan ja koiran. Kissaa tarvitsee pitää sylissä sillä aikaa, kun koira syö. Muuten kissavauva syö koirankin ruoat.

6.35 am: suunnilleen näillä kohdin aina havahdun siihen, että keskimmäinen pitää herättää. Esikoinen on, taivaan kiitos, oppinut tänä syksynä herättämään itse itsensä - huomasi kai, että jos odottaa äidin herätystä, ei ehdi vaihtaa vaatteita riittävän monta kertaa. Mutta keskimmäinen... usein laitan huoneeseen ensin valot ja ärsyttävää meditaatiomusiikkia. Joskus se musiikki on pelkkää veden loisketta. Max. 10 min. meditaatiohetken jälkeen kiskon kaksin käsin neidiltä painopeiton ja aamusta riippuen juttelen joko enemmän tai vähemmän lempeästi neidon sängystä. Riippuu vähän, olenko jo ehtinyt juoda kahvia.

6.50 am: Olen laittanut ruokapöydän kulmalle ainakin yhden lounasastian ja vesipullon. Vesipullot ovat yksi leikki sinänsä. Olen ostanut monta sellaista, joissa on tosi leveä suu. No nehän eivät lapsille kelpaa. Siispä seison keittiössä lorottamassa vettä ohuenohuena norona jääpalan päälle, jotta jääpala sulaisi ja molskahtaisi pulloon, ja voisin toistaa saman seuraavan jääpalan kanssa. Paitsi silloin, kun joku on kokonaan unohtanut tehdä jääpaloja. Jääkaapissa on toki jääpalatoiminto, mutta ei suodatinta - enkä lapsille siis missään nimessä laita raa'asta hanavedestä tehtyjä jäitä.

Puoliso lähtee nuorimman kanssa ovesta. Alakoululaisten koulubussi lähtee aidatun asuinalueen laitamilta viittä yli seitsemän. Pysäkillä pitää olla viimeistään seitsemältä, koska jos bussi tulee ajoissa, se myös lähtee ajoissa. Puoliso huolehtii, että pirpana nousee keltaiseen kuljetusvaunuunsa ja lähtee samalla ajelemaan työpaikalleen. Jos meidän aamuaikataulut ovat aivan poskellaan, tämä lapsi myöhästyy bussistaan ja puoliso vie mennessään tytön kouluun.

7.30 am: Loput lounaat on pakattu ja hyvässä lykyssä keittiötäkin on vähän siivottu. Isommille neidoille laitetaan kouluun eväsleivät. Keskimmäisen leipään menee tyypillisesti pepperonia ja salaattia tai kurkkua. Vanhimmalta puuttuvat pepperonit: päätti vastikään luopua lihasta ilmastosyistä. Nuorimmalle pakataan termosastiaan lämmintä ruokaa - mielellään jotain pehmeää tai keittoa. Tyttären suu on edelleen ja vielä pitkään täynnä metallia (expander ja raudat), joten hän ei katso voivansa syödä koulussa leipää.

Kyselen ipanoilta, syövätkö varmasti jogurttipötkön, jos pakkaan sen. Pakastimessa säilytettävät pötköt sulavat mainoksen mukaan juuri sopivasti viileäksi tahmaksi lounaaseen mennessä. Tiedä häntä, saattavat täällä Teksasissa sulaa vähän nopeamminkin. Jos pötköä ei päivän aikana syö, illalla se on vetelä, päivänsä paahteessa viettänyt jogurttivelli - siis roska.

Jos käy hyvä tuuri, ehdin syödä aamupalan ja saada huikan kahvia, ennen kuin lähden saattamaan keskimmäistä pysäkille. Neiti osaisi varmasti itsekin, mutta hänen koulubussinsa aikatauluja on äkkiarvaamatta rukattu jo kolme kertaa tälle syksylle. Parempi siis lähteä mukaan varmistamaan, että joku bussi sieltä tulee ja lapsi pääsee kouluun. Otan mukaan koiran, joka pääsee tässä kohden aamukävelylleen.

Menomatkalla koiran pitää yleensä kävellä rivakasti, tulomatkalla pysähdellään ja nuuskutellaan enemmän. Usein kierrän takaisin vastakkaista reittiä ja ohitan juuri ennen kotia Austinin koulupiirin puolella kyytiä odottelevat lapset. Jotkut sanovat ääneen, että koira on söpö, mutta ottavat samalla askeleen taaksepäin eikä kukaan pyri silittämään. Ihan hyvä, koska jos kaksikymmentä lasta pakkaisi yhtäkkiä päälle, rescue-koiraa saattaisi ahdistaa. Mehän asumme naapurustossa, jossa suurin osa ihmisistä pelkää kissan kokoista rottakoiraa kuollakseen (koska ovat lähtökulttuurissaan tähän oppineet).

8.00 am: Olen takaisin kotona. Heitän esikoisen lounaskassiin kylmäpakkauksen ja huolehdin, että tällä on mukana vesipullo. Joskus ehdimme hetken jutella. Joskus teiniä ei todellakaan jutteluta. Päivästä riippuen otan tässä vaiheessa esiin joogamaton tai lähden teinin mukana samalla ovenavauksella joko altaalle uimaan tai läheiselle lammelle juoksemaan. Jos jostain syystä ei ole treenipäivä missään muodossa, katselen jo hajamielisesti yön aikana eri aikavyöhykkeiltä lähetettyjä sähköposteja ja seulon niistä kiireisimpiä.

9.15 am: Olen urheillut ja käynyt suihkussa. Aamu on hoidettu, toinen työpäivä alkaa.