Kotiseuturakkautta Teksasissa

Teksasissa on erittäin suotavaa, että Teksasiin suhtautuu suopeasti - jopa intohimoisesti. Nyt, kun olemme tehneet useampia reissuja Austinin ulkopuolelle, uskallan jo väittää, että maaseudullakaan tyypit eivät täällä pääsääntöisesti kuljeskele cowboyhatut päässään (muutamia aina näkee) ja saappaat jalassa - tosin mekko ja cowboysaappaat tapaavat naisilla olla tavallinen asu kesät talvet. Myös naisten käsilaukuissa näkee toisinaan varsin tunnistettavaa kotiseutuhenkeä - joskin laukku itsessään saattaa olla kotoisin jostain aivan muualta.

Tätä laukkua harkitsin hyvinkin vakavasti,
mutta jätin sen sitten kuitenkin myymälään.
Tyyli oli Teksasista, laukku Kiinasta.

Moderni versio kotiseuturakkaudesta sen sijaan tupsahtaa silmille kaikkialla. Jokaisella kauppareissulla tulee vastaan yksi tai useampi, jonka t-paidassa on joko Teksasin osavaltion karttakuva, Teksasin lippu tai jonkinlainen Teksas-teksti.

Teksas-teemalla koristettuja kahvi- ja termosmukeja voi myös ostaa lähes mistä tahansa ruokakaupasta. (Olen näitä hipeltänyt itsekin jo moneen kertaan.) Kuten lienee tapa jokaisessa osavaltiossa, oman osavaltion lippu tietysti liehuu kaikkialla Amerikan lipun kyljessä.

Ylenpalttinen oman osavaltion rakastaminen myös myy. Täällä on paljon tuotteita ja yrityksiä, joiden nimeen on tavalla tai toisella ujutettu Teksasiin liittyviä sanoja: lone star tai pelkkä tähti, Texas, tai jonkin paikkakunnan nimi. Suosittu muovipussibrändi esimerkiksi on Texas Tough ja läheisen kaupungin leipomo on Lonestar Bakery.

"Superstar Herban Cowboy"?! Joku oli unohtanut rasvansa
YMCAlle, ja minua nauratti tuo herban cowboy niin,
että nappasin siitä kuvan.

Lonestar Bakeryn mainoksessa
oli paljon tähtiä.

Sisustuksessa sellaista käsitettä ei olekaan kuin "liikaa Teksasia". Kävimme juuri viikonloppureissulla Pohjois-Teksasissa ja yövyimme ihanalla ranchilla. Vuokraamamme airbnb-talo oli täynnä cowboy-henkeä ja etelän tunnelmaa: tähtiä, hevosenkenkiä, hevosia, Teksasin lippuja, eläinten nahkoja, puuta ja ristejä. Alla kuvia talosta.

Tyylin viehätys tarttuu: nappasin huoltoaseman matkamuistomyymälästä meille kotiin Teksas-henkisen koristeen - ja nyt haaveilen ostavani Lone Star -päiväpeiton. Totta puhuen lapset melkein kiskoivat minut irti siitä oranssista käsilaukusta...

 

 

 

Turnajaisia ja eläviä kuvia

Vietin viikonlopun tyttären lacrosse-seuran kanssa. He osallistuivat osavaltion laajuiseen lacrosse-tapahtumaan College Stationilla, reilun parin tunnin matkan päässä meiltä. Turnajaisten sääntöihin kuului "stay to play", eli jonkinlainen soppari oli tehty paikallisten hotellien kanssa siitä, että kaikki majoittuvat. Me päädyimme majoittumaan vain la-su yön ja tyttären seurakaveri tuli vielä mukaan jakamaan huonetta. Tämä päätös sinetöi sen, että lapsen esiliinaksi lähdin minä eikä puoliso - eihän tulisi kuuloonkaan, että kahden teinitytön kanssa samassa hotellihuoneessa majoittuisi mies.

Eka kerta, kun heilun kentän laidalla lapsen harrastusten vuoksi. Rehellisyyden nimissä, ei harmita yhtään, että tätä lajia on ollut tarjolla niukalti. Siellä oli aika paljon väkeä, jotka ylpeinä kulkivat Lacrosse Mom- tai Lacrosse Dad -paidoissa. Yhden paita sanoi, että "I'm sorry for what I said when my daughter was on the field", ja joihinkin vanhempiin se sopikin kuin nenä päähän. Oli vanhempia, jotka tunsivat pelin kaikki säännöt, nimeltä jokaisen joukkueensa pelaajan ja jotka - sanotaan nyt vaikka innokkaasti - kannustivat omaa joukkuetta voittoon. Siis sellaista aika pelottavan intensiivistä meininkiä.

Katsoin kyllä kaikki pelit, seurasin miten omalla neidillä menee ja jännitin joukkueen puolesta. Mutta en kokenut mitään valtavaa hinkua kuulua tähän lacrosse-vanhempien maailmaan.

Lauantaina teini halusi jäädä pelipaikalle, kun minun oli pakko lähteä kentiltä tsekkaamaan sisään hotelliin. Seuraavaan peliin oli tuntikausia aikaa. Päätin, että sen sijaan, että katselisin kentällä puhelintani, katselen kaupunkia. Kävin lounaalla ja pistäydyin George Bushin presidentillisessä museossa.

Puoliso oli päättänyt yllättää meidät ja tulla nuorempien sisarusten kanssa sunnuntaina katsomaan yhden pelin. He siis lähtivät Austinista aamukuudelta, kuten me olimme tehneet lauantaina, ja ajelivat perille sopivasti juuri ennen päivän tokan pelin alkua. Se olikin jännittävä ottelu, kaksi melko tasaväkistä joukkuetta väänsivät tasapelin, joka sitten ratkottiin vastapuolen voitoksi erotuomareiden pelin aikana jakamien rangaistusvihellysten nojalla. Onneksi sen toisen voitoksi, koska tämä tarkoitti heille vielä yhtä peliä iltapäivälle. Me puolestamme lähdimme brunssille, kun saimme teinin ja tämän seurakaverin vihdoin kuorittua irti joukkueesta.

Puoliso oli tulomatkalla ajanut meidän kokosähköauton täysin tyhjäksi ja etsinyt sille latauspaikan. Piste osoittautui arveltua hitaammaksi, etenkin sen jälkeen, kun joku toinen oli lyönyt oman autonsa jakamaan tolppaa. Siinä vaiheessa kun pannukakut ja burgerit oli syöty ja oli aika lähteä kotiin, auto ei ollut vielä valmis jatkamaan matkaa. Päätettiin, että minä otan kaikki lapset omaan kyytiini ja mies jää sompailemaan sähköauton kanssa, jotta seurakaveri pääsee ihmisten ajoissa kotiin.

Olimme juuri ehtineet kaupungin ulkopuolelle, kun puoliso soitti perään: "Sulla ei muuten ole kotiavaimia." Laskin pikaisesti, että tulee melkein tunti lisää, jos tässä kiepsahdan ukarin. Arvelin, että en, vaikka olihan se heti selvää, että illasta tulisi nyt aiottua jännittävämpi.

Olin kuitenkin herännyt kahtena aamuna aikaisin ja valvonut teinivahtina vähän liian myöhään, viettänyt aikani ulkona ja kävellen ja kuntosalilla. Olin suoraan sanoen luvattoman väsynyt ja arvelutti istua ratin takana yhtään enemmän kuin oli pakko.

Tulomatkalla teinit olivat katselleet maisemia innokkaasti ja hihkuneet, kuinka jännää on olla ns. Yeehaw-Teksasissa (molemmat kun ovat melko tuoreeltaan muuttaneet Austiniin Kaliforniasta). Näimme mm. ladon, jonka seinässä mainostettiin asemyymälää, muutamia federal flags, paljon lehmiä, hevosia ja muutaman aasin. Mutta myös paljon vain sitä kaunista keski-Teksasia: peltoja, rancheja, seetripuita. Nyt paluumatkalla kukaan ei enää jaksanut innostua peltojen katselusta, kumpikin pelaaja nukahti ja nuoremmat tytöt uppoutuivat puhelimiinsa. Minä napsin Lifesavers-karkkeja, jotta pysyisin sokerin voimin pirteänä.

Saimme seurakaverin kotiin ja soitin puolisolle. Tilannearvio oli aika synkkä. Hän olisi tunnin päästä Elginissä, jossa pysähtyisi uudelleen tunniksi lataamaan. Itäisen Austinin liikenne oli vaikuttanut alkaneen heti Elginin jälkeen, joten siitä olisi vielä tunti kotiin. Kävimme tyttärien kanssa kotona katsomassa, olisimmeko unohtaneet lukita ulko-oven viereisen ikkunan. Ei, se oli nätisti lukossa eikä kotiin murtautuminen siis onnistunut. Lähtisimmekö ajamaan Elginiin ja hakisimme puolisolta avaimet? Ketään ei huvittanut viettää autossa enää hetkeäkään. Selailin nopeasti puhelimelta vaihtoehtoja.

Elävät kuvat tuntuivat tässä kohden mainiolta ehdotukselta. Koska olin nopeasti etsinyt vain jotain, mitä me kaikki suostuisimme pelkäämättä ja kiukuttelematta katsomaan, päädyimme eri leffateatteriin kuin yleensä. Tiedostin, että tämä oli jonkinlainen taideleffapaikka, mutta se yllätti silti.

Kun olimme ostaneet liput, lapset rupesivat kyselemään popcornia - jota ei näkynyt missään. Kävin kysymässä ja tulin sitten vähän ärsyyntyneenä takaisin tytärten luokse: "Kyllä teidän pitäisi kysellä tällaiset asiat eikä minun. Olen nyt niin väsynyt, etten varmaan yhtään ymmärtänyt, mitä se henkilökunta tarkoitti. Sanoivat, että popcornit ovat tuolla sisällä. Missä sisällä? Siis kauppakeskuksessa vai?" Lapset totesivat, että ihan sama, poppareita tai ei, mennään katsomaan leffaa.

Ja niinhän ne popparit olivat siellä sisällä. Jokaisen istuinparin edessä oli pöytä, ja pöydällä kokonainen illallismenu. Maistuisiko rouvalle lasi viiniä elokuvan kanssa? Tai kenties pihvi ja olutta? Tarjoilija tarjoili. Kaikkea sitä!

Pikku Naisia, 2019-versio, itketti ja nauratti. Vielä autossa kotimatkalla huokailimme, kuinka kauniita kohtaukset olivat olleet ja miten taitavasti elokuva pujotteli kaikkien niiden sudenkuoppien halki, jotka rakastetun tyttökirjan aiemmat filmatisoinnit olivat tälle produktiolle luoneet.

Aivan upea lopetus tälle viikonlopulle. Puolisokin oli sillä välin jo ehtinyt kotiin, ja kotiovi oli saatu auki.

Suomen ihmeet hämmästyttivät

Miksiköhän minä aina uudelleen eksyn lukemaan näitä Ilta-Sanomien kohuhakuisia juttuja, joissa joko ihmetellään sitä, mitä ulkomaalaiset ajattelevat Suomesta tai ulkosuomalaiset ajattelevat Suomesta tai ulkosuomalaiset ajattelevat Suomesta ja uudesta asuinmaastaan.

No, luinpa taas yhden. Löydät sen täältä. Tässä jutussa "lukijat kertovat", mitkä Suomen ihmeet heidän kansainvälisiä vieraitaan ovat hämmästyttäneet. Siis että hahaha, tätäkään päivänselvää juttua eivät tienneet.

"Tuli vieraita Amerikasta. - - Heistä pelottavaa olivat metsät tien ympärillä."

Tarina ei kerro, mistä päin Amerikkaa vieraat saapuivat. Koska siis maahan on aika iso... Tultiinko Helsingistä vai Teheranista, siinä on aika iso ero. Kuulostaa kuitenkin siltä, että vieraat ehkä asuivat paikassa, jossa metsää ei ole paljon tai ympäristö on kaiken kaikkiaan aika urbaani. Ehkä he eivät olleet luontoihmisiä. Ehkä heidän kosketuksensa luontoon oli lähipuisto, ja ehkä lähipuistossakin oli vastikään kojootti hyökännyt pikkulapsen kimppuun. Tai he olivat lukeneet patikoitsijoista, jotka puuma koetti saalistaa lounaakseen. Metsä ei kaikkialla ole turvallinen ja rauhallinen paikka.

"Sitten aviopari ei yhdessä voinut mennä saunomaan..."

No ei mikään ihme. Alkajaisiksi, saunominen ei ole mitenkään keskeinen osa amerikkalaista kulttuuria. Paljasta pintaa ei ole tapana näyttää edes perheenjäsenille ja häveliäisyyskäsitys kaiken kaikkiaan on hyvin erilainen kuin Suomessa. Esimerkiksi kaikissa perheissä ei pidetä soveliaana sitä, että isä menisi auttamaan tyttölasta hiusten pesussa. Siis lasta, ei teiniä. Eivätkä kaikkien amerikkalaisten avioparienkaan välit ole aivan niin yltiöläheiset kuin suomalaisessa kulttuurissa on totuttu ajattelemaan. Jotkut ovat toki toistensa parhaita ystäviä, toiset taas ehkä ennemminkin toistensa luotettuja yhtiökumppaneita.

"He ihmettelivät yhden otteen vesihanoja..."

Minä en ole vielä nähnyt yhtään suomalaista, joka ei olisi meillä käydessään ihmetellyt paikallisia hanoja. Suihkujen yhden otteen viritelmät, joista saa samasta hanasta sekä lämmön että paineen - paitsi että mitä lämpimämpi, sitä enemmän painetta ja päinvastoin - ovat olleet suosikkiaihe. Ja se, että vedenpaine yleensäkin on alhaisempi. Ja kun sen sopivan lämmön löytää, se saattaa sekunnin päästä heilahtaa eri kohtaan, etenkin jos joku vetää vessan tai avaa hanan. Ja että ei tosiaan tee mieli sammuttaa hanaa siksi aikaa, kun laittaa shampoon päähän, koska sitten alkaa uudestaan se kylmä - kuuma -rumba ja millintarkka veivaaminen.

"Entä voiko järvissä käydä uimassa turvallisesti - onko vesi varmasti tutkittu?"

Aivan absurdi kysymys suomalaisen mielestä, mutta erittäin järkevästi ajateltu amerikkalaisesta näkökulmasta. Täällähän on esimerkiksi keinotekoisia järviä, joissa uiminen on normaalisti kielletty. Niissä voi olla kaikenlaisia jänniä bakteereja riippuen siitä, mihin tarkoitukseen vesiallas on alunperin luotu. Esimerkiksi meidän kodin läheinen lampi on oikeasti jätevedenpuhdistamo, jonne ei missään tapauksessa pidä kastaa jalkaansakaan. Levää esiintyy jos jonkinmoista. Vesikirppuja. Lääkejäämiä. Elohopeaa. Ameeboja, jotka saattavat joutua nenäonteloon, matkustaa aivoihin ja tappaa. Ei kaikissa maailman järvissä oikeasti ole turvallista uida.

Tavallaan sen toki ymmärrän, että on hauska naureskella ulkomaalaiselle, joka ei ymmärrä. Mutta siinä samalla sitä toki tulee paljastaneeksi, ettei ehkä itse ole nähnyt maailmaa niin monelta kantilta - ja saattaa lopulta olla se, joka ymmärtää vielä vähemmän. Saattaisipa maailmalle eksyessään aiheuttaa pahennusta, väärinkäsityksiä ja ongelmia itselleen ja muille sukellellessaan kaikkiin maailman järviin ja kulkiessaan huolettomasti monenlaisissa metsissä monenlaisten eläinten ja vaarojen keskellä.

No niistä kokemuksista saataisiin sitten toki se seuraava juttu Ilta-Sanomiin, se jossa Pekka-parka lähti maailmalle, kokemukset "yllättivät" ja nyt hän "kaipaa näitä kolmea asiaa Suomesta". Uugh.

Pintaremonttievakossa

Meillä tehdään tänään kevyttä pintaremonttia kylpyhuoneeseen. Paikalliseen tapaan huoneistot kunnostetaan aina, kun asukas vaihtuu. Silloin esimerkiksi arvioidaan kokolattiamaton kunto: pitääkö vaihtaa vai riittääkö tällä kerralla pesu? Maalataan seinistä tahmatassujen jäljet ja kevyemmät pintahomeet piiloon. Päällystetään suihku tai amme uudestaan. Tähän hommaan yleensä tuhrataan edellisen asukkaan vuokravakuus, tai ainakin osa siitä.

Paikalliseen tapaan tämä päällemaalaukseen perustuva pintaremontti ei ole niin justiinsa. Monissa taloyhtiöissä, ehkä ei kaikissa, ajatellaan sen riittävän, jos kaikki näyttää hyvältä siihen saakka, että uusi asukas on ehtinyt sitoutua sopimukseen ja maksaa ensimmäiset maksut. Jos nyt kaksikymmentä vuotta vanha kylppäri näyttää siltä, että se oikeasti tarvitsisi enemmän napalmia kuin maalia, niin mitäpä tuosta. 

Muutaman kuukauden asumisen jälkeen paikka jos toinenkin saattaa ja saa jo vähän repsottaa. Meillä se tällä hetkellä tarkoittaa esimerkiksi sitä, etteivät kaikki sähköpistokkeet toimi - osa niistä löystyy vanhetessaan. Olemme jo oppineet tietämään, mistä pistokkeista se  imurin amerikkalaismallinen suora töpseli tipahtaa itsestään irti. 

Kylpyhuoneessa lavuaaripöydän kivipintajäljitelmä on oikeasti vain ohutta paperia, joka on joko kiinnitetty huonosti tai ei alun alkaenkaan kestä kosteutta. Osa hanan lähellä olevasta pinnasta on siis alkanut ikävännäköisesti kuoriutua irti. 

Jo varsin varhaisessa vaiheessa myös kylpyammeen pinnoite alkoi repsottaa. Joku huoltomies kävi sitä vilkaisemassa ja meille kerrottiin, että kosmeettinen haitta, ei tarvitse korjata. Jos kuitenkin haluamme että korjataan, se tehdään kerran - mutta jos taas sen jälkeen hilseilee, seuraava korjaus menee meidän laskuumme. Ilmoitimme, että saa sitten hilseillä. Huoltomies oli ilmeisesti sanonut toimistolle, ettei haitta tässä tapauksessa ole yksinomaan kosmeettinen, koska korjauksiin kuitenkin ryhdyttiin.

Tänään kylpyammetta siis laitetaan uudestaan eikä huoneistossa saa haitallisten kemikaalien vuoksi oleskella. Kissa onkin onneksi juuri sopivasti eläinlääkärin hoteissa koko päivän, lapset palasivat takaisin kouluun, mies meni töihin - vain koiran ja minun piti lähteä evakkoon. 

Olemme maleksineet siellä täällä: kävimme metsässä kävelyllä. Koira odotti kiltisti autossa, kun kävin kampaajalla. Onneksi tänään ei ole kuuma eikä kylmä, niin autoon uskalsi siksi aikaa jättää. Teimme jonkin aikaa töitä kylätoimiston yhteydessä olevassa Business Centerissä, kunnes tuli lounasaika. Hain sushipaketin kaupasta ja aterioin autossa, jotta koiran ei tarvitsisi olla yksin. Odotin koko ajan, että joku arvelee meitä kodittomiksi ja soittaa paikalle virkavallan. 

Tätä kirjoittaessani istumme Starbucksin ulkoterassilla aurinkoisessa paikassa iltapäiväkahvilla, eikä ketään tunnu haittaavan se, että koira loikoilee vieressäni sohvalla. Silti on jotenkin kummallista olla tällä tavalla vailla suojapaikkaa. Koiravanhusparkakin on ollut tänä päivänä niin paljon hereillä ja valppaana, että nukkuu varmaan seuraavat kaksi päivää. 

Kampaajalle ajaessani nappasin kuvan sillan alta. Me olemme koiran kanssa kodittomia vain yhden päivän, mutta alle mailin päässä kotoa näkyy suuren tien alla aina näitä telttoja. Austinin kaupunki vastikään sääti tällaisen urbaanin telttailun laittomaksi. Pelkkä sääntö ei tietenkään muuta sitä todellisuutta, että jossakin näidenkin ihmisten on oltava, kun ei ole sitä kotia - edes huolimattomasti ylläpidettyä.

Sivuni ystäväkirjaan

Kata, joka kirjoittaa Edustusrouvan päiväkirjaa tällä hetkellä Sudanista käsin, lähetti minulle Ystäväkirja-haasteen. Kiitos Kata! Viime aikoina onkin tullut kirjoiteltua harvakseltaan, joten tämä osui varsin oikeaan kohtaan.

Bloginimeni tarina

Kolmannen ulkosuomalaisblogini nimeä oli vaikea keksiä. Ensimmäinen ulkosuomalaisblogini kertoo ajasta, jolloin muutimme Sunnyvaleen Pohjois-Kaliforniassa - siis aurinkoiseen laaksoon. Muutto L.A:hin poiki sanaleikin L.A. Famiglia. Enkä oikeasti sitä tehdessäni edes tiennyt, että viittasin vahingossa mafiaan... Hups!

Jonkin aikaa pyörittelin nimeä Pyöreän Kiven Austiniitit, kun aloittelin tätä kolmatta: asumme nimittäin aivan Round Rock -nimisen kaupungin laitamilla. Mutta se tuntui sitten lopulta vähän liian avaruudelliselta ja kun sitten piti vain päästä kirjoittamaan, päädyin nimeen Koti Teksasissa.

Koti-sanaa uskalsin käyttää, koska Austin tuntui kodilta sillä sekunnilla, kun lentokoneen laskeutuessa ensimmäistä kertaa näin puut kentän laitamilla. Kuin olisi Helsinki-Vantaalle laskeutunut.

Perusjuttuja

Siviilisäätyni: Olen onnellisesti naimisissa ja kolmen tyttären äiti.

Asumismuotoni: 
Muutimme Austiniin aika sokkona. Saavuin huhtikuisena tiistaina ja työt alkoivat keskiviikkona. Vuokrasimme toista kertaa elämässämme asunnon sitä näkemättä. Keskeisiä kriteereitä olivat lyhyt työmatka, hyvät koulut ja uima-allas. Tästä olikin alkuun vain puoli mailia matkaa työpaikalle, joten saatoin kävellä töihin sillä aikaa, kun autoa vielä rahdattiin Kaliforniasta Teksasiin.

Tämänhetkinen kotimme on ihan riittävän kiva, kolmen makuuhuoneen huoneisto. Taloyhtiössä parasta ovat palvelut: meillä on käytössämme yhdeksän uima-allasta, kuntosali, kaksi koirapuistoa, lentopallokenttä, koripallokenttä jne.

Ammattini: Koulutukseltani olen aineenopettaja - Suomessa opettaisin yläkoululaisille äidinkieltä ja uskontoa. Sanon usein, että tämä on ehkä huonoin mahdollinen tutkinto, jos meinaa päätyä jossakin vaiheessa ulkomaille. Olen kuitenkin työllistynyt Yhdysvalloissa käännös- ja lokalisaatioalan hommiin.

Työpaikka: Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla on työpaikka. Töihin menolla oli aivan valtava merkitys siinä, että kotiuduin ja sopeuduin asumaan USAssa. Olen työskennellyt saman projektin parissa eri tehtävissä sekä Kaliforniassa että Teksasissa. Viimeisimmän ylennyksen jälkeen aloin työskennellä kotoa käsin ja työajat katosivat: jos minua tarvitaan aamukuudelta tai iltaseitsemältä, olen töissä silloinkin. Toisaalta jonain päivänä voi olla niin hiljaista, että piipahdan kuntosalilla tai uimassa kesken päivän.

Kiinalainen horoskooppini: Hevonen.

Harrastukset: Aloitin urheiluharrastukseni vasta muutama vuosi sitten Etelä-Kaliforniassa, mutta siitä on tullut tärkeä osa arkeani ja identiteettiäni. Parhaillaan opettelen uimaan, jotta voisin joskus kisata triathlonissa. Freestyle-uinti on yksi vaikeimmista taidoista, joita olen koskaan tavoitellut. Useamman yrityksen ja erehdyksen jälkeen löysin lopulta erittäin taitavan opettajan/valmentajan, joka osaa nähdä ja korjata tekniikan pienimpiäkin puutteita. Ei sillä etteikö isoja puutteita olisi tarjolla.

Syvällistä

Periaatteet: Itselleni olennaisia ohjenuoria elämässä ovat suvaitsevaisuus ja rehellisyys. Mutta ehkä ne ovat ennemminkin perusarvoja kuin periaatteita?

Maailmankatsomukseni: Olen liberaali kristitty.

Pohdin: Maapallon tulevaisuutta. Millaisessa todellisuudessa lapseni aikuisina elävät? Luulen, että moni itsestään selvänä pitämämme asia muuttuu tai katoaa kokonaan tulevina vuosikymmeninä.

Vihaan: Viha on varsin voimakas tunne. Jos käytän vihata-verbiä kepeästi kuin amerikkalainen, vihaan huvipuistoja ja melua.

Halveksin: Itsekkyyttä, oman edun tavoittelua, keinotekoisuutta.

Pyrin: Varmaan isoin ja merkittävin pyrkimys elämässäni on se, että pyrin tekemään sellaisia elämänratkaisuja, pieniä ja isoja, jotka ovat hyväksi lapsilleni. Ja sitten tietysti tekemään parhaani niissä tilanteissa ja olosuhteissa, joihin olen hakeutunut tai päätynyt.

Rakastan: Helppo: perhettäni.

Haaveilen eniten: 
Se yllä mainittu triathlon on itselleni tärkeä henkilökohtainen haave - tai ehkä ennemmin tavoite, jota kohti työskentelen jollakin pienellä tavalla ihan joka päivä.

Kollektiivisena haaveena meidän perheellä on se, että voisimme ostaa Austinin liepeiltä oman kodin. Pienemmät tytöt suunnittelevat aina välillä hyvinkin konkreettisesti, miten sisustavat huoneensa ja millaisia (suuria) koiria hankimme sitten, kun vuokraisännän mielipiteestä ei tarvitse välittää.

Tarvitsen: Hiljaisuutta ja aikaa luonnossa. Austinin alueella on onneksi, ainakin vielä, todella paljon ulkoilualueita, haikkimaastoja ja pyöräilyreittejä. Toisaalta tänne tällä hetkellä muuttaa myös enemmän ihmisiä kuin mihinkään muuhun kaupunkiin Yhdysvalloissa. Valitettavasti kymmenen vuoden sisään tilanne voi olla toinen: vaikka austinilaiset pääasiassa rakastavat outdoorsy-elämäntapaansa, raha varmasti muuttaa monen mielen siitä, tarvitseeko lähipuistoa säilyttää vai ei.

Pelkään: Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ihmiskunnan elämään. Ja on toki näitä pienempiä henkilökohtaisia juttuja. Sain viime vuonna ensimmäisen kerran mammografiasta epäselviä uutisia, joskin kaikki päättyi siis hyvin. Tämän vuoden tulosrumba alkoi samantyyppisissä tunnelmissa.

Kaipaan: Ulkosuomalaisena sitä aina kaipaa monenmoista. Kaukana asuvia tärkeitä ihmisiä, tietysti. Joitakin ruokia ja herkkuja. Sirkusaakkosia ja kunnollista villalankaa! Metsää kaipasin Kaliforniassa aivan erityisesti ja olen ollut todella onnellinen siitä, että Austinissa metsää löytyy - joskaan sen puusto ei tietenkään ole samanlainen kuin lapsuuteni havumetsien. Mutta sitten huomaan myös kaipaavani Kalifornian vuorimaisemia ja merenrantaa. Aina jotakin.

Murehdin: Omassa elämässäni en paljoakaan. Jos jokin murehduttaa, sille pitää tehdä jotakin. Mutta sitten toki - vaikkapa sitä, etten ole läsnä omien, vanhenevien vanhempieni elämässä.

Kerään: Muistoja ja kokemuksia, missään tapauksessa en tavaraa. Vaikka täytyy myöntää, että juoksu- ja urheilukenkiä ja -tarvikkeita on alkanut kertyä. Tietysti vain tarpeellisia.

Lempi-

värini: Oranssi ja syvä keltainen

vuodenaika: Teksasissa vastaus on kevät tai syksy. Kesä on armottoman kuuma.

eläin: Koira. Toteemieläimenä tervapääsky, joita ei tosin tällä mantereella ole laisinkaan.

kirja: Hyviä kirjoja on niin paljon! Englantilainen potilas teki aikoinaan suuren vaikutuksen. Suuri osa Virpi Hämeen-Anttilan teoksista kuuluu myös lempikirjoihini. Opiskeluaikoina luin suomalaisia klassikoita ja pidin esimerkiksi Juhani Ahon teoksesta Yksin.

elokuva: Minun Afrikkani? Piano? Vastikään katsoimme lasten kanssa klassikkoja: Maija Poppasen (sen originaalin) ja Sound of Musicin. Näiden tenho ei haihdu.

musiikkilaji: Pidän monenlaisesta musiikista, mutta eniten ehkä viihdyn rauhallisten balladien parissa.

numero: En keksi sellaista.

asia minussa: Tämäpäs on hankala... Sanotaan vaikka kyky syvällisyyteen.

ruoka: Pidän miedosti mausteisesta intialaisesta ruoasta. Ruokavaliossani joudun välttelemään gluteenia ja maitoproteiinia, lisäksi suosin kasvisruokaa. Käytännössä olen siis gluteeniton satunnaisvegaani.

juoma: Ehkä kahvi... Limpparit ovat paheeni. Koetan niiden sijaan juoda kuplavettä.

lomakohde: 
Rakastan matkustelua, lähden minne tahansa! Mielellään jonnekin uuteen ennen kokemattomaan paikkaan. Luontomatkailu on enemmän oma juttuni, mutta muutaman päivän viihdyn myös suurkaupungissa uusia asioita, nähtävyyksiä, museoita ja ravintoloita ihmetellen.

Amerikan-vuosina olemme tehneet useita roadtrippejä perheen kesken, ja se on kyllä todella hauskaa, joskin raskasta myös. Viikko jossakin korpimökissä kuulostaa myös houkuttelevalta.

tuoksu: Kahvi, havumetsä, merenranta, vastaleikattu ruoho, tomaatti (varrestaan juuri irrotettu), omena-kaneli, glögi...

kasvi: Auringonkukka, kiinanruusu, mänty

säätila: Lempeä auringonpaiste, kylmänä tai sopivan lämpimänä päivänä. Mikä ettei sadekin, mutta se tapaa aiheuttaa minulle kolotuksia sinne tänne.

tapa viettää vapaailta: Perheen kesken kotona. Joskus katsomme yhdessä perheleffaa, syömme popcornia ja ahtaudumme sohvalle ja lattiatyynyille sen tietämille. Puolison kanssa kahdestaan meillä on myös hauskaa, silloin kun pääsemme lähtemään vaikka syömään tai leffaan. Itsekseni menen mieluiten urheilemaan.

Kysymyksiä

Pidätkö tytöistä vai pojista? Ihmisen sukupuoli ei ole minulle kovinkaan olennainen asia. Jos saa vähän paasata, niin siksi minua ärsyttääkin tämä nykyinen ajattelu, jossa naisia ovat naiselliset naiset, miehiä miehiset miehet ja kaikki muut ovat jotakin muuta, sukupuoletonta. Itse olin jonkin verran poikamainen tyttö ja olen jossain määrin epänaisellinen nainen, mutta silti saan ja haluan olla nainen. Spektriin pitää mahtua kirjoa! Ymmärrän kyllä, että tämän voi ajatella toisinkin - teinin kanssa ollaan asiasta monet kerrat keskusteltu ja hänen sukupolvensa näkee aiheen aivan eri vinkkelistä.

Onko sinulla salaisuuksia? Ei varmaan sellaisia, joita kukaan ei tietäisi. Puoliso ainakin tietää minusta aivan kaiken.

Onko sinulla valkolakkia? On. Lapsuudenperheessäni koulutusta pidettiin erittäin tärkeänä. Muutoin leppoisa äitini kimmastui aivan valtavasti, kun yläasteikäisenä ilmoitin, että voisin mennä lukion sijaan ammattikouluun.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys? Tykkäsin nuorena lävistyksistä, ja minulla oli jossain vaiheessa kolme korvissa ja yksi nenässä. Valitettavasti kaikkien oli pakko antaa kasvaa umpeen. Onnekseni en saanut kasvoihin keloidi-arpia: myöhemmin selvisi, että minulla on taipumusta niihin.

Mitä tilaat baarissa? Jos jostakin syystä olen päätynyt baariin, tilaan cokiksen. Tilanteen miellyttävyys painii kuitenkin samassa sarjassa huvipuiston kanssa.

Poltatko tupakkaa? En.

Omistatko eläimiä? Meidän perheeseen kuuluu löytökoira Grover, chihuahuan ja Jack Russell -terrierin sekoitus. Vastikään meille muutti myös pieni kissanpentu, Kevin. Hän on hyvin kaunis, erittäin hurja ja hänellä on pieni töpöhäntä. Kevinin nimi on nopeasti vääntynyt lasten suussa muotoon Kevinator. Oikein villinä päivänä hän on Kevin the Devil.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Kyllä. Paras naispuoleinen ystäväni asuu Suomessa ja pidämme yhteyttä harvakseltaan. Silti hän on yhtä tärkeä kuin aina ennenkin ja nähdessämme juttu jatkuu siitä, mihin se jäi. Jokapäiväisessä elämässäni puolisoni on paras ystäväni.

Mitä muuttaisit itsessäsi? Unohdan asioita. Haluaisin, että minulla olisi parempi muisti.

Kerro jotakin siitä kun...

Olit 10 vuotta nykyistä nuorempi: Kymmenen vuotta sitten parisuhteeni puolison kanssa oli vielä suhteellisen nuori, ja olin tukevasti raskaana kuopukseni kanssa. Asuimme rivitaloasunnossa Pohjois-Espoossa ja opettelimme uusperheen elämää: meillä asui neljä lasta, kaksi hänen ja kaksi minun edellisistä suhteista. Olin töissä opettajana Helsingissä. Aamuisin puoliso ajoi nuoremmat tyttäret päiväkotiin ja isommat kouluun, kun minä lähdin monesti töihin jo seitsemän aikaan. Iltapäivällä tein puolestani saman kierroksen toiseen suuntaan. Puoliso osti minulle hyvän espresso-keittimen ja kotiin päästyäni usein ensimmäiseksi kiehautin cappuccino-kupillisen, jotta jaksoin valveilla iltaan. Vauvan synnyttyä jäin reiluksi vuodeksi kotiin hoitamaan lapsia.

Viimeksi koit romanttisen hetken: Viime viikolla. Puoliso lähetti puhelimeeni rakkauslaulun.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Tyttöjen kanssa meillä on jatkuvasti hauskoja nauruhepulihetkiä. Joko he naurattavat minua tai minä heitä. Oivalsin tämän oikeastaan ensimmäistä kertaa Suomen-lomalla reilu vuosi sitten, kun matkustin tyttöjen kanssa yksin ja vietimme kaiken aikamme yhdessä: nämä nuoret naiset ovat hersyvän hauskaa ja nokkelaa seuraa.

Joku kehuu sinua taitavaksi: Jotain tällaista palautetta on varmaan viimeksi tullut esimieheltä töissä. Kiitän ja sanon tekeväni parhaani.

Teet itsellesi lounasta: Laitan itselleni lounasta joka arkipäivä. Joko se on edellisen päivän ruoantähteitä tai aika usein vain tietokoneen ääressä hotkaistu salaatti-feikkijuusto voileipä. Parhaita lounashetket olivat Pohjois-Kaliforniassa: puolison työpaikka oli vain muutaman mailin päässä minun työpaikastani. Hän kävi usein hakemassa meille lounaan, haki minut töistä ja menimme yhdessä puistoon salaattiemme tai lounasleipiemme kanssa. Meillä oli yhteistä aikaa ainakin puoli tuntia monta kertaa viikossa.

Sinulla viimeksi oli kotoisa olo: Kalifornian-vuosien aikana en muista, että tätä olisi oikeastaan tapahtunut, mutta Austinissa minulla on kotoisa olo. On aika jännä tunne huomata, että minä saatan kuulua tänne.

Lausuit kehuja: Kehun lapsia ja puolisoa ohimennen varmaan päivittäin. Muistan eilen viimeksi kertoneeni puolisolle, että hän on hyvä mies. En edes muista miksi. Oli varmaan siivonnut keittiön tai jotain muuta arkista. Töissä pidän itselleni sääntönä sitä, että joka viikko kehun ja kiitän ihmisiä, joiden esimies olen.

Viimeksi luit jotakin syvällistä: Puhelimeen kilahtaa joka aamu kello kuudelta muutama raamatunlause.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: No varmaan se, minkä puoliso lähetti - Savage Garden: I Knew I Loved You.

Jos sinua ei vielä ole heitetty ystäväkirja-haasteella, mutta haluaisit ehdottomasti oman sivusi täyttää, nappaa tästä haaste mukaasi!