Jotkut sanovat, että alakoulun opettajan työ on maailman helpoin homma. Kuka tahansa voi tehdä sitä! Näin se menee:
Luokassasi on 32 oppilasta. Kaikki ovat 8- tai 9-vuotiaita, iloisia ja suloisia lapsia. Tällä hetkellä kolme heistä on kylläkin kiukkuisia. Saattaa johtua siitä, että puolella oppilaista on jo nälkä. Yksi itkee, koska et anna hänen syödä ennen kuin on lounasaika.
Kaksi oppilasta haluaa puhua kanssasi siitä, että he tuntevat olonsa yksinäiseksi - he riitelivät eilen välitunnilla. Kymmenen lasta on väsyneitä. Herättelet moneen kertaan kahta, jotka nukahtelevat. Yksi oppilas tökkii kavereitaan terävällä kynällä. Yksi haluaa puhua kanssasi kissastaan.
Puolet luokasta puhuu äidinkielenään jotain toista kieltä. Jotkut puhuvat opetuskieltä sujuvasti, toiset eivät. Yksi ei täysin ymmärrä, kun annat ohjeita. Kaksi oppilasta ei osaa lukea tai kirjoittaa, eikä heillä ole käsitystä siitä, että tekstiä luetaan vasemmalta oikealle.
Kaksi pirpanaa tanssahtelee ympäri luokkahuonetta ja aiheuttaa hässäkkää. He ovat vähän yliaktiivisia, mutta kummallakaan ei ole mitään diagnoosia. Yksi lapsi on äärimmäisen suloinen, mutta todella auktoriteettivastainen. Hän ei kunnioita ketään eikä mitään. Parhaillaan lapsi yrittää avoimesti haastaa riitaa kanssasi.
Yksi ryhmän kolmesta erityislapsesta ei osaa vielä kynäotetta. Toinen ei tunne aakkosia ja kolmas itkee, jos ei osaa jotain. Hän itkee paljon. Mutta tämä ei ole ongelma, koska totta kai sinä ammattilaisena osaat eriyttää opetusta ja opettaa neljää eri oppituntia eritasoisille oppilaille samanaikaisesti.
Juuri nyt viisi oppilasta pyytää lupaa päästä vessaan. Kolme heistä kiljuu, että kyseessä on todellinen hätätilanne. Koulun sääntöjen mukaan saat päästää luokasta yhden oppilaan kerrallaan.
Lisäksi neljä lasta haluaa mennä täyttämään vesipullonsa. Yksi kaatoi juuri vesipullonsa lattialle. Kymmenellä ei joko ole lyijykynää mukana tai se pitää terottaa. Yksi valittaa päänsärkyä ja kysyy, voisiko mennä käymään terveydenhoitajan luona. Muista, että sinun pitää ensin lähettää terveydenhoitajalle sähköposti, jos lähetät hänen luokseen oppilaita.
Sinun tavoitteesi on opettaa kaikki nämä lapset tämän oppitunnin aikana tunnistamaan adjektiivit lauseesta. Luokkatason tavoitteiden mukaan oppilaiden tulee sitten käyttää adjektiiveja monipuolisesti ja kieliopin mukaisesti tarinassa, jonka he itse kirjoittavat. Tiedät, että on tärkeää osallistaa kaikki oppilaat opetukseen ja antaa oppimisen ilon näkyä!
85 minuutin jälkeen tämä ryhmä lähtee liikuntatunnille. Ovestasi paukkaa sisään seuraava ryhmä, jossa on 30 kolmasluokkalaista. Aloitat saman tunnin alusta.
Tämä toistetaan vain neljään kertaan. Sitten oletkin jo hoitanut puolet 12-tuntisesta työpäivästäsi! ✅ Helppoa kuin mikä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti